Ross Sullivan kirjoitti:Nähdäkseni tämän silminnäkijälausunnon tulisi yksistään riittää siihen, että syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, ellei muu todistelu osoita täysin kiistatta syytetyn olevan syyllinen.
Kyllä.
Silti jotenkin käräjäoikeus antoi kahdesti Auerille murhatuomion kahdesta eri tekotavasta murhalle. Mikään muu todistelu ei
voinut osoittaa syytetyn olevan kiistatta syyllinen. Molemmilla kerroilla rikottiin törkeästi länsimaalaisen oikeuskäytännön peruspilareita.
On itsestäänselvää, että Auerin tekemänä murhasta on näillä todistusaineistoilla jäänyt aina varteenotettava epäily. Yhtään kovaa näyttöä ei ole ollut häntä vastaan. Kuvitella että meidänkaltaisessa länsimaalaisessa lintukodossa on ihan aidosti kaksi kertaa annettu syyttömälle naiselle murhatuomio ilman yhtään oikeaa todistetta.
Ymmärrän kyllä käräjäoikeutta molemmilla kerroilla, sillä ensimmäisellä kerralla poliisilla oli jostain syystä kova intressi saada Annelista tekijä - tällä tavalla masinoitiin Annelia vastaan liuta pehmeitä näyttöjä. Poliisissa saatiin (jostain syystä) rakennettua konsensus siitä, että Annelin on pakko oltava syyllinen. Tätä lähettiin sitten virkamiesporukalla ajamaan eteenpäin, oikein porukassa - pyydettiin äänitutkijaa KRP:eesta kertomaan asioita jota halutaan kuulla ja niin edelleen.
Poliisivoimin talolla tehtiin rekonstruktioita, joita tarkoituksenmukaisesti ohjailtiin siihen suuntaan että Anneli näyttäisi syylliseltä. Ymmärrän kyllä, että tälläisen performanssin jälkeen on vaikeaa kokeneidenkaan tuomareiden enää sanoa kuka on syyllinen ja millä perusteilla.
Tietenkin syvällisempää perehtymistä aineistoon olisin kaivannut. Virkamiesuskonnon luvatussa maassa, täällä viranomaisiin luotetaan.
Toista kertaa on kyllä hankalampi selittää.
Satakunnan käräjäoikeudessa tehtiin mielenkiintoisia poliittisia keitoksia kyllä. Ihan aidosti toisella kertaa Auer äänestettiin toistamiseen miehensä murhaajaksi äänin 2-1; TAUSTANAUHAN käytöllä.
Vaikka taustanauhasta ei koskaan ole ollut yhtään todistetta, se vain oli vain ainut keino saada Anneli taiottua syylliseksi. Maalaisjärjellä voisi ajatella, että jos murhatuomioon tarvitaan näyttö joka kestää kriittisen tarkastelun, syyllisyydestä ei voi jäädä varteenotettavaa epäilyä, niin hypoteettinen taustanauhurin käyttö murhan nauhoittamisessa lavastustarkoituksessa ilman ainuttakaan todistusaineistoa ei täytä tätä kriteeriä. Mutta niin meillä Suomen oikeusvaltiossa tälläinenkin saatiin aikaiseksi.
Toki toisella kerralla Annelilla oli lisää vastustajia; enää ei pelkästään poliisit halunneet hänestä syyllistä vaan myös hänen omat lapsensa. Uusia kertomuksia syntyi lapsien suusta nauhurin äänistä, murhan harjoittelusta Amandan kanssa et cetera et cetera. Satakunnan käräjäoikeus tulkitsee lakia jälleen kerran oikein, ja tuomitsee Annelin toistamiseen miehensä murhasta elinkautiseen. Erilaisella tekokuvauksella kuin ensimmäisellä kerralla, mutta väliäkös tuolla.
Mutta, eihän siinä. Ei ole sitä hevosta vieläkään kuoliaaksi ruoskittu; syksyllä alkaa uusi oikeudenkäyntikaari, ja virkamiehet sekä juristit tienaavat jälleen kerran hyvän palkkapussin inhimillisestä tragediasta nimeltä Ulvilan surma.
Tälläistä virkamiesten toimintaa voisi jopa joissain piireissä sanoa korruptioksi.
Ei meillä tosin sellaista Suomessa ole.
"Vaikka meidän oma oikeustajumme miten sanoisi että näitä ihmisiä on kohdeltu väärin, on syytä painottaa että heitä on kohdeltu aivan laillisesti."