Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Kun on spekuloitu Tuulan surmaajan paikkatietämystä ruumiinlöytöpaikalla, niin kyse ei välttämättä ole paikallisen henkilön tuntemuksesta, vaan vieraspaikkakuntalaisen omasta historiasta, koulusta, koulutuksesta, Puolustusvoimista ja jo lapsuuden perheessä olevasta ideologiasta tietyntyyppisiä henkilöitä kohtaan.

Tampereen Yhteiskoulun lukiosta (TYK). Koulun punatiilisessä julkisivussa on yhä edelleen nähtävissä ammusten tekemiä suuria koloja ja jälkiä. Nämä jäljet on tietoisesti jätetty korjaamatta muistuttamaan menneisyydestä, ja ne tuovat historian konkreettisesti nykyisten lukiolaisten arkeen. Myös 1970-1980 -luvuilla.

Nykyisin TYKin historianopetuksessa hyödynnetään vahvasti koulun omaa menneisyyttä. Oppilaat tekevät tutkimuksia ja taideprojekteja, joissa käsitellään koulun historian vaikeita ja traumaattisia sotavuosia ilmaisutaidon keinoin. Siis ilmaisutaidon lukio. Tällaisella opiskelutavalla mennyt historia konkretisoituu oppilaille. Oheisesta artikkelista käy ilmi nykyopetuksen objektiivisuus, samassa jutussa kerrotaan myös, että näin objektiivista se ei ollut kymmeniä vuosia sitten. Eli periaatteessa aikana, jonka on arvioitu olleen Järvenpään sarjiksen opiskeluaika.

https://yle.fi/a/3-10133722


Kun ajatellaan henkilöä, jonka perhe on jo isänmaallismielinen, kun siihen synnytään ja käydään yksityiskoulua, jossa tutustutaan sotahistoriaan lukiossa vielä syvemmin, voi hän omaksua julkisesti hyväksytyn luokkaeromallin. Koulu on toiminut paikkana jossa valkoisia pidettiin vankina ja valkoiset myöhemmin vapauttivat heidät. Tällaisella kouluhistorialla voi olla henkilölle merkitystä, kun aiheet ovat niin lähellä, että siitä muodostuu ideologista ja ura valitaan. Henkilöt voivat samaistua uravalinnan kautta valkoisiin sotilaisiin ja kokea omistavansa Tampereen, Suomen ja sitä rataa. "Vapautus" voi sisältää ajatuksia ihmispuhdistuksesta.

On olemassa tänä päivänäkin henkilöitä, jotka halveksivat tietyn viitekehyksen kaltaisia naisia. Se, että silpoo naisen sadistisesti, tarkoittaa myös päivänvalossa sadistista käytöstä tiettyä naisluokkaa kohti. Mä en näe uhrien edustavan tekijälle omaa äitiä ja alkoholismia, vaan työväenluokkaa, jota halveksii. Se mikä ei näy ihmisessä aina ulospäin, voi johtua historiasta.

Tässä vain siis toinen näkökulma, mikä voisi perustua ideologisiin syihin. Ihan saman tapainen radikalisoituminen kuin koulusurmaajilla. Voin olla väärässä tulkintani kanssa, mutta kerrottu tekotapa on sadistinen. Puolustusvoimissa esiintyvää myös. Pimeässä kuunsirpin valossa ruumiin kanssa voisi onnistua koulutettu ammattitappaja, joka omaa taidon liikkua pimeässä. Ei alkoholisoitunut maalaistalon isäntä tai käsityöammattilainen. Tekijää etsitään ehkä väärältä suunnalta, ei rikosrekisteriä, ei ole löytynyt dna-matchiä basicseksuaalirikollisiin tutkinnassa. Ehkä tekijä on täysin toisenlainen.

Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 saama salainen asiakirja, joka sisältää 18 suomalaisen nimen vihjetietoja heidän mahdollisista yhteyksistään Itä-Saksan Stasi-tiedustelupalveluun. On myös herännyt ajatus siitä, voisiko JSM olla Tiitisen listalla?

Toivoisin oikeiden johtolankojen löytyvän ja tapauksen ratkeavan. Tuulalle jäi poika odottamaan kotiin äitiä ja Maartille tytär ja rakas lapsenlapsi. Heille soisi mielenrauhan asiassa.
Screenshot_2026-07-03-14-06-37-57_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-03-14-06-37-57_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (17.79 KiB) Katsottu 598 kertaa
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Löytyiskö "epäiltyjen listasta" ketään kellä tulisi edellä mainittuihin osumia?
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Touhupuntti kirjoitti: Ke Heinä 01, 2026 11:43 am Ruumis oli löydettäessä lämmin, jos se auttaisi tietona päättelemään Tuulan käsittelytapaa
Henkilö voi olla kopioinut tekoa fiktiivisin lähtein, Psyko -elokuvista tms.

Voisiko tuo tekotapa liittyä uhrin elävänä palsamointiin? Voisi selittää miksi verta ei olisi ollut uhrin kyydityksessä vaivana. Viillot voidaan tehdä juuri kaulaan, kuten Tuulallekin ja nivusiin osan sisäelimen poistamiseksi. Myös vatsaan, Tuulalla oli vatsa auki, yleensä palsamoinnissa ommellaan kiinni. Ehkä jäi kesken tai tarkoituksellisesti noin. Hyvin tehty palsamointi voi onnistua parissa tunnissakin. Ruumiinlämpö voisi säilyä?

Valtion päämiehiä on palsamoitu, voisi sopia sotafriikille. Pitkiä lentoja varten palsamoidaan. Voisi löytyä muutakin ammattiryhmää tähän kuin vain erikoishautauspalvelu.

Tällaisessa tapauksessa tekijä voisi kerätä näitä kadonneita johonkin. Tuulan ruumiinjättö ei välttämättä indikoi toisten uhrien hautaamista lainkaan.

Tällaiset hautarauhan rikkomiseenkin liittyvät tuomiot ja fetissit voisivat myös olla kiinnostavia tekijäehdokkaille:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011487297.html

Löytyy tapaukseen oma ketju: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=47531

Toinen asia mikä tuli mieleen vaaleista autoista, oliko poliisilla sivariautoina sopivaa vastinetta? Golfeja käyttivät, jossakin vaiheessa, oli esim. Tarva-autoja. Menevätkö ne virkakäytöstä poiston jälkeen johonkin?
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Tiitisen listaan liittyen tämän lääkäripakastajan ex-vaimon vakoilutausta on mielenkiintoinen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005846273.html.

Svetlana muistuttaa ulkonäöllisesti myös kaikkia uhreja. Äärimmäisen epäterve suhde ruumiiseen ja näyttäisi olleen pöytälaatikkohautaustoimisto x-tilanteita varten. Pääsy lääkkeisiin. Miltä kaveri näytti 1990, löytyisikö kuvaa tai jotakin muuta, jolla saisi kytkettyä alueeseen, ja että olisi saalistanut näitä naisia? Kirjoittanut lääkkeitä?
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

^
Koitin etsiä kuvaa, mutta pitää vielä perehtyä lisää noihin linkkeihin. Kaks poikaa svetlanalla on ja on jo isoäiti.


Oliko se Alko aivan Zapatan vieressä myös Tuulan katoamisen aikaan ja huoltoaseman suunta suoraan kohti nykykartassa olevaa Zapatan viereistä St1 huoltoasemaa päin?
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Tuulan tapaukseen yhtäläisyyksiä voisi olla:

PAKETTIAUTO
Omainen on kuljettanut ruumiin pakettiautolla Turkuun. Toisen vainajan omainen haki Maarianhaminasta sairaalasta niin ikään pakettiautolla vs. Poliisi otti talteen Tuulan ruumiin läheltä auton renkaiden jäljet ja Niemen podissa kuultiin poliisin ottaneen tutkintaan erään pariskunnan eläintenkuljetusauton


VIIMEINEN LEPOSIJA PUUN ALLA/VIERESSÄ
Omainen on ilmoittanut haluavansa tehdä hautakammion vaahteran juureen vs. Tuulan ruumis oli jätetty koivun juureen


Lähde
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruu ... ri/9220410

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avi ... ia/9221064


_______
Lainaus
Päätöksessä Valvira kielsi lääkäriä toistaiseksi määräämästä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, anabolisia steroideja ja androgeenihormoneja eli mieshormoneja.

tämä määräsi erityisesti nuorille henkilöille runsaasti ja toistuvasti keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.

Juha muistaa toisinaan ihmetelleensä, kuinka tyhjillään olleen talon alakerrassa paistoi kirkas valo.
Lähde
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011489202.html

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/55cd ... 7edefc7117

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011935509.html
______
Lainaus
Hän on johtanut muun muassa arkkutehdasta ja tuntee alan ihmiset
.

Lähde
https://yle.fi/a/74-20182453
______
Toinen hautarauhan rikkominen tuli vielä, kun käänsivät sukuhautaa

Lähde
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011935509.html
_________
Onkohan poliisi tsekannut tämän ostetun kiinteistön, ostettu 2007. Onkohan muita pakastettu?

https://www.nyan.ax/nyheter/lokalt/appe ... llivillan/

Ideologiansa näyttää olevan se, että haluaa säilyttää kuolleet elävännäköisinä, heidän jatkokäsittely jäi vielä epäselväksi. Toinen vanhempi eli ilmeisesti äiti muumioitunut. Sitä kai tavoitellut. Poliisi kertoi, että ruumis ollut kuivassa ja lämpöisessä tiiviissä tilassa. Isä jäässä.

1990:n jsm:t osuu ilmeisesti lekurilla aikaan, kun vanhempi joutunut hoitokotiin ja toinen sairaalaan (hänet laitettu jostakin syystä Ahvenanmaalle eikä Turkuun). Laukaisisiko tuollainen jotakin? Tällä ideologialla muita uhreja voisi löytyä pakastimesta jostakin vai olisiko ryhtynyt luopumaan ja hautaamaan heitä.
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Wolffin nimimerkillä on ollut tämä tarjous VPKn tyypistä, joka oli hänen mukaansa kirjapainossa töissä ja leikkasi filmejä.

Tässä lääkärijupakassa on jänniä yhteensattuma. Hänen veljensä (Tom) sai tuomion muistisairaan Domino-teatterin omistajaan liittyvässä petoksessa. Kun teatteri aikanaan oli käynnissä, on siellä ollut Wolffin kuvaukseen liittyvä henkilö mukana "leikkaamassa filmejä":

Lainaus
Dominon koneenhoitajista muistan Rolf Anderssonin, joka toimi myös Turun VPK:n päällikkönä
Lähde
https://turunleffat.biokuva.fi/elokuvateatteri/domino/

_________
Jotenkin häiritsee edelleen tämän pakastelekurin ja veljensä lisäksi Volker W. Hänen vaimonsa katosi ja Mirjam piti mennä teatteriin katoamispäivänä yhdessä poikansa kanssa. Volker käänteli näitä 1918 tapahtumien kirjoja, joiden lokaatiolla yhteys Hikiään. Tunsivatko Appelqvistin veljekset Volkerin? Svetlana (lekurin ex-vaimon oli) Stasin listalla.

Voisko olla joku sairas elokuvan teko tai lyhytfilmin teko jollakin porukalla meneillään. Pyritty säilyttämään ihmisiä elävännäköisinä kuolleena? Jotain samantyyppistä "taidetta", kuin A. Eriksson on tehnyt. Lekurin naapuri on antanut haastattelun, että lekurin veljen tontilla kerääntyi aika ajoin jokin "yhteisö".

Mirjan katoamiseen liittyvässä nettikeskustelussa on viitattu Tim Durchmaniin Mirjan henkirikoksen takana. Hänellä on Kärkölässä ollut mökki (40 min ajomatkan päässä). Venetsia nimeltään. Hänen videoillaan esiintyy perhoset, tummahiuksiset naiset ja aika sakeeta settiä. Tim on Roope Tikkasen isä, lukee eri kielillä runojaan videoillaan. Hänellä on myös tyrmäystippacaseja ja väkivaltataustaa naisiin.

Wolff on lopettanut kirjoittelun juuri ennen Ullanlinnan surmaa. RT on opiskellut teologiaa ennen psykaa ja tutkinut psykopatiaa ja väkivaltageenejä. Uhri oli myös tummahiuksinen ja Mirjan näköinen.
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

YouTubesta ainakin Harem 1 video osui silmiin tältä Timiltä, missä omat piirustuksensa jotenkin outoja ja pahaenergisia

https://youtu.be/d2L4_U6noUI?is=7G_Ip-FAIVpyLSkR
Liitteet
Screenshot_2026-07-04-13-13-19-968_com.google.android.youtube.jpg
Screenshot_2026-07-04-13-13-19-968_com.google.android.youtube.jpg (120.25 KiB) Katsottu 299 kertaa
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Ton Wolffin jutuissa toistui sukupuolenvaihdosjutut.

1980-luvulla Svetlana riiteli kaksospojistaan ja menetti huoltajuuden äitipuolelle (jenkkiläinen). Oliko lapset tosiasiassa hänen lainkaan? Kun hänen kuviaan katsoo, on venekuva ainoa vähäpukeisempi ylävartalosta. Peittänyt kädet myös pitsihanskoin viimeisimmissä kuvissa. Voisiko hänen alkuperäinen sukupuolensa olla mies? Syönyt naishormonia, muuttanut äänen, mutta ei olisi korjannut sukupuolielimiään. Tuli vain mieleen, että oliko jossakin vaiheessa syönyt taas mieshormonia, joita lekuri sitten myöhemmin rajoitettu määräämään.

DNA olisi miehen.

Mutta aika kaukaa haettua. Wolff toisti vihjailuja, että JSM olisi pöllinyt uhrien laukuista meikkejä. Hän on tod näk itse seksuaalivähemmistöjen kuuluva, kun näitä juttuja oli.
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Wolf seinällä.
Screenshot_2026-07-04-16-37-17-76_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-04-16-37-17-76_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (210.3 KiB) Katsottu 241 kertaa
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Ulrica kirjoitti: La Heinä 04, 2026 4:39 pm Wolf seinällä.Screenshot_2026-07-04-16-37-17-76_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Svetlana painottaa haastatteluissa ja puheessaan usein olevansa isoäiti
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Googlen kuvahaun kautta nousee kans sen aikaisia kuvia lehtien maksumuurinkin takaa Svetlanasta
Liitteet
IMG_20260704_193625.jpg
IMG_20260704_193625.jpg (222.87 KiB) Katsottu 190 kertaa
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

^
Screenshot_2026-07-05-01-15-18-73_4a24d271e133915ae237d4bec6ffe368~2.jpg
Screenshot_2026-07-05-01-15-18-73_4a24d271e133915ae237d4bec6ffe368~2.jpg (204.88 KiB) Katsottu 112 kertaa
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Lainaus
Meillä on vahva käsitys, missä murha on tapahtunut. Käsitykseni mukaan tieto tarkasta murhapaikasta on vain tekijän ja poliisin tiedossa.
Sukat ovat eri paria – toinen on violetti, toinen valkoinen – mutta hän ei joko huomaa tai välitä.
Lähde
Iltasanomat, 13.3.2021

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007854666.html
_______________________

Sukat
Voisiko olla niin, että tutkinnassa olisi selvinnyt, että Tuula lähti sairaalasta samaparisilla sukilla? Ja teon aikaan surmaaja olisi riisunut Tuulan ja pukenut uudelleen, mutta toinen sukka kadonnut ja olisi joutunut korvaamaan sen ympäristöstä. Tuulan tai jonkun muun koti, jossa olisi ollut joko naisten tai miesten sukkia.

Perhosrintakoru
Lehtiartikkelin kuvassa perhosen vartalon alaosa on vinossa ja peittää alaa perhosen siivistä. Voisiko peitossa olevan kohdan alla olla Lions Clubin laatta tai jälki, josta kävisi ilmi, että Lions Clubin laatta on irronnut?

Lions Clubilla on ollut vuosikymmenet perhosrintakorua naisille ja laatan paikka ja korun ulkonäkö ovat vaihdelleet. Lionsin rintakoru on tarkoitettu naislionseille ja ladyille tai tunnus on voitu jakaa hyväntekeväisyystyössä ansioituneille.

Vuonna 1990 jäsenistö koostui siis miehistä ja naisista, eri ammattien harjoittajista (esim. yrittäjät, virkamiehet, opettajat, kauppiaat, johtajat), paikkakunnallaan aktiivisista ja tunnetuista henkilöistä, vapaaehtoistyöstä ja palvelutoiminnasta kiinnostuneista ihmisistä.

Marko Niemen podissa kävi ilmi, että Tuulan viimeisen elinvuoden kontakteista ei kukaan oikein varmuudella tiennyt.

Tori . FI:ssä on 20.5.2026 myyntiin laitettu samantyyppisiä koruja ilman laattaa. Alue yhdistyy 25360 Salo, Pertteli Keskus, Varsinais-Suomi.

Ketjussa on kerrottu, että koru oli Tuulalla ollut käytössä ennen tekoa. Ei kuitenkaan näytä rihkamakorulta, joita kauppasi. Mistä tai keneltä Tuula sai korun?
Screenshot_2026-07-05-02-38-03-32_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-05-02-38-03-32_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (127.86 KiB) Katsottu 67 kertaa
Screenshot_2026-07-05-03-07-41-45_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-05-03-07-41-45_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (140.09 KiB) Katsottu 67 kertaa
Screenshot_2026-07-05-03-02-52-14_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-05-03-02-52-14_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (235.52 KiB) Katsottu 67 kertaa
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Lainauksia artikkelista
– Kaikki miehet elämässäni ovat olleet heikkoja. Stalin oli vahva. Ja oma isäni tietenkin. Olen aina ollut isän tyttö.

Hän kertoo, että hänen isänsä taisteli Berliinissä sodan loppuvaiheessa. Isä oli ammattisotilas ja puna-armeijan kenraali. Puolueelle uskollinen kommunisti, kuten Appelqvistin äitikin.

Kun Appelqvist oli lapsi, perhe muutti Itävaltaan, jossa Svetlanan isä työskenteli sotilasasiamiehenä. Appelqvist ei tiedä tarkkaan, mitä hänen isänsä työhön kuului.

Appelqvist rakasti venäläistä runoutta, tanssi ja soitti pianoa.

Appelqvist ei paljasta parin suhteen tarkkaa luonnetta. Jotain voi kuitenkin päätellä siitä, että Appelqvistin mukaan Tuominen avusti häntä taloudellisesti aina kuolemaansa saakka. Tuominen menehtyi pari vuotta sitten.
Lähde:

https://www.sss.fi/2023/05/kylmaan-sota ... ttu-elama/
__________

Svetlanan isän kunniamerkeistä yksi muistuttaa Punaisen tähden ritarikuntaa. Nauhojen perusteella joukossa näyttää olevan useita Neuvostoliiton yleisiä palvelus- ja toisen maailmansodan muistomitaleita, esimerkiksi voitosta Saksasta Suuressa isänmaallisessa sodassa 1941–1945.

Svetlanan historian perusteella voisi hänen olettaa tuntevan Erkylän kartanon maiden historiaa, johon JSM kytkeytyy.

Huomionarvoista on, että oheisessa vuonna 2023 julkaistussa artikkelissa Svetlana kertoo demari Tuomisen avustaneen häntä 2020-luvulld asti taloudellisesti. Sverlanalle on varmasti kertynyt paljon arkaluonteista tietoa päättävässä asemassa olevista henkilöistä ja virkamiehistä. Ei ole epäilystäkään, että hän on tällaisessa asemassa saanut nämä tahot maksamaan koko elämänsä kahdeksankymmentä ikävuoteen asti. Tuominen on kuollut v. 2023 mukaan pari vuotta ennen, . Svetlana on tarvinnut uuden "elättäjän". Mielenkiintoiseksi voi muodostua hänen ulostulonsa lehdissä, keskustelupalstoilla ja ehkä kiinnostavaa on myös ex-miehensä "lähipiirin" paljastus ruumiista pakastearkuissa ja niiden ajankohta, jolloin tulivat julki. Voi olla keino rahastaa tiedoilla. Hänen voisi uskoa tietävän monenkin henkilön poikkeavista seksuaalisista tarpeista. Tietyt vihjeet ulostuloissa voisi ymmärtää vain JSM. Tulisiko elämän loppumetreillä vielä lisäpaljastuksia?
Screenshot_2026-07-05-02-19-05-34_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
Screenshot_2026-07-05-02-19-05-34_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg (499.94 KiB) Katsottu 37 kertaa
Vastaa Viestiin