loaded kirjoitti: Ti Syys 01, 2026 1:04 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ti Syys 01, 2026 12:58 pm
Eli julkisuudesta ei voi valikoida vain niitä itselle sopivia ja myyntiä edustavia juttuja, jos on niitä niin sitten saa sen toisenkin puolen julkisuutta.
Vaikka et ole kirjaa lukenutkaan, olisit jo mun kirjoituksesta voinut ymmärtää että kun nimenomaan voi. Onko joissain lehtijutuissa muka kerrottu "Saanan" omista ongelmista, sekä päänsä kanssa että lapsuudenperheensä? Tuskin on. On tehty diili, että kirjoitetaan susta myötäsukaisesti kun paljastat sen kamalan pedofiilin. Koska tämä on se, joka suurta yleisöä kiinnostaa.
Minä puhun
laista enkä mistään kirjasta, tuo Pyhimys (hyi) ei voi valita vain hyvää ja keikkoja myyvää julkisuutta, vaan kun on julkisuuteen itse tullut rahastusmielessä niin siitä seuraa, ettei yksityisyydensuoja ole enää sama kuin niillä, jotka eivät julkisuudella koskaan ole rahastaneet. Siksi hänen on ihan turha itkeä mistään ajojahdista.
Saana tuskin tavoittelee kirjallaan mitään paikkaa julkisuudessa ja paskarealityissä, kyse on enemmän terapiasta hänelle. Ja muiden varoittamisesta myös. JA vaikka tavoittelisi, kyse on sairauskertomuksesta eikä ihan terveestä ihmisestä mikä pitää ottaa huomioon. Sairaasta ihmisestä, minkä tilaa tämä "huippuälykäs melkein ope" on omilla toimillaan vakavasti pahentanut, niin säännöt yksityisyyden osalta eivät ole samat kuin millä tahansa perseenpyörittäjällä/muusikolla.
Tätä hyypiötä joko puolustaa lähipiiri, tai hyyppä itse. Normaali ihminen näkee kyllä, että väärin on tehty. Jos olisi munaa, ottaisi myös vastuun teoistaan. Vaan en odota henkeä pidätellen.