Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17455
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
19-vuotias mies yritti tappaa 17-vuotiaan Kiuruvedellä viime elokuussa
Mies teki teon yksityisasunnossa lauantaisena aamuyönä noin kello neljältä. Tekoa edeltänyt päivä oli hänen syntymäpäivänsä.
Oikeuden antaman julkisen tuomion mukaan amfetamiinia käyttänyt mies puukotti uhriaan kääntöveitsellä neljä kertaa keskivartaloon. Uhrille aiheutui teoista muun muassa verenvuotoshokki, verenvuoto kylkiluuvälivaltimoon sekä veri-ilmarinta vasempaan rintaonteloon. Hän oli välittömässä hengenvaarassa.
Puukottaja yritti kohdistaa uhriinsa enemmänkin lyöntejä, mutta hän ei onnistunut, koska uhri onnistui estämään iskut.
Väkivallanteon päätyttyä puukottaja antoi uhrille ensiapua ainakin painamalla tämän haavoja. Hän myös soitti itse yhden puhelun hätäkeskukseen.
Puukottaja lähti paikalta ennen viranomaisten saapumista. Lähtiessään hän sanoi tilanteen lukuisille todistajille, että uhrin ei saa antaa kuolla.
Pohjois-Savon käräjäoikeus kuitenkin toteaa, että puukottaja ei soittanut itse ensimmäistä hätäpuhelua ja että hän antoi ensiapua vasta pyydettäessä. Puukotuksen ei voitu myöskään katsoa olleen vastaus asianomistajan ensin tekemiin lyönteihin. Sen vuoksi Arttu Daniel Hukkanen tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Hän syyllistyi myös huumausaineen käyttörikokseen, mutta sillä ei ollut vaikutusta rangaistukseen.
Hukkanen passitettiin suoraan Kuopion vankilaan. Vankeusrangaistuksen lisäksi hänen täytyy maksaa puukotuksen uhrille yli 11 000 euron korvaukset sekä oikeudenkäyntikulut korkoineen.
Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9033525

-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6172
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Paljos se istuu tuosta 3 ja puolesta vuodesta?!?
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17455
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Vuoden ja kaksi kuukautta.Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 5:10 am Paljos se istuu tuosta 3 ja puolesta vuodesta?!?
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6172
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Lapsia?Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17455
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Jos tarkoitata tällä uhrin ala-ikäisyyttä, niin sillä ei ole mitään vaikutusta julkisuuteen. Kunhan on vähintään 15 v. eli rikosvastuuikäinen.Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:41 amLapsia?Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Liittyisikö salaaminen paikalla olleisiin todistajiin. Juhlissa on ehkä voinut olla myös paljon alaikäisiä teinejä paikalla.
Kenties myös uhrista paljastuisi jotain yksityisiä tietoja.Lähtiessään hän sanoi tilanteen lukuisille todistajille, että uhrin ei saa antaa kuolla.
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2859
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Arttu perkele pääsi helpolla, jos ei edes ETPK saa. Arttu perkele taitaa olla näitä silmäätekeviä kylillä, niin pistetään salkkuun koko juttu, ettei vaan muiden nimiä pääse eetteriin ja tulisi vaivaunuttavaa oloa hallituksessa yms????Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
-
Eskimopuikko
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Ei se Daniel hirveän harvinainen ole Suomessakaan. Vuoden 1899 jälkeen reilu 23 000 (joista alle 72 naisia) on saanut nimekseen Daniel.JanitaSlim kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 1:35 pm Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.
Raamatusta tulevat nimet ovat vähän sellaisia, että niitä löytyy kyllä vähän joka puolelta maailmaa.
Wikipedian mukaan Daniel on alunperin heprealainen nimi ja tarkoittaa "Jumala on tuomarini" mutta tälle veijarille löytyi tuomari näköjään myös Pohjois-Savon käräjäoikeudesta.
-
vanhellsing
Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025
Kiuruvedellä on muun muassa lestoja ja körttiläisiä ja muita kristillisä suuntauksia. Niille on tyypillistä antaa toiseksi nimeksi joku tunnettu Raamatun henkilö. Se nimi on yleensä juutalaista alkuperää ja samoja nimiä tai johdannaisia siitä on sitten melkein joka puolella maailmaa. Taitaa olla ihan savolainen.JanitaSlim kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 1:35 pm Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.