Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2075
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Poliisi otti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Rovaniemellä kiinni miehen, joka heitti munalla.

Munahyökkäys tapahtui hieman puolenyön jälkeen kaupungin ydinkeskustassa Sampokeskuksen edustalla.

Tapahtunutta todistanut Iltalehden lukija kertoo, että keski-ikäinen mies oli ennen heittoa lähestynyt hänen seuruettaan. Mies oli esitellyt hallussaan ollutta munaa ja uhonnut aikomuksellaan.

– Hän sanoi, että aikoo heittää jotakuta kananmunalla, lukija kertoo.

Samassa paikalle saapui poliisiauto. Mies teki päätöksen, jota lukija kuvailee tyhmäksi. Tilanteesta kuvatulta videotallenteelta käy ilmi, että mies viskasi munansa kohti poliisiautoa.

Iltalehden lukijan mukaan se osui auton kattoon.

Poliisit nousivat autosta. Munalla heittänyt mies vaikutti ensin pyrkivän pakenemaan paikalta, mutta varsin pian hän pysähtyi.

Iltalehden lukija arvioi, että mies oli päihtynyt.

Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että aggressiivisesti ja sekavasti käyttäytynyt mies otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Hänet vapautettiin saman vuorokauden kuluessa.

Paikalta kuvatusta videosta käy ilmi, että poliisi osoitti tilanteessa munan heittänyttä miestä etälamauttimella. Poliisin mukaan miestä ei kuitenkaan uhattu.

Lapin poliisilaitoksen viestinnän välittämässä viestissä kerrotaan, että poliisin näkökulmasta etälamauttimella ei ylipäätään voi uhata.

– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.

Poliisi ei ole kirjannut asiasta rikosilmoitusta. Poliisiautoon ei aiheutunut munaiskusta vaurioita.

Lapin poliisilaitoksen viestinnän välittämän viestin mukaan Lapissa poliisiautoja heitellään esineillä vain harvoin.

Myös muut poliisiautoihin kohdistuneet vahingoittamiset tai niiden yritykset ovat yksittäistapauksia.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/312d ... 7dca12eae1
Puhelinkortti
Javier Pena
Viestit: 1784
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Että oikein kananmunalla heitti poliisautoa. Olikohan keitetty vai raaka?
MrEhtivä

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Jos ainoa uhkaava käytös oli kananmunalla heittäminen. Aika "liipasinherkkiä" poliiseja.

Olisiko puhumalla ja huumorilla tuokin asia selvinnyt, eikä olisi tarvinnut olla noin "jäykkä"
Unhola
Martin Beck
Viestit: 762
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 7:50 pm

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Unhola »

Ai siis linnunmunalla. Ei sellaisella munalla, jota ajattelin.
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Collie »

Eräs1 kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 8:57 pm Munahyökkäys tapahtui hieman puolenyön jälkeen

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/312d ... 7dca12eae1
:mrgreen:

Olikohan tämä rovaniemeläinen tekoälyinsinööri?
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
MrEhtivä

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Unhola kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:01 pm Ai siis linnunmunalla. Ei sellaisella munalla, jota ajattelin.
Itse myös ajattelin ensin kun luin otsikon :lol: Heitti munan auton katolle ja sitten tajusin :roll:
Avatar
Sarjahurmaaja
Jack Bauer
Viestit: 983
Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Sarjahurmaaja »

Miksi tällaista clickbait-paskaa täytyy jakaa tänne.
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja Collie »

MrEhtivä kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:20 pm
Unhola kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:01 pm Ai siis linnunmunalla. Ei sellaisella munalla, jota ajattelin.
Itse myös ajattelin ensin kun luin otsikon :lol: Heitti munan auton katolle ja sitten tajusin :roll:
No onnistuuhan se, jos on munaa.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
ViperFace
Martin Beck
Viestit: 756
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 12:33 pm

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Mikä selitys tämä on, ettei etälamauttimella muka voi uhata?
JanitaSlim
Ben Matlock
Viestit: 8690
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.
tämä on mielenkiintoinen näkemys. jos siviili osoittaisi poliisia etälamauttimella se olisi murhan yritys, tai ainakin törkeän pahoinpitelyn yritys. :)
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
MrEhtivä

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

JanitaSlim kirjoitti: Ke Kesä 18, 2025 12:11 am
– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.
tämä on mielenkiintoinen näkemys. jos siviili osoittaisi poliisia etälamauttimella se olisi murhan yritys, tai ainakin törkeän pahoinpitelyn yritys. :)
Hyvä pointti
MrEhtivä

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Murha-Pertti kirjoitti: Ke Kesä 18, 2025 12:43 am Munalla voi uhata, mutta ei etälamauttimella.
Tosiaan, :shock: näköjään. :lol:
m1ckey
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Pe Joulu 20, 2024 4:50 am

Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Viesti Kirjoittaja m1ckey »

Meanwhile...



Video: Fla. officer shoots at cuffed suspect after mistaking acorn landing on cruiser for gunfire

https://www.police1.com/officer-shootin ... or-gunfire

"Better safe, than sorry..." :roll:
Vastaa Viestiin