Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

19-vuotias mies yritti tappaa 17-vuotiaan Kiuruvedellä viime elokuussa
Mies teki teon yksityisasunnossa lauantaisena aamuyönä noin kello neljältä. Tekoa edeltänyt päivä oli hänen syntymäpäivänsä.

Oikeuden antaman julkisen tuomion mukaan amfetamiinia käyttänyt mies puukotti uhriaan kääntöveitsellä neljä kertaa keskivartaloon. Uhrille aiheutui teoista muun muassa verenvuotoshokki, verenvuoto kylkiluuvälivaltimoon sekä veri-ilmarinta vasempaan rintaonteloon. Hän oli välittömässä hengenvaarassa.
Puukottaja yritti kohdistaa uhriinsa enemmänkin lyöntejä, mutta hän ei onnistunut, koska uhri onnistui estämään iskut.

Väkivallanteon päätyttyä puukottaja antoi uhrille ensiapua ainakin painamalla tämän haavoja. Hän myös soitti itse yhden puhelun hätäkeskukseen.
Puukottaja lähti paikalta ennen viranomaisten saapumista. Lähtiessään hän sanoi tilanteen lukuisille todistajille, että uhrin ei saa antaa kuolla.

Pohjois-Savon käräjäoikeus kuitenkin toteaa, että puukottaja ei soittanut itse ensimmäistä hätäpuhelua ja että hän antoi ensiapua vasta pyydettäessä. Puukotuksen ei voitu myöskään katsoa olleen vastaus asianomistajan ensin tekemiin lyönteihin. Sen vuoksi Arttu Daniel Hukkanen tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Hän syyllistyi myös huumausaineen käyttörikokseen, mutta sillä ei ollut vaikutusta rangaistukseen.
Hukkanen passitettiin suoraan Kuopion vankilaan. Vankeusrangaistuksen lisäksi hänen täytyy maksaa puukotuksen uhrille yli 11 000 euron korvaukset sekä oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9033525
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6172
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Paljos se istuu tuosta 3 ja puolesta vuodesta?!?
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6018
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 5:10 am Paljos se istuu tuosta 3 ja puolesta vuodesta?!?
Vuoden ja kaksi kuukautta.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6172
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Lapsia?
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:41 am
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Lapsia?
Jos tarkoitata tällä uhrin ala-ikäisyyttä, niin sillä ei ole mitään vaikutusta julkisuuteen. Kunhan on vähintään 15 v. eli rikosvastuuikäinen.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja URSA »

Liittyisikö salaaminen paikalla olleisiin todistajiin. Juhlissa on ehkä voinut olla myös paljon alaikäisiä teinejä paikalla.
Lähtiessään hän sanoi tilanteen lukuisille todistajille, että uhrin ei saa antaa kuolla.
Kenties myös uhrista paljastuisi jotain yksityisiä tietoja.
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2860
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 9:03 am Yritin tilata jutun ETPK:n, mutta minulle kerrottiin, että se on kokonaan salattu. Minkähän ihmeen takia? Seksuaalista väkivaltaa???
Arttu perkele pääsi helpolla, jos ei edes ETPK saa. Arttu perkele taitaa olla näitä silmäätekeviä kylillä, niin pistetään salkkuun koko juttu, ettei vaan muiden nimiä pääse eetteriin ja tulisi vaivaunuttavaa oloa hallituksessa yms????
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
JanitaSlim
Ben Matlock
Viestit: 8690
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Eskimopuikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 468
Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja Eskimopuikko »

JanitaSlim kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 1:35 pm Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.
Ei se Daniel hirveän harvinainen ole Suomessakaan. Vuoden 1899 jälkeen reilu 23 000 (joista alle 72 naisia) on saanut nimekseen Daniel.
Raamatusta tulevat nimet ovat vähän sellaisia, että niitä löytyy kyllä vähän joka puolelta maailmaa.

Wikipedian mukaan Daniel on alunperin heprealainen nimi ja tarkoittaa "Jumala on tuomarini" mutta tälle veijarille löytyi tuomari näköjään myös Pohjois-Savon käräjäoikeudesta.
vanhellsing

Re: Mies yritti tappaa alaikäisen uhrinsa Kiuruvedellä 8/2025

Viesti Kirjoittaja vanhellsing »

JanitaSlim kirjoitti: Pe Marras 28, 2025 1:35 pm Arttu Daniel taitaa olla puoli-tanskalaista alkuperää. Daniel on yksi Tanskan suosituimmista poika-miesten nimistä.
Kiuruvedellä on muun muassa lestoja ja körttiläisiä ja muita kristillisä suuntauksia. Niille on tyypillistä antaa toiseksi nimeksi joku tunnettu Raamatun henkilö. Se nimi on yleensä juutalaista alkuperää ja samoja nimiä tai johdannaisia siitä on sitten melkein joka puolella maailmaa. Taitaa olla ihan savolainen.
Vastaa Viestiin