Ulrica kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 11:03 pm Rauhan Sana tunnetaan reilu vuosikymmen lapsien hyväksikäyttövyyhdistä. Tässä tapauksessa ei ole puhuttu sellaista tapahtuneen aikuisten tai sisarusten toimesta julkisuudessa.
Vaikka em. uutisointia ei olisi koskaan ollutkaan, jää kuitenkin uskonnollisesta, ulkomaailmasta (muusta kuin uskontoon liittyvästä) täysin eristäytyneestä perheestä käsitys, mikä herättää mun hälytyskellot. Perhe on systemaattisesti hävinnyt kartalta aika ajoin ja nyt kun vuosi sitten kaikki lapset huostaanotettu ja juuri kun lapset olisivat hajaannetuttu ja saaneet aitoja uusia ulkomaailman kontakteja, heidät aivopestään pakomatkalle. Mä näen pakomatkan motiivin myös näissä aiheissa. Mitä lapset kertoisivat perheen sisäisistä asioista, jos rohkenisivat ja pystyisivät luottamaan?
Tällaisiin kysymyksiin toivoisin vastauksia. Olisi elintärkeää, että lapset tavoitettaisiin henkilökohtaisesti.
Minäkään en väitä Karfin perheessä tapahtuneen insestiä. Parissa huoneessa asuen seitsemän-kahdeksan lasta vauvasta teineihin toki tietävät ja kuulevat kaiken mitä usein lisääntyvät vanhemmat (joilta onanointi on Lutherin oppien mukaan aikamoisen kiellettyä) puuhailevat.
Mutta koska nyt aihetta googlailin, niin löysin vanhemman mutta aika mielenkiintoisen Duodecim-lääkärilehti artikkelin siitä, miten yhteisö voi suhtautua yhteisön sisällä ilmitulleeseen ja lapsiin tai lapseen kohdistuvaan ongelmaan ja rikokseen, insestiin.
Juttu on vuodelta 1992 ja käsittelee ongelmana ja rikoksena vain insestiä, mutta periaatteessa artikkeli voisi kertoa mistä vain lapsiin kohdistuvasta rikoksesta tiiviin yhteisön sisällä, missä yhteisö lähteekin ehkä aika yllättävästi suojelemaan itseään ja omaa mainettaan, eikä rikoksen uhriksi joutuneita lapsia.
Teksti kannattaa aiheen vuoksi ottaa med nypa salt, mutta minusta tämä artikkeli on edelleen lukemisen arvoinen.
Mielenkiintoista on, miten tiivis yhteisö voi tilkitä itsensä eristyksiin ja hiljaiseksi vaikeuksissa ja rikoksissa jotka kohdistuvat lapsiin, koska yhteisön aikuisjäsenet kokevat rikoksen tietyllä tavalla saastuttavan koko yhteisön, myös heidät itsensä, eli muutkin kuin väärintekijät. Rikos ja syyllisyyskin voi laajeta yhteisön jäsenten mielissä koskemaan koko yhteisöä. Minän rajat ovat yhteisössä hälvenneet.
Siksi tiedettyjäkin väärintekijöitä voidaan suojella ja väittää jopa koko yhteisön voimin selviäkin todisteita valheiksi, viranomaiset vain jahtaavat perhettä ja yhteisöä, asioita käännetään julkisuudessa ympäri miten halutaan, koska tiedossa on, että viranomaisia estää laki puhumasta julkisesti mitä lapsiin kohdistuvissa rikoksissa oikeasti on tapahtunut.
Yhteisö voi puolustaa omiaan ja itseään vaikka henki menisi.
Lapsien hyvinvoinnilla ei ole kaikissa yhteisöissä kovin suurta arvoa, yhteisön oma julkinen maine on lapsia arvokkaampaa, tärkeämpää.
Hyviä sanoja joka tapauksessa käytettäväksi myös Karfin vanhempiin ja heitä ympäröivään itserakennettuun moniuskovaiseen yhteisöön liittyen: salaisuussyndrooma ja yhteisöshokki.
https://www.duodecimlehti.fi/duo20056