Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen

Poliisi otti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Rovaniemellä kiinni miehen, joka heitti munalla.
Munahyökkäys tapahtui hieman puolenyön jälkeen kaupungin ydinkeskustassa Sampokeskuksen edustalla.
Tapahtunutta todistanut Iltalehden lukija kertoo, että keski-ikäinen mies oli ennen heittoa lähestynyt hänen seuruettaan. Mies oli esitellyt hallussaan ollutta munaa ja uhonnut aikomuksellaan.
– Hän sanoi, että aikoo heittää jotakuta kananmunalla, lukija kertoo.
Samassa paikalle saapui poliisiauto. Mies teki päätöksen, jota lukija kuvailee tyhmäksi. Tilanteesta kuvatulta videotallenteelta käy ilmi, että mies viskasi munansa kohti poliisiautoa.
Iltalehden lukijan mukaan se osui auton kattoon.
Poliisit nousivat autosta. Munalla heittänyt mies vaikutti ensin pyrkivän pakenemaan paikalta, mutta varsin pian hän pysähtyi.
Iltalehden lukija arvioi, että mies oli päihtynyt.
Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että aggressiivisesti ja sekavasti käyttäytynyt mies otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.
Hänet vapautettiin saman vuorokauden kuluessa.
Paikalta kuvatusta videosta käy ilmi, että poliisi osoitti tilanteessa munan heittänyttä miestä etälamauttimella. Poliisin mukaan miestä ei kuitenkaan uhattu.
Lapin poliisilaitoksen viestinnän välittämässä viestissä kerrotaan, että poliisin näkökulmasta etälamauttimella ei ylipäätään voi uhata.
– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.
Poliisi ei ole kirjannut asiasta rikosilmoitusta. Poliisiautoon ei aiheutunut munaiskusta vaurioita.
Lapin poliisilaitoksen viestinnän välittämän viestin mukaan Lapissa poliisiautoja heitellään esineillä vain harvoin.
Myös muut poliisiautoihin kohdistuneet vahingoittamiset tai niiden yritykset ovat yksittäistapauksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/312d ... 7dca12eae1

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
-
Puhelinkortti
- Javier Pena
- Viestit: 1784
- Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Että oikein kananmunalla heitti poliisautoa. Olikohan keitetty vai raaka?
-
MrEhtivä
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Jos ainoa uhkaava käytös oli kananmunalla heittäminen. Aika "liipasinherkkiä" poliiseja.
Olisiko puhumalla ja huumorilla tuokin asia selvinnyt, eikä olisi tarvinnut olla noin "jäykkä"
Olisiko puhumalla ja huumorilla tuokin asia selvinnyt, eikä olisi tarvinnut olla noin "jäykkä"
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Ai siis linnunmunalla. Ei sellaisella munalla, jota ajattelin.
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Eräs1 kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 8:57 pm Munahyökkäys tapahtui hieman puolenyön jälkeen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/312d ... 7dca12eae1
Olikohan tämä rovaniemeläinen tekoälyinsinööri?
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
-
MrEhtivä
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Itse myös ajattelin ensin kun luin otsikonUnhola kirjoitti: Ti Kesä 17, 2025 10:01 pm Ai siis linnunmunalla. Ei sellaisella munalla, jota ajattelin.
- Sarjahurmaaja
- Jack Bauer
- Viestit: 984
- Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Miksi tällaista clickbait-paskaa täytyy jakaa tänne.
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
No onnistuuhan se, jos on munaa.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Mikä selitys tämä on, ettei etälamauttimella muka voi uhata?
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
tämä on mielenkiintoinen näkemys. jos siviili osoittaisi poliisia etälamauttimella se olisi murhan yritys, tai ainakin törkeän pahoinpitelyn yritys.– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
-
MrEhtivä
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Hyvä pointtiJanitaSlim kirjoitti: Ke Kesä 18, 2025 12:11 amtämä on mielenkiintoinen näkemys. jos siviili osoittaisi poliisia etälamauttimella se olisi murhan yritys, tai ainakin törkeän pahoinpitelyn yritys.– Etälamauttimen, toisin kuin ampuma-aseen osalta ei tunnisteta käsitettä uhkaaminen, joten tilanteessa poliisi ei ole uhannut kohdehenkilöä.![]()
-
MrEhtivä
Re: Mies uhosi munalla, kun paikalle saapui poliisiauto – Teki tyhmän päätöksen
Meanwhile...
Video: Fla. officer shoots at cuffed suspect after mistaking acorn landing on cruiser for gunfire
https://www.police1.com/officer-shootin ... or-gunfire
"Better safe, than sorry..."