Lainausta siitä, mitä dokumentissa voi olla:
https://yle.fi/a/74-20175228Dokumentissa nähtävät haastattelut, arkistomateriaalit ja katkelmat vanhoista tv-ohjelmista tekevät selväksi, että Paula Vesala ja Mira Luoti murtautuivat parikymppisinä valokeilaan myrkyllisessä ilmapiirissä.
Oli seksuaalista ahdistelua ja vähättelyä. Lisäksi oli nykyvalossa käsittämättömiä tv-haastatteluja. Dokumentissa muun muassa nähdään, kun nykyään luovana johtajana ja puhujana tunnettu Henkka Hyppönen naurattaa Hyppönen Enbuske Experience -ohjelmassa studioyleisöä grillaamalla Vesalaa Kuulkaas enot -levyn kansikuvasta.
– Kierrätin tätä eri ihmisillä ja kysyin, tuleeko heille mieleen yhtä likaisia assosiaatioita näistä käden asennoista kuin minulle.
Oli kuulemma tullut. Hätääntyneen oloinen Vesala vastaa, että käsi on kuvassa luonnollisessa asennossa.
Tällaisissa tilanteissa Luodilla ja Vesalalla oli vain toisensa. Se oli selviytymistä.
– Meidät heitettiin kylmään veteen. Ei ollut valmennuksia, purkuja tai ohjeita. Siinä oltiin tosi ahtaalla. Oli aika paljon seksualisointia, ja jos ei seksualisointia niin älyllistä vähättelyä ja muuta nimittelyä, Vesala sanoo.
Luoti hämmästelee, miten he onnistuivat toistensa tuella puskemaan eteenpäin vaikeuksista huolimatta.
– Dokumentista näkee, miten Paula kovettuu ja minä rupean suhtautumaan kaikkeen huumorilla.
........
Happea tuli lisää 2010-luvun loppua kohden, kun Luoti ja Vesala jatkoivat itsenäisinä artisteina PMMP:n lopetettua.
Musiikki- ja viihdeala ammattimaistui. Epäkohtiin alettiin puuttua muun muassa metoo-liikkeen myötä.
Musiikkiteollisuus on Vesalan mukaan siistiytynyt muun muassa siten, että nuorten naisten näkökulmasta ahdistavia ja vaarallisia ihmisiä työskentelee alalla aiempaa vähemmän.
Toisaalta alalla puhaltavat yhteiskunnallisia tuulet, ja Vesala on huomannut asenteiden hiljattain taas muuttuneen.
– Hetken aikaa sitä vapautta ehti jo pitää itsestäänselvyytenä, mutta nyt yhtäkkiä taas koen, että se on uhattuna. On uuskonservatismia ja muuta nahkeaa. Pitää luottaa siihen, että takapakeista mennään vielä lisäaskelin eteenpäin.
Miten Luodin kokemuksesta olisi voinut puhua vielä anonyymimmin? Toisaalta "suuri yleisö" vaatii yksityiskohtia tapahtumista, toisaalta asiasta pitäisi olla täysin hiljaa, koska vuosia on vierinyt. Seksuaalirikoksen (väitetty) uhri ei koskaan voi toimia "oikein", aina jotkut nillittävät. Siinä on yksi syy, miksi noista rikoksista ei tehdä ilmoitusta ja lähdetä siihen prosessiin ja mankeliin; uhri (ilmoittaja) saa niin paljon kuraa niskaansa. Joku sitten vuosien kuluttua rohkaistuu ja uskaltaa, tällä en nyt tarkoita tätä keissiä, koska tietääkseni rikostutkintaa tästä ei ole, kirjoitan tässä yleisemmin seksuaalirikoksista.
Ajatusleikki: jos nyt vaikka vuoden sisään olisi kuvattu jokin tosi-tv ja siihen osallistuja ilmoittaisi heti tuotannolle seksuaaliväkivallasta, ei ottaisi mitään hiljennysrahoja, tekisi rikosilmoituksen ja esitutkinta päätyisi ihan oikeuskäsittelyyn, olisivatko kommentit yhtään erilaisia? "Huomiohuora, haluaa pilata toisen uran, rahan puutteessa" jne. Mitä mieltä olette, olisiko tilanne erilainen?