Mies, joka valui ulos normaalista elämästä
Juha-Matti Kinnunen liittyi Soldiers of Odinin katupartioon mutta pettyi, kun totuus paljastui. Nyt häntä kaduttaa.
Tilaajille
Juha-Matti Kinnunen liittyi äärijärjestöön heti, kun se aloitti hänen kotikaupungissaan. Häntä riivasi, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat olivat nuoria miehiä. Eikö heidän olisi pitänyt jäädä puolustamaan maataan?
Syrjäytynyt, sellaiseksi hän itse määrittelee tuolloin 22-vuotiaan Juha-Matin. Ammattia tai parisuhdetta ei ollut, opiskelut olivat jääneet kesken ja elämän täyttivät hortoilu, näpistely ja päihteet.
”Olin valunut ulos normaalista yhteiskunnasta. Elämällä ei ollut suuntaa eikä merkitystä.”
Juha-Matti Kinnunen on suuntautunut lähihoitajaopinnoissaan mielenterveyspuolelle. ”Toivon saavaani alalta töitä, että voin maksaa vähitellen pois velat, joita rikollisen elämäni aikana kertyi.”
”Koin epäoikeudenmukaisena, että tulijat saivat apua, mutta minä jäin sitä vaille.”
Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 2015, Suomeen tuli Lähi-idästä yli 20 000 turvapaikanhakijaa. Juha-Matti Kinnunen alkoi löytää tapahtuneesta yllättäen elämälleen uutta suuntaa.
”Koin epäoikeudenmukaisena, että tulijat saivat apua, mutta minä jäin sitä vaille. Vaikka itsehän olin omat ongelmani aiheuttanut. En vain sitä myöntänyt silloin.”
Hän purki kiukkuaan somessa, jossa arvosteli maahanmuuttoa ja uskoi muslimien ottavan vallan Suomessa. Luottoa ei ollut myöskään poliitikoihin, varsinkin kun pääministeri Juha Sipilä tarjosi asuntoaan tulijoille.
”Ajattelin, että turvapaikanhakijoita on tarkoituksella kusetettu tulemaan tänne. Olin silloin aika syvällä kaninkolossa ja uskoin erilaisiin salaliittoteorioihin”, Kinnunen kertoo.
Hän ei uskonut myöskään äänestämiseen, koska ajatteli, että tulos oli etukäteen päätetty. Mediakin oli hänestä puolueellinen ja uutisoi vain, mitä eliitti halusi.
Erityisesti Kinnusen silmään pisti, että turvapaikanhakijat olivat suurimmaksi osaksi nuoria miehiä. Hänestä heidän olisi pitänyt jäädä puolustamaan maataan, kuten Suomen miehet talvisodassa tekivät.
Nyt Kinnunen myöntää ajatelleensa Irakin sisällissodasta liian yksioikoisesti.
”Olen sitä tutkinut myöhemmin. Eihän siellä tiennyt, kuka taistelee kenenkin puolella. Ei ollut selkeää armeijaa, johon liittyä.”
Turvapaikanhakijoiden tultua Joensuuhun perustettiin Soldiers of Odinin -järjestön haaraosasto, johon kaveri pyysi Kinnusta mukaan. Hän ei asiaa pitkään miettinyt.
”Mie uskoin vilpittömästi siihen, kun he sanoivat suojelevansa lapsia ja naisia ja pitävänsä yllä järjestystä kaduilla. Se kuulosti minusta oikeudenmukaiselta.”
Kinnunen puki ylleen äärioikeistolaisen järjestön takin ja partioi kaupungilla. Ja mikä tärkeintä: hän tunsi tekevänsä jotakin hyvää ja merkityksellistä. Hän tunsi olevansa arvokas, mikä oli täysin uusi tuntemus.
Kinnusesta tuli Odinin soturien jonkinlainen puhemies, joka antoi haastatteluja paikallismediaan. Iltaisin hän selitti järjestön toimintaa kiinnostuneille kaduilla.
Mutta tapasi hän Joensuun keskustassa myös ihmisiä, jotka katselivat katupartiota pelokkaasti. Toiset taas haukkuivat heitä natseiksi. Joensuussa oli muistissa 1990-luvun väkivaltaiset skinheadit, joiden takia kaupunki oli tavan takaa uutisissa.
Hän lähti puolustamaan hädänalaisia, mutta katupartioihin liittyi henkilöitä, joilla oli toiset motiivit.
Vaikka Kinnunen näytti olevan liikkeen uskollinen jäsen, jossain kohtaa häntä alkoi kalvaa epäilys. Hän oli lähtenyt puolustamaan hädänalaisia, mutta katupartioihin liittyi henkilöitä, joilla oli toiset motiivit: halu päästä tappelemaan maahanmuuttajien kanssa.
Väkivaltaisuuksia hän ei tiedä tapahtuneen mutta:
”Tajusin, että todellisuudessa kyse oli vain maahanmuuton vastustamisesta. Julkipuheet naisten ja lasten suojelusta olivat lopulta vain julkikuvaa.”
Pettynyt Kinnunen erosi Odineista noin vuoden jälkeen. Lopulta Joensuun-osasto kuivui kokoon.
Nyt jäsenyys kaduttaa häntä.
”En ymmärtänyt, että aiheutin Odinien jäsenenä muille pelkoa, etenkin maahanmuuttajille. Olen sitä pyytänyt myös julkisesti anteeksi Joensuussa ilmestyvän sanomalehti Karjalaisen haastattelussa”, Kinnunen sanoo.
”Mutta ei menneitä tekoja saa tekemättömiksi yhdellä anteeksipyynnöllä. Katuminen on mielestäni sitä, miten ihminen toimii sen jälkeen ja mitä valintoja tekee.”
Kinnunen päätti kokeilla myös politiikkaa. Hän liittyi vuonna 2016 Joensuun perussuomalaisten nuoriso-osastoon.
”Koin vahvasti, että Suomen pitää olla etusijalla ja suomalaisia tulee auttaa. Ajattelin, että syrjäytymistä ja köyhyyttä pitää vähentää ja ympäristöstä täytyy huolehtia.”
Hän pettyi jälleen. Timo Soinin perussuomalaiset muuttui Jussi Halla-ahon johtamaksi puolueeksi. Se alkoi radikalisoitua ja veti joukkoa, jota tuolloin uskontokriittinen Kinnunen ei hyväksynyt: oikeistokristittyjä ja ”aito avioliitto -väkeä”.
Nuoriso-osaston kokouksetkin olivat yksinuottisia.
”Kun yritin puhua köyhyydestä ja syrjäytymisestä, aina vastattiin, mutta entäs se maahanmuutto”, Kinnunen muistelee.
Hän erosi puolueesta vain vuoden jälkeen.
Juha-Matti Kinnunen on perustanut Te puhuitte teoin -liikkeen, jonka kautta hän haluaa nostaa epäkohtia keskusteluun. Liike kritisoi nykyistä hallitusta hyvin voimakkaasti.
Laitaoikeistolle hän on nyt sitä pahinta lajia: takinkääntäjä, petturi.
Vaikeinta Kinnuselle on ollut myöntää, että hän on itse syypää ongelmiinsa. Adhd ei käskenyt varastaa, eikä kiusaaja tunkenut marihuanasätkää suuhun. Oli vain niin helppo syyttää tilanteesta muita, esimerkiksi maahanmuuttajia.
Maahanmuuttajiin hän suhtautuu nyt maltillisesti. Enää hän ei ajattele, että he olisivat kaikki ääri-islamisteja, joilla on vain pahat mielessä. Hänestä jihadistit määrittävät islamia yhtä vähän kuin amerikkalaiset äärikristityt kristinuskoa.
”Ihan tavallisia ihmisiä maahanmuuttajatkin ovat. Samoja arkisia huolia kuin meilläkin. Eikä meidän kannata edistää heidän syrjäytymistään kohtelemalla heitä alempiarvoisina.”
Nykytermeillä Kinnusta voisi kutsua syrjäytymisen kokemusasiantuntijaksi: hän tietää, miltä tuntuu hukattu ja toivoton elämä. Siksi hänen mielestään poliitikkojen tulisi tehdä kaikkensa, jotta muut eivät joutuisi kokemaan samaa.
”Suomalaiset ovat pieni kansa, eikä meillä ole varaa menettää kenenkään tuottamia resursseja”, hän sanoo.
”Näen sen niin, että yhteiskunnalla on oma vastuunsa estää syrjäytymistä, mutta myös jokaisella yksilöllä on oma vastuunsa. Nyt yhteiskunta ei hoida omaa osaansa.”
Kinnusen mukaan nyt tehdyt rajut leikkaukset ovat lopulta näennäisiä: niistä aiheutuu tulevaisuudessa moninkertainen lasku.
Kun Kinnunen on viime aikoina kertonut mielipiteistään julkisuudessa, hän on saanut vihaviestejä. Laitaoikeistolle hän on sitä pahinta lajia: takinkääntäjä, petturi. Jos häntä ennen haukuttiin natsiksi, nyt hän saa kuulla olevansa kommunisti.
”En ole mielestäni siirtynyt poliittisesti mihinkään. Olen pysynyt paikallani. Muut vain ovat menneet rajusti oikealle.”
Hän ei usko saavansa selkään taputtelua tämänkään jutun jälkeen, mutta se ei tunnu haittaavan. Hän toteaa tyynesti:
”Katsotaan, minkälainen paskamyrsky tällä kertaa tulee.”