dead_calm kirjoitti: Su Elo 17, 2025 7:00 pm
Vanhin tytär, hippinimeltään Sunshine ja kristilliseltä nimeltään Elishaba joutui teini-ikäisestä asti osallistumaan vanhempiensa seksiakteihin.
Ei kuulosta kovin kristilliseltä nimeltä. Enemmän juutalaiselta. Kristinuskolle tuskin mitään tavaramerkin suojaa on mahdollista hakea. Mutta ei se silti kovin älykästä ole, että jos joku sekopää pystymetsästä päättää heiluttaa Raamattua toimintansa osana, vaikka hänen ajattelunsa ja opetuksensa ei liittyisi siihen mitenkään, niin silti ollaan kristillistä sitä ja tätä.
Rousku kirjoitti: Su Elo 17, 2025 10:05 pm
Varsinkin kotiopetusta antavat vanhemmat voisivat selittää, että näin jotkut uskovat asioiden olevan, kun eivät ole lukeneet Raamatusta, miten ne oikeasti ovat.
Tai vanhemmat voisivat selittää lapsille, että joka kerta kun evoluution mekanismeja on tarkasteltu informaation ja todennäköisyyksien näkökulmasta, se on lässähtänyt kuin pannukakku. Kannattaa nyt kuitenkin huomioida, että kaikki arvaukset täällä siitä, miksi ja miten Karfit ovat kotikoulunsa toteuttaneet, ovat tasaisen jatkuvasti haitarista ja syvältä. Eihän sinulla, kuten kenelläkään muullakaan täällä, oikeasti ole yhtään mitään tietoa siitä, mitä he lapsilleen kertovat tai eivät kerro.
dead_calm kirjoitti: Su Elo 17, 2025 7:00 pm
Patrick Tiaisen Uskon Sana puolestaan on mielenkiintoinen niin maantieteellisesti kuin ajallisesti.
Toivottavasti tässä ei nyt ole menossa Rauhan sana ja Uskon sana sekaisin kenelläkään, koska ei näillä oikeasti ole mitään tekemistä keskenään. Äärikarismaattiset ilmiöt klassisesti vetävät puoleensa keski-ikäisiä naisia. Itsenäiset vapaiden suuntien ryhmät taas kalastelevat koulutettuja nuoria. Vapaisiin suuntiin yleisellä tasolla eksyy ihmisiä samasta syystä kuin metrilakun ostaminen kioskista on vaikeaa. Makuja voi olla kolme tusinaa, niin jossain vaiheessa toteaa vaan, että kokeillaan jotain.
Ulrica kirjoitti: Ti Elo 12, 2025 8:41 pm
Ehkä kyse perheen ideologiasta on poliittista filosofiaa, jossa vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhdistymisvapautta, yksilön vapauteen liittyvät muut jyrkät teemat ja sitä rataa.
Tämä on ihan tuulesta temmattua höpötystä. Seurakunnan valitsemisella ei ole koskaan tekemistä minkään tuollaisen ajattelun kanssa. Vapaus itsessään ei ole minkään arvoista eikä merkitse mitään. Ei se ole mitään kaasua tai energiaa, joka ensin vaan on, ja jonka voi sitten kohdistaa haluamaansa paikkaan. Vapaus on aina vapautta johonkin tai vapautta jostain. Voisin kuvitella, että joku erittäin autistinen henkilö saattaa pelata jotain abstraktia ideapeliä seurakunnan valitsemisen kanssa ja löytää itselleen jotenkin esteettisesti tai matemaattisesti sopivan tuntuisen. Toisaalta en autismista mitään tiedä, joten jäljelle jää se, ettei tuolla tavalla toimi yhtään kukaan.
Tarvitsetko sinä jotain poliittisen vapauden ideologiaa siihen, jos vuorotellen käyt maitokaupassa Lidlissä ja Alepassa? Vai voiko sen tehdä ihan ilman mitään ideologiaa?
Luterilaisten järjestöjen piirissä on ongelma, että monet kävijät eivät sitoudu minkään tietyn yhteisön toimintaan, vaan järjestöjä ja niiden tilaisuuksia pidetään jonkinlaisina viihdepalveluiden tarjoajina. Sinne mennään aina, mistä löytyy hyvää ohjelmaa. Tai sinne, missä kaveritkin käyvät. Mikä taas ei sido ketään mihinkään, koska kaveritkin voivat hyppiä järjestöstä toiseen, tai kavereita voi löytyä vähän joka järjestöstä.
Joskus vuosikymmeniä sitten oli niin, että henkilö selvästi kuului, perhetaustansa tai kotiseutunsa perusteella, johonkin tiettyyn järjestöön tai liikkeeseen, ja vieraissa käymistä katsottiin ensisijaisesti aikomuksena vaihtaa yhteisöä pysyvästi.
Lestadiolaisilla ja suomenruotsalaisilla tällaista uskollisuutta on sattuneesta syystä hieman enemmän jäljellä.
Tässä keskustelussa esitetyt käsitykset uskonnoista ja seurakunnista ovat kuitenkin olleet keskimäärin bullshitista koottuja häkkyröitä, joissa yksi omituinen luulo tai väärinkäsitys nojaa toiseen omituiseen luuloon tai väärinkäsitykseen. Uskovat ja hihhulit ja tunnustukselliset ja kristilliset tapakulttuurit sisältävät vaihtelevalla tavalla omituisia ihmisiä. Monia kuitenkin yhdistää se, että he uskovat olevansa tekemisissä elämänsä tärkeimmän asian kanssa, joka kertoo heille olemassaolon tarkoituksen.
Joten oli heillä älyä miten paljon tai vähän, traumoja miten paljon tai vähän, niin he monesti kuitenkin panostavat siihen koko persoonansa ja identiteettinsä. Tämä johtaa yleensä siihen, että he ovat jollain hienojakoisella ja pitkälle viedyllä tavalla omituisia, koska käyttävät aikaa ja energiaa käsitystensä muodostamiseen. Josta ei tietenkään voi olla mitään käsitystä jollain satunnaisella kirjoittelijalla, joka on tyytyväinen kun voi puhua jonkin lapsellisen stereotypian pohjalta, johon ei ole uhrattu ajattelua minkään vertaa.
