PekkoPelikaani kirjoitti: Ma Syys 22, 2025 11:49 am
Melkein tuhat viestiä yhdestä random öyhöttäjä Jenkistä saatu, huhhuh. Kai sille jonkinlainen faniporukka täältäkin löytyy sit...
Aina, kun joku sanoo, että jossain on osallistujia "paljon" tai "vähän", niin pitäisi muistaa, että se ei tarkoita yhtään mitään, jos ei samalla kerro, että paljon vai vähän verrattuna mihin, tai miksi se on hänen mielestään paljon tai vähän.
Lisäksi tällaisten keskustelujen tai muistotilaisuuksien osallistujien määrä on monen tekijän summa. Jotkut tekijät tuplaavat, toiset puolittavat viestien tai osallistujien määrän. Jotkut tekijät vain lisäävät tai vähentävät jonkin verran. Siksi kuulostaa lapselliselta ja herättää lähinnä myötähäpeää kun joku tulee huutelemaan tänne, että joku yksi tietty asia selittää sen, miksi osallistujia on paljon tai viestejä on paljon, tai miksi niitä pitäisi olla paljon vähemmän jos maailma olisi kiva paikka.
Jos on sanottavaa itse henkilöstä tai asiasta, niin se kannattaa sanoa. Mitä Charlie Kirk oikeasti edusti tai oli mieltä? Minulle on tullut käsitys, että hän oli melkein jonkinlainen konservatiivinen viihdyttäjä, joka pyöritteli vaan ajatuksia tietystä aihepiiristä, eikä oikeasti edustanut mitään yhtenäistä teoriaa siitä, miten asiat ovat, miksi ne niin ovat, tai miten niiden pitäisi olla. Moni viesti täällä sanoo pelkästään, että "onpas nyt paljon keskustelua, vaikka ukko oli pelkkä plää plää plää". Voisitko ottaa mieluummin kantaa aiheeseen kuin keskusteluun? Ja voisitko pitää nämä kaksi asiaa erossa toisistaan? Minä otan tässä kantaa molempiin, mutta nimenomaan pidän niitä kahtena eri asiana.
Lisäksi on se Alinskyn systeemi, että kun aiheutetaan poliittista hämminkiä, niin ensin asia "personoidaan", tyyliin "sinä olet tällainen henkilö", vaikkapa Charlie Kirkin fani. Sitten se "jäädytetään", eli "tämä Kirkin fanittaminen määrittelee sinut ja rajaa sinut, eli sinä olet täysin Kirkin fani etkä mitään muuta kuin Kirkin fani". Sen jälkeen asia "polarisoidaan", eli "kannatat kaikkea Kirkiin liittyvää täysillä ja vastustat kaikkea Kirkiin liittymätöntä yhtä täysillä, tämä on minulle selvää, turha yrittää sanoa mitään muuta".
"Te olette kaikki karikatyyrejä, jonka juuri tein teistä. Läl läl lää."
Keskeistä on se, että Alinskyn kikka ei ole mitään suurta ja älykästä taktikointia, vaan asioiden personointi, jäädyttäminen ja polarisointi tulee psyykkisesti jälkeenjääneille yksilöille luonnostaan. Sitä sanotaan halkomisdefenssiksi. Se ilmenee juuri ajatuksena, että joka asiasta on tärkeintä tietää ensin se, pitääkö sitä fanittaa vai mitätöidä. Tosiasiat sitten seuraavat tästä valitusta asenteesta. Se on hölmöä. Toinen, vastakkainen hölmöys on kuitata asia sillä, että "kaikissa meistä on hyvää ja pahaa, myös Charlie Kirkissä".
Älykästä olisi yrittää keksiä joku idea siitä, kuka Charlie Kirk oikeasti oli, joka vastaisi mahdollisimman hyvin kaikkia tiedettyjä tosiasioita. Paljon älykkäämpää kuin joku tyypin kilpaa maalaileminen milloin miksikin, vaikka natsi, marttyyri, sankari tai maltillinen. Joku sanoo, että "meidän mielestämme Charlie Kirk oli oikeastaan aivan natsi", ja toinen vastaa, että "meidän mielestämme Charlie Kirk oli erinomaisen maltillinen ja keskusteleva hahmo". Sitten sama tapahtuu kymmenen kertaa. Auttaisi tietää, että miksi hän oli jonkun mielestä natsi, fasisti tai äärioikeistolainen.
Keskustelun tarkoitus on, että toinen puoli sanoo, että "meidän mielestämme hän oli natsi, koska hän sanoi asiat yksi ja kaksi", ja toinen voi vastata, että "meidän mielestämme hän ei ole natsi, koska asia yksi ei tee kenestäkään natsia, ja asiaa kaksi hän ei oikeasti sanonut". Sitten molemmat tietävät, mitä toinen ajattelee, ja miksi hän niin ajattelee. Sitten keskustelu voi toistaiseksi päättyä. Tavoite on tiedon kerääminen ja jakaminen. Ei kenenkään käännyttäminen tai vakuuttaminen. Tai, kuten jotkut välillä luulevat, että jos vastapuolta nolaa, solvaa tai syyllistää tarpeeksi, niin hän ei voi olla muuttamatta mieltään.
Olen kuitenkin huomannut saman asian kuin mitä aikaisemmin sanoin loogisuudesta ja rationaalisuudesta. Jos joku on oikeistolainen, niin hän voi silti syyllistyä asioiden polarisoimiseen ja leimaamalla argumentoimiseen. Kiihkeitä yksilöitä on vasemmalla ja oikealla. Mutta jos joku ei syyllisty polarisoimiseen, niin hän on erittäin todennäköisesti oikeistolainen.
Paras vastaus kysymykseen, että miksi jostain keskustellaan, on yleensä se, että siksi, koska asiasta on vielä epäselvyyttä. Siitäkin, onko Kirk niin turha tyyppi, että hänestä ei tarvitsisi keskustella, on epäselvyyttä. Olen valmis uskomaan täysin, että on niin turha tyyppi. Mutta haluan nähdä sille perustelut. Olen itse oikeastaan tarjonnut parhaat mahdolliset, mutta en vaadi ketään nielemään niitä kyselemättä. Ne perustelut olivat, että Kirk on jonkin sortin agentti ja jonkun muun kuin itsensä äänitorvi, ja koko tämä salamurha, ynnä kaikki viralliset reaktiot siihen, on suurta teatteria, jolla kulttuuria viedään tiettyyn suuntaan.
En usko, että nyt on hyvikset konservatiivit kaappaamassa Yhdysvaltoja takaisin pahoilta liberaaleilta mädättäjiltä. Enkä usko, että nyt on pahikset Opus Dein judaistiset vapaamuurarit ja avaruuden liskoihmiset kaappaamassa Yhdysvaltoja lailliselta demokratialta. Uskon, että länsimaista demokratiaa on pakko höylätä edestakaisin vasemmalle ja oikealle tilanteen mukaan, ettei se jämähdä paikalleen ja tuhoudu, ja tällainen teatteri, jossa epämääräisestä juttusedästä tehdään sankari ja marttyyri, on yksi höyläämisen väline.
Yhtä tärkeää kuin katsoa, että missä kohdassa vasemmiston ja oikeiston välistä akselia liikutaan, on katsoa, että systeemissä on sopivasti painetta vetämään sitä tarvittaessa kumpaankin suuntaan. Charlie Kirk osallistuu tämän paineen luomiseen huomattavasti paremmin (lavastetulla) kuolemallaan kuin (lavastetulla) elämällään.
Eiköhän muistotilaisuuksien määrään vaikuta Charlien aikaansaannokset.
