sikakoira: pidä lupauksesi ja katoa!

[rikkalapio]

Mitenkäs se nyt noin lipsahti, eli sikakoiran kirjoituksiksi väitetyt onkin rikkalapion mielestä hänen kirjoittamiksi väitettyjä

Mikä lipsahti, herra /rouva DeKlepperman väittää kirjoituksia minun kirjoituksiksi vaikka hänelle on toistuvasti kerrottu että näin ei ole

DeKlepperman väittää niitä kirjoituksia sikakoiran kirjoittamiksi, ketjukin käsittelee sikakoiraa eikä nimimerkki rikkalapiota.

Kovasti kyllä rikkalapio nimimerkkiä viljelee kirjoituksissaan

[Donald McRonald]

Röh. Haiseeko täällä pekoni taas?

[Tarkastaja Levisi]

Sikakoiran rummut hakkaavat bittiavaruuden syvyyksistä yhä samalla tavalla kuin örkkien rummut Sormuksen saattueen korviin Morian kaivoksissa: "Du-dum-du-dum-dum-dum". Samaa whataboutismia hyödyntää tekoälyavusteisissa Facebook-kirjoituksissaan muiden muassa Tehtaankadun vakiovieras Marko Hiltunen: Venäjästä on lavastettu paha. Kun USA tekee samoja asioita, kukaan ei kritisoi. "Venäjän sotatoimista Ukrainassa rakennetaan länsimediassa jatkuvasti kuvaa arvaamattomasta ja vaarallisesta suurvallasta", kuuluu kritiikki. Ei mitään kuvaa tarvitse rakentaa. Venäjä - joka hyökkää naapurimaahansa pian viidettä vuotta - on vaarallinen. Satoja tuhansia venäläisiä on kuollut. Merkittävät venäläispoliitikot ovat vuodesta toiseen uhkailleet eri Euroopan maita ohjusiskuilla. Venäjän armeija on Wagnerin avulla tuhonnut Afrikkaa.

Parasta on toki tuo ihan omasta päästä keksitty sotaisuusindeksi, jossa USA on 92% sotainen mutta rauhaa rakastava Venäjä vain 32% sotainen! Emmeköhän näe tämän graafin, jossa ei kerrota, millä tuo indeksi määritellään, piakkoinkin esimerkiksi Ei Natolle - uusi rauhanliike - Facebookissa.

Moria.jpg (82.53 KiB) Katsottu 464 kertaa

RAUHAN PROJEKTISTA RUSSOFOBIAN KULTIKSI? MITÄ EUROOPAN UNIONILLE TAPAHTUI?

"Infografiikka on luotu tekoälyn avulla faktatietojen pohjalta."

Kun Venäjä ampuu, puhutaan aggressiosta. Kun Yhdysvallat ampuu, puhutaan operaatiosta. Pysähtykää hetkeksi tämän äärelle.

Venäjän sotatoimista Ukrainassa rakennetaan länsimediassa jatkuvasti kuvaa arvaamattomasta ja vaarallisesta suurvallasta. Ohjukset, lennokit ja pommit nostetaan otsikoihin todisteina Venäjän raakuudesta ja kasvavasta uhasta Euroopalle.

Mutta kun Yhdysvallat käyttää sotilaallista voimaa, sanasto tuntuu muuttuvan. Silloin puhutaan operaatioista, vastatoimista, turvallisuudesta, pelotteesta ja strategisista tavoitteista. Sama sotilaallinen voima, sama tuho, sama kuolema, mutta täysin erilainen sanasto.

Sosiaalisen median keskusteluissa on tätä ristiriitaa nostanut esiin myös suomalais-venäläinen aktivisti Salli Raiski, joka on voimakkaasti kyseenalaistanut Suomen ja länsimaiden yleisen Venäjä-kuvan.

Hänen näkemyksensä ovat herättäneet paljon kritiikkiä, mutta ehkä juuri siksi hänen julkaisuihinsa kannattaa perehtyä ajatuksella. Jos luemme ainoastaan niitä uutisia, jotka vahvistavat oman leirimme käsitystä maailmasta, emme enää vertaile tietoa – me valitsemme kertomuksen. Raiskin julkaisut tarjoavat yhden voimakkaasti lännen valtavirrasta poikkeavan näkökulman. Tutustu niihin ajatuksella, vertaa suomalaismedian uutisointiin ja muodosta sen jälkeen oma käsityksesi.

Ehkä tärkein kysymys ei olekaan: kuka puhuu totta? Vaan: mitä meille jätetään kertomatta?

Kun Venäjä toimii sotilaallisesti, kysymme: mitä Venäjä aikoo seuraavaksi tehdä? Kun Yhdysvallat toimii sotilaallisesti, kysymme helpommin: miksi Yhdysvallat joutui tekemään näin? Kun Venäjä käyttää voimaa, teko selitetään helposti osaksi sen imperialistista pyrkimystä.

Kun Yhdysvallat käyttää voimaa, teolle etsitään strateginen perustelu.

Tässä on länsimaisen kaksinaismoralismin ydin. Jos kansainvälinen oikeus todella on kansainvälistä, sen täytyy koskea myös Washingtonia. Jos siviilien kuolemat ovat väärin, niiden täytyy olla väärin riippumatta siitä, kenen lipun alla hyökkäävä kone lentää. Jos valtioiden suvereniteettia pitää kunnioittaa, sitä ei voida puolustaa valikoivasti.

Venäjälle yksi mittatikku, Yhdysvalloille toinen, Israelille kolmas ja Iranille neljäs. Eikö olisi jo aika käyttää yhtä?

Jos haluat muodostaa mahdollisimman laajan kuvan siitä, mitä maailmassa tapahtuu, älä tyydy vain siihen, mitä kotimaiset mediat sinulle kertovat. Tutustu myös Salli Raiskin julkaisuihin. Lue niitä omilla aivoillasi, tarkista väitteet, vertaa lähteisiin ja vertaa niitä siihen, mitä suomalaisissa uutisissa kerrotaan – ja ennen kaikkea siihen, mitä medioissa jätetään kertomatta.

Älä anna kenenkään ajatella puolestasi. Lue enemmän. Vertaa enemmän. Kysy enemmän. Sillä vasta kun uskallamme kuulla myös sen näkökulman, jota meille ei haluta näyttää, voimme todella väittää muodostavamme oman mielipiteemme ja nähdä peilistä aidot kasvomme.

Tätä kaikkea olen yrittänyt tuoda esiin myös useissa aiemmissa julkaisuissani: samoista naamoista koostuvasta kuplasta, jossa nyökytellään toisilleen ja jossa todellisuudesta on muodostunut sisäpiiriläisille yhteinen harha, jota Euroopan unioni ruokkii ulkopuolelta yhä suorasukaisemmalla russofobialla, kunnes siitä muodostuu yhä useammalle EU-maiden kansalaiselle lähes uskonnon kaltainen kultti, jonka jäseneksi pääsee luopumalla omasta kriittisestä ajattelustaan.

EU perusajatus oli kunnianhimoinen, mutta jossakin vaiheessa se muuttui parasiittipolitiikaksi, joka on liimautunut Venäjän federaation kylkeen imemään Venäjän kansalaisten henkistä ja fyysistä voimaa tarkoituksenaan kylvää vastakkainasettelua ja maksimaalista tuhoa Venäjän kansalaisten keskuuteen.

Euroopan unionin (EU) perusajatus oli taata rauha, vakaus ja hyvinvointi Euroopassa luomalla tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö jäsenmaiden välille – mutta onko se enää sitä, vai onko tilalle tullut yhä raivoisampi kultinomainen russofobia, joka tuhoaa koko liittokunnan jäsenvaltio kerrallaan.

RUS_sotaisuusindeksi_38.jpg (159.97 KiB) Katsottu 470 kertaa

[Rescuer]

^
Venäjän federaatio on perustettu 1991. Sen 35 vuotisesta historiasta vain 11 vuotta on ollut sellaisia, milloin Venäjä ei ole ollut sotimassa. Että se siitä sotaisuusindeksistä.

[rikkalapio]

Sikakoiran rummut hakkaavat bittiavaruuden syvyyksistä yhä samalla tavalla kuin örkkien rummut Sormuksen saattueen korviin Morian kaivoksissa: "Du-dum-du-dum-dum-dum". Samaa whataboutismia hyödyntää tekoälyavusteisissa Facebook-kirjoituksissaan muiden muassa Tehtaankadun vakiovieras Marko Hiltunen: Venäjästä on lavastettu paha. Kun USA tekee samoja asioita, kukaan ei kritisoi. "Venäjän sotatoimista Ukrainassa rakennetaan länsimediassa jatkuvasti kuvaa arvaamattomasta ja vaarallisesta suurvallasta", kuuluu kritiikki. Ei mitään kuvaa tarvitse rakentaa. Venäjä - joka hyökkää naapurimaahansa pian viidettä vuotta - on vaarallinen. Satoja tuhansia venäläisiä on kuollut. Merkittävät venäläispoliitikot ovat vuodesta toiseen uhkailleet eri Euroopan maita ohjusiskuilla. Venäjän armeija on Wagnerin avulla tuhonnut Afrikkaa.

Parasta on toki tuo ihan omasta päästä keksitty sotaisuusindeksi, jossa USA on 92% sotainen mutta rauhaa rakastava Venäjä vain 32% sotainen! Emmeköhän näe tämän graafin, jossa ei kerrota, millä tuo indeksi määritellään, piakkoinkin esimerkiksi Ei Natolle - uusi rauhanliike - Facebookissa.

Moria.jpg



RAUHAN PROJEKTISTA RUSSOFOBIAN KULTIKSI? MITÄ EUROOPAN UNIONILLE TAPAHTUI?

"Infografiikka on luotu tekoälyn avulla faktatietojen pohjalta."

Kun Venäjä ampuu, puhutaan aggressiosta. Kun Yhdysvallat ampuu, puhutaan operaatiosta. Pysähtykää hetkeksi tämän äärelle.

Venäjän sotatoimista Ukrainassa rakennetaan länsimediassa jatkuvasti kuvaa arvaamattomasta ja vaarallisesta suurvallasta. Ohjukset, lennokit ja pommit nostetaan otsikoihin todisteina Venäjän raakuudesta ja kasvavasta uhasta Euroopalle.

Mutta kun Yhdysvallat käyttää sotilaallista voimaa, sanasto tuntuu muuttuvan. Silloin puhutaan operaatioista, vastatoimista, turvallisuudesta, pelotteesta ja strategisista tavoitteista. Sama sotilaallinen voima, sama tuho, sama kuolema, mutta täysin erilainen sanasto.

Sosiaalisen median keskusteluissa on tätä ristiriitaa nostanut esiin myös suomalais-venäläinen aktivisti Salli Raiski, joka on voimakkaasti kyseenalaistanut Suomen ja länsimaiden yleisen Venäjä-kuvan.

Hänen näkemyksensä ovat herättäneet paljon kritiikkiä, mutta ehkä juuri siksi hänen julkaisuihinsa kannattaa perehtyä ajatuksella. Jos luemme ainoastaan niitä uutisia, jotka vahvistavat oman leirimme käsitystä maailmasta, emme enää vertaile tietoa – me valitsemme kertomuksen. Raiskin julkaisut tarjoavat yhden voimakkaasti lännen valtavirrasta poikkeavan näkökulman. Tutustu niihin ajatuksella, vertaa suomalaismedian uutisointiin ja muodosta sen jälkeen oma käsityksesi.

Ehkä tärkein kysymys ei olekaan: kuka puhuu totta? Vaan: mitä meille jätetään kertomatta?

Kun Venäjä toimii sotilaallisesti, kysymme: mitä Venäjä aikoo seuraavaksi tehdä? Kun Yhdysvallat toimii sotilaallisesti, kysymme helpommin: miksi Yhdysvallat joutui tekemään näin? Kun Venäjä käyttää voimaa, teko selitetään helposti osaksi sen imperialistista pyrkimystä.

Kun Yhdysvallat käyttää voimaa, teolle etsitään strateginen perustelu.

Tässä on länsimaisen kaksinaismoralismin ydin. Jos kansainvälinen oikeus todella on kansainvälistä, sen täytyy koskea myös Washingtonia. Jos siviilien kuolemat ovat väärin, niiden täytyy olla väärin riippumatta siitä, kenen lipun alla hyökkäävä kone lentää. Jos valtioiden suvereniteettia pitää kunnioittaa, sitä ei voida puolustaa valikoivasti.

Venäjälle yksi mittatikku, Yhdysvalloille toinen, Israelille kolmas ja Iranille neljäs. Eikö olisi jo aika käyttää yhtä?

Jos haluat muodostaa mahdollisimman laajan kuvan siitä, mitä maailmassa tapahtuu, älä tyydy vain siihen, mitä kotimaiset mediat sinulle kertovat. Tutustu myös Salli Raiskin julkaisuihin. Lue niitä omilla aivoillasi, tarkista väitteet, vertaa lähteisiin ja vertaa niitä siihen, mitä suomalaisissa uutisissa kerrotaan – ja ennen kaikkea siihen, mitä medioissa jätetään kertomatta.

Älä anna kenenkään ajatella puolestasi. Lue enemmän. Vertaa enemmän. Kysy enemmän. Sillä vasta kun uskallamme kuulla myös sen näkökulman, jota meille ei haluta näyttää, voimme todella väittää muodostavamme oman mielipiteemme ja nähdä peilistä aidot kasvomme.

Tätä kaikkea olen yrittänyt tuoda esiin myös useissa aiemmissa julkaisuissani: samoista naamoista koostuvasta kuplasta, jossa nyökytellään toisilleen ja jossa todellisuudesta on muodostunut sisäpiiriläisille yhteinen harha, jota Euroopan unioni ruokkii ulkopuolelta yhä suorasukaisemmalla russofobialla, kunnes siitä muodostuu yhä useammalle EU-maiden kansalaiselle lähes uskonnon kaltainen kultti, jonka jäseneksi pääsee luopumalla omasta kriittisestä ajattelustaan.

EU perusajatus oli kunnianhimoinen, mutta jossakin vaiheessa se muuttui parasiittipolitiikaksi, joka on liimautunut Venäjän federaation kylkeen imemään Venäjän kansalaisten henkistä ja fyysistä voimaa tarkoituksenaan kylvää vastakkainasettelua ja maksimaalista tuhoa Venäjän kansalaisten keskuuteen.

Euroopan unionin (EU) perusajatus oli taata rauha, vakaus ja hyvinvointi Euroopassa luomalla tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö jäsenmaiden välille – mutta onko se enää sitä, vai onko tilalle tullut yhä raivoisampi kultinomainen russofobia, joka tuhoaa koko liittokunnan jäsenvaltio kerrallaan.


RUS_sotaisuusindeksi_38.jpg

Kyseessä on vuosisadan propaganda sota ja länsimedia on todellakin näyttänyt karvansa tiedotuksen suhteen. Mitään näin naurettavaa ei ole nähty aikoihin Covid oli lähes samaa luokkaa propagandan osalta ja silloinkin valtaosa nieli kaiken mitä näille syötettiin. Sama jatkuu Ukrainan kohdalla.

[Tarkastaja Levisi]

Sikakoiralta hienoa todistusaineistoa Suomen antifasistien kokoontumisajoista Vladimir Putinin vieraillessa Helsingissä 2009. Olivat muistaakseni perustamassa Safkaa noihin aikoihin. Kuvassa myös kolme neljäsosaa myöhemmästä neljän koplasta, Vaasasta Pobeda TV:n propagandaan osallistunut Stig Lång ei ole mukana. Kuvassa siis neljäntenä vasemmalta Suomen Venäjä-mielisten toimittajalorttojen ehdoton ykkönen ja muiden muassa Syyrian diktaattoria sekä Stalinia sittemmin ihaillut kuusamolaissyntyinen Leena Hietanen, hänen vieressään oikealla puolella Pohjois-Koreaa mahtavaksi maaksi julistanut Tommi Lievemaa, tämän jälkeen kaksi tuntematonta, joiden jälkeen Johan Putte Bäckman mauton Stubb-kyltti kädessään. Kuvan oikeassa laidassa Juha Molari.

Darth_Lavrov.jpg (46.84 KiB) Katsottu 369 kertaa

Olisi hienoa nähdä sama sakki vaikkapa Pietarissa duuman vaalien aikana osoittamassa mieltään vaikkapa Darth Lavrov- kylttien kanssa.
Voisi aika äkkiä tulla isän kädestä niin valomiekasta kuin kunnon kumipatukasta, minkä jälkeen odottaisi FSB:n kolea selli ja karkotus kauas Siperiaan.

https://www.facebook.com/ari.savolainen.37?locale=fi_FI

Suomalaisnatsit_Putinin_vierailu.jpg (130.56 KiB) Katsottu 378 kertaa

[Donald McRonald]

Sikis Ukrainaketjussa:

images.jpeg (22.48 KiB) Katsottu 286 kertaa

[kiinnostunut5]

Urakkapalkka tai rakkaudesta lajiin.

[De Klepperman]

Sikis Ukrainaketjussa:

images.jpeg

"Kemikaali-Ali"...

[De Klepperman]

Urakkapalkka tai rakkaudesta lajiin.

Lähinnä rakkaudesta lajiin. Ei tuollainen vatnikkitrolli nyt tileille pääse myyräntyössään.
Ja varsinkaan kun venäjänkieli on samaa tasoa kuin Ano Turhiaisella..

[Rescuer]

Sikis Ukrainaketjussa:

images.jpeg

"Kemikaali-Ali"...

Ei ole. "Kemikaali-Ali" oli Ali Hasan al-Majid, tuossa kuvassa on Muhammad Sa'id al-Sahhaf eli "Koominen-Ali" tai "Bagdadin Bob" kuten häntä alkuun kutsuttiin.

[De Klepperman]

Ja taas mennään?

"Minua rehellisesti sanottuna ärsyttää ja mietityttää yksityisyyttä raottavien kuvien jakaminen somessa, enkä haluaisi paljastaa yksityiselämääni täällä. Teen nyt kuitenkin poikkeuksen ja jaan tämän yhden kuvan kodistani – lähinnä siksi, että teki mieli postata se hälventääkseni henkilööni mahdollisesti kohdistuvia stereotypioita, vaikka se periaatteitani vastaan sotiikin. Tämä jää myös ainoaksi laatuaan, koska haluan suojata omaa rauhaani.
Lapsillani on kotiini kulttuurihistorialliset juuret, kulkivathan he näissä nurkissa ja maisemissa läpi lapsuuden matkatessaan aikuisuuteen ja omiin koteihinsa – sama toistui heidän äitiensä luona. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin eri yhteyksissä.
Kun asuu 26 vuotta samassa asunnossa, se muuttuu kodiksi. Se ei ole vain kämppä, jota vaihdetaan vuoden välein milloin mistäkin syystä. Ymmärrän kyllä, että osoitteet ja asunnot muuttuvat, jos haluaa vaihtaa maisemaa. Mutta asia on toinen, jos muutot ovat häätöperusteisia – kuten naapurissani, jossa 26 vuoden aikana asukas on vaihtunut, jos oikein muistan, ainakin kahdeksan kertaa."

Kleppermanin kommentti :" kaikki tuossa "kyläyhteisössä" tuntevat tuon keppostelijan ja hänen toimintansa. Niin ja lapsethan
päätyivät äitien mukana turvakotiin ja valvottuihin tapaamisiiin.

"Poistin historiatietoja, koska pyyntö tuli omasta lähipiiristäni."

Kleppermanin kommentti: "Miksiköhän?".

[De Klepperman]

Sikis Ukrainaketjussa:

images.jpeg

"Kemikaali-Ali"...

Ei ole. "Kemikaali-Ali" oli Ali Hasan al-Majid, tuossa kuvassa on Muhammad Sa'id al-Sahhaf eli "Koominen-Ali" tai "Bagdadin Bob" kuten häntä alkuun kutsuttiin.

Noh, kerrankos sitä erehtyy. Pukeudun säkkiin ja ripottelen tuhkaa päälleni ja lupaa kontata Helsingin lähimpään juottolaan nauttimaan sitä pahaa viinaa Turmiolan Tommina. Anteeksi tietämättömyyteni.

[De Klepperman]

Ja taas menee vatnikilla menee lujaa:

"Pohjolan suurvalta ja muita iltasatuja
"𝐾𝑢𝑣𝑖𝑡𝑢𝑠𝑘𝑢𝑣𝑎 𝑜𝑛 𝑙𝑢𝑜𝑡𝑢 𝐴𝐼-𝑎𝑣𝑢𝑠𝑡𝑒𝑖𝑠𝑒𝑠𝑡𝑖"
Vielä hetki sitten Suomea maalailtiin medioissa Pohjolan sotilaallisena suurvaltana. Nyt Naton huippusuunnittelijat myöntävät, ettei edes koko Eurooppa kestäisi pitkää konfliktia Venäjää vastaan – ja silti presidentti Alexander Stubb uhoaa otsikoissa, kuinka Suomi voittaisi yksin sodan Venäjää vastaan:
IL 7.7.2026: "Näin Suomi voittaisi sodan, jos sellainen syttyisi".
Tämä valheellisen mahtipontinen mielikuva Suomesta jonkinlaisena voittamattomana sankarivaltiona on vaarallista teatteria. Länsimaat rämpivät omissa ongelmissaan, Yhdysvallat on vetämässä mattoa Euroopan alta, ja sosiaalimenoja leikataan asevarustelun tieltä. Mutta ei hätää! Suomalainen poliittinen eliitti elää siinä harhassa, että pelkkä mediaretoriikka, mahtipontiset otsikot ja historian oppikirjoista kaivetut sankaritoveruuden myytit kantavat pitkälle. Meidät on opetettu uskomaan, että pelkkä itsevarmuus riittää, vaikka ympärillä todellinen sotilaallinen ja teollinen suorituskyky loistaa poissaolollaan.
Totuus on kuitenkin kaukana näistä itsevarmuuden pilvilinnoista. Euroopan unionin ja Suomen oman valtionjohdon harjoittama sotaisa ja russofobinen politiikka on ajamassa meidät suoraan kuilun partaalle. Tällä jatkuvalla ja vastuuttomalla konfliktinhakuisuudella on vain yksi looginen päätepiste, ja se ei pääty suomalaisten voitonjuhliin. Jos ja kun tämä nykyisen valtionjohdon provosoiva linja lopulta ajaa meidät todelliseen konfliktiin, se on ohi ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan.
Siinä vaiheessa kun todellisuus iskee vasten kasvoja, kaikki puheet "Pohjolan suurmahdista" haihtuvat savuna ilmaan. Oma visionikaan ei jätä tilaa selittelyille: ilman muiden tukea ja pelkän tyhjän uhon varassa Suomi olisi sodassa Venäjää vastaan vallattu päästä päähän kahdessa viikossa, ja jos tukea saataisiin, se vain siirtäisi valloitusta joillakin päivillä. Olisiko jo korkea aika palata reaalipolitiikkaan ja lopettaa tämä itsetuhoinen uhoaminen, ennen kuin on liian myöhäistä?
Suomen puolustusvoimien reservissä parhaillaan kytevä joukkopako on vääjäämätön ja kouriintuntuva osoitus siitä, että kansalaisten sokea luottamus valtionjohdon sotaisaan retoriikkaan on murenemassa. Tämä ilmiö ei ole pelkkää tilastollista liikehdintää, vaan se on syvä moraalinen kannanotto niiltä tuhansilta yksilöiltä, jotka kieltäytyvät olemasta pelkkiä pelinappuloita poliittisella shakkilaudalla. Kun valtionjohto ajaa maata yhä syvemmälle konfliktihakuiseen ilmapiiriin epäonnistuneen ja lyhytnäköisen ulkopolitiikkansa seurauksena, reservistä eroaminen näyttäytyy heräämisenä. Se on selkeä viesti siitä, että ihmiset alkavat nähdä valtionjohdon mahtipontisten juhlapuheiden läpi sen karun todellisuuden, johon heitä ollaan valmistelemassa.
Reservistä eroavien päätöksessä on kyse ennen kaikkea ihmisyyden perimmäisen arvon ottamisesta takaisin itselleen ja rohkeasta vapautumisesta valtion väkivaltakoneiston pakkovallasta. Nämä ihmiset kieltäytyvät olemasta kritiikittömiä lampaita, joita valtiovalta voisi taluttaa teuraaksi vain siksi, että diplomatia ja viisas ulkopolitiikka ovat vaihtuneet uhoon ja asevarusteluun. Koska sota on lähes poikkeuksetta poliittisen johdon epäonnistuneen diplomatian suora jatkumo, reservin jättäminen on rauhanomainen kapina tätä itsetuhoista kierrettä vastaan. Se on tietoinen valinta asettaa ihmiselämän koskemattomuus ja oma moraalinen selkäranka valtiollisen pakkovallan ja kuolemanihannoinnin edelle. Tämä kapina paljastaa sen syvälle juurtuneen mekanismin, jolla yksilö alistetaan järjestelmän osaksi jo ennen tietoisuuden heräämistä.
Omistettu liha ja peritty viha
Kohdun hämärässä, missä sydän opettelee vasta sykkimään pelkkää viatonta elämänalkuaan, on ulkopuolella tehty jo sopimus. Lapsi ei ole vielä edes hengittänyt tämän maailman ilmaa, mutta koneiston kylmät rattaat ovat jo kirjoittaneet hänelle suunnitelman. Syntymätön keho on varattu, rekisteröity ja aikataulutettu valtion tulevaksi resurssiksi – lihanpalaseksi, johon valtio varaa itselleen ehdottoman käyttöoikeuden. Itsemääräämisoikeus on pelkkä kaunis satu, jota kuiskataan lapsille iltasaduksi ennen kuin heidät valjastetaan osaksi järjestelmää.
Yksilölle jätetään näennäisesti vapaus omistaa oma mielensä, mutta sekin osoittautuu harhaksi. Ensimmäisestä rääkäisystä lähtien alkaa hienovaraisen tehokas muokkaus, jossa ihmisestä kasvatetaan valtion tarpeiden täyttäjä. Mieli täytetään valmiilla ajatuksilla, velvollisuuksilla ja tehokkuusvaatimuksilla, jotta se oppisi tuottamaan oikeat verorahat ja kumartamaan oikeita symboleita.
Kaikkein sydäntä särkevintä on se, miten tämä järjestelmä ei tyydy vain nykyhetkeen, vaan se koodaa itsensä osaksi tulevien sukupolvien perimää. Se kylvää mieleen valmiiksi pureskellun vihan ja repivän viholliskuvan. Lapsista kasvatetaan sotaisia ja uhoavia hyödykkeitä koneiston tarpeisiin – pelkkiä totuudesta vieraantuneita lampaita, joiden tehtävä on kantaa menneiden sukupolvien traumoja ja vihaa eteenpäin. Heidät opetetaan pelkäämään ja vihaamaan itänaapuria jo ennen kuin he edes ymmärtävät maailmaa. Näin heidän ajattelustaan ja tietoisuudestaan muokataan valtion määräämiä arvoja sokeasti kunnioittava, russofobinen hyödyke.
Kun nuo lapset lopulta kasvavat ja katsovat peiliin, he luulevat olevansa aikuisinakin vapaita. He eivät näe niitä näkymättömiä kahleita, jotka on taottu heidän ympärilleen jo ennen heidän ensimmäistäkään askeltaan kohdun ulkopuolella. He ovat vain lenkkejä pitkässä ketjussa, jonka valtionjohto on varannut uhrattavaksi oman epäonnistuneen politiikkansa ja historian haamujen alttarille.
Perkele...".

"Nykyinen kotimaan ilmapiiri, jossa tavalliset venäjänkieliset ihmiset joutuvat elämään jatkuvassa pelossa ja näkymättömyydessä, ei ole syntynyt tyhjiössä. Syyttävä sormi osoittaa suoraan Suomen valtionjohtoon, Euroopan unionin jäsenmaihin sekä EU-puheenjohtajavaltioon, joiden harjoittama lyhytnäköinen retoriikka ja poliittiset russofobiset linjaukset ovat raivanneet tien kollektiiviselle syyllistämiselle. Kun poliittinen eliitti antaa hiljaisen hyväksyntänsä sille, että venäjävastaiset jännitteet ulotetaan valtionhallinnon tasolta arjen tasolle, se syyllistyy perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien ja eurooppalaisten ydinarvojen tietoiseen murentamiseen.
Suomen valtionjohdon ja Euroopan unionin on lakattava sulkemasta silmiään tältä häpeälliseltä kehitykseltä. Vähemmistön suojelu valtiolliselta ja yhteiskunnalliselta vihalta on lakisääteinen velvollisuus, jota nykyiset päättäjät laiminlyövät päivittäin. Jos emme itse vaadi nyt välittömiä, konkreettisia ja sitovia toimia venäjänkielisen väestön turvallisuuden ja koskemattomuuden takaamiseksi, vaatimus tuodaan itärajan takaa ja siihen voi vastata vain yhdellä tavalla - kyllä kiitos. Jos maamme johto ja EU-instituutiot jatkavat tämän syrjinnän hiljaista hyväksymistä, ne romuttavat lopullisesti sen moraalisen pohjan, jolla ne väittävät itseään oikeuttavansa, ja jatkumona Suomi eskaloi itsensä sotaan, jos Venäjällä koetaan, että Suomessa asuvan 100 000 venäläisen vähemmistön oikeuksia loukataan samalla tavalla kuin Ukrainassa.".

[De Klepperman]

Joku antoi tiukan palautteen vatnikille:

"Siinäpä oiva näyte Venäjän nöyrän ja pyyteettömän palvelijan Savolaisen vedätyksestä ja innokkaan yrityksen luoda Suomesta luontevan ja helpon saaliin Venäjälle.
Huomaamattaan Savolainen nostaa esille Venäjän imperialismin vaarallisuuden, sotaisuuden ja agressiivisuuden.
Onhan tämä melkoinen kirjallinen suoritus. Savolainen varoittaa suomalaisia ”propagandasta”, ”viholliskuvista” ja ”mahtipontisesta uhosta” – ja ryhtyy sen jälkeen itse sepittämään vaihtoehtoista todellisuutta.
Savolainen mukaan Suomi olisi sodassa Venäjää vastaan vallattu kahdessa viikossa. Jos apuun tulisi muita maita, valloitus siirtyisi hänen mukaansa peräti ”joillakin päivillä”.
Hienoa.
Ja lähde tälle sotilaalliselle analyysille?
* Ei satelliittitiedustelua.
* Ei sotapeliä.
* Ei puolustusvoimien laskelmaa.
* Ei sotatieteellistä tutkimusta.
Ihan vain Venäjän kuuliaisen palvelijan "henkilökohtainen" visio.
Mutta sitähän se Savolaisen ”reaalipolitiikka” on: Venäjän ylivoima oletetaan, Suomen puolustuskyky mitätöidään ja lopputulos ilmoitetaan varmana – ilman, että mitään tarvitsee todistaa. Toiveet Savolaisen ihannevaltio Venäjän sotamenestyksestä näyttäytyvät jälleen kerran kristallinkirkkaasti.
Erityisen huomattavaa on, että Savolainen jättää Ukrainan sodan tässä venäläisessä maailmankuvassaan kokonaan sivulauseeksi.
Venäjä on käynyt Ukrainassa täysimittaista hyökkäyssotaa yli neljä vuotta. Venäjällä on ollut käytössään valtava määrä miehiä, kalustoa, ohjuksia ja rahaa. Silti Ukraina ei ”vallattu kahdessa viikossa”. Ei lähimainkaan.
Mutta Suomen kohdalla Savolainen tietää (tai siis toivoo), että homma olisi ohi kahdessa viikossa.
Ja sitten tulee tekstin varsinainen kremlin kynällä kirjoitettu helmi:
Suomalaisten Venäjää kohtaan tuntema epäluulo kuulemma ”kylvetään” lapsiin valtion toimesta. Lapset kasvatetaan pelkäämään ja vihaamaan itänaapuria.
Eihän suomalaisilla ole mitään omia havaintoja Venäjän toiminnasta:
* Ei Tšetšenian sotia.
* Ei Georgian sotaa.
* Ei Krimin miehitystä.
* Ei Donbasia.
* Ei täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan
* Ei Harkovan, Mariupolin tai Butšan tapahtumia.
* Ei mitään.
Suomalaisten pitäisi vain olla rauhassa ja lopettaa ”russofobia”. Venäjä ei ole Savolaisen mielestä uhka, suomalaiset vain kuvittelevat sen, vaikka Savolainen on juuri äsken kertonut, että Venäjä valtaisi Suomen parissa viikossa.
Tämä on juuri se Savolaisen venäjämielisen propagandan mekanismi: Venäjän teot häivytetään kuvasta ja huomio siirretään siihen, miten uhkaan reagoidaan.
* Jos Suomi vahvistaa puolustustaan => Suomi provosoi.
* Jos Suomi liittyy Natoon => Suomi provosoi.
* Jos Suomi harjoittelee liittolaistensa kanssa => Suomi provosoi.
* Jos suomalaiset eivät luota Venäjään => suomalaiset ovat propagandan uhreja.
* Ja jos Venäjä joskus käyttäisi sotilaallista voimaa => sehän johtui tietysti Suomen ”konfliktihakuisesta” politiikasta.
Täydellinen kehäpäätelmä, jota voidaan myös Kremlin propagandaksi kutsua.
Myös reservistä eroamiset muuttuvat tässä tarinassa maagisesti ”rauhanomaiseksi kapinaksi” ja ”syväksi moraaliseksi kannanotoksi”.
Todellisuudessa ihminen voi erota reservistä esimerkiksi siksi, ettei halua osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen.
Mutta tässä maailmassa jokainen eroaja onkin Savolaisen mielikuvituksessa ilmeisesti noussut vastarintataistelijaksi Suomen ”väkivaltakoneistoa” vastaan.
Jos todellisuus ei sovi kertomukseen, Savolainen kirjoittaa todellisuuden uusiksi.
Ja lopuksi se kaikkein olennaisin:
Savolainen vaatii Suomea palaamaan ”reaalipolitiikkaan”. Mutta juuri reaalipolitiikka tarkoittaa sitä, että Venäjää arvioidaan sen tekojen perusteella – ei sen perusteella, millaisen kuvan Savolainen haluaisi ihannevaltiostaan Venäjästä muodostaa.
Venäjä on osoittanut, että se on valmis käyttämään sotilaallista voimaa naapurivaltioitaan vastaan.
Suomen tehtävä ei ole tehdä itsestään mahdollisimman helppoa saalista Venäjän silmissä.
Suomen tehtävä on tehdä itsestään mahdollisimman vaikeasti painostettava ja valloitettava. Se tehtävä näyttää Savolaista kovasti harmittavan.
Ja juuri tätä Savolainen näyttää pitävän ongelmana.
Siksi hänen tekstinsä todellinen viesti ei lopulta ole:
”Älkää uskoko propagandaa.”
vaan:
”Älkää varautuko Venäjään.”
Ja siinä vaiheessa on aika vaikea enää teeskennellä, ettei tiedä, kenen maailmankuvaa tässä Savolainen oikein tarjoilee.
Venäjä ei enää tarvitse Suomeen omaa venäläistä propagandistia, kun Savolainen tekee sen työn itse.".