Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2418
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Växjön kunnassa Ruotsissa koettiin kauhunhetkiä kesken koulupäivän. Ruotsin poliisi kertoo oppilaan loukkaantuneen toisen oppilaan käytettyä astaloa.

Poliisi ei tarkemmin avannut, millaisesta astalosta oli kyse. Aiheesta uutisoi SVT.

Välikohtaus tapahtui Fagrabäckin koululla. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä murhan yrityksenä.

– Kyseessä on yksittäinen koulun kahden oppilaan välinen välikohtaus, jossa toinen heistä on epäiltynä, poliisin tiedottaja Robert Loeffel kertoo SVT:lle.

Ensitietojen mukaan haavoittuneita lapsia olisi ollut kaksi.

Poliisi tarkensi myöhemmin, että haavoittuneita oli yksi. Toisen oppilaan päälle oli roiskunut verta.

– Loukkaantuneen henkilön ystävä yritti auttaa ja sai verta päällensä, poliisi kertoo.

Tapahtui kesken liikuntatunnin

Epäilty murhanyritys tapahtui pojan ja tytön välillä. Välikohtauksessa haavoittunut tyttö toimitettiin sairaalaan.

– Vammat eivät ole hengenvaarallisia, poliisi täsmeni myöhemmin.

Poliisi on ottanut kiinni toisen oppilaan.

Expressenin mukaan epäilty murhan yritys tapahtui tiettävästi liikuntatunnilla.

Tyttö ja poika ovat alle 15-vuotiaita. Tällä hetkellä on epäselvää, oliko paikalla tapahtuma-aikaan aikuisia.

Koulupäivä on keskeytetty tapahtuman johdosta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lii ... sa/9397598
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4786
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja McCall »

Kivoja pelihetkiä?
McPanty
Jack Bauer
Viestit: 933
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja McPanty »

Reipasta. Kuinkahan paljon alle 15-vuotiaita ovat?
Sitä tuntee olonsa vanhaksi kun löytää itsensä taivastelemasta kovinkin usein, että miten tämä nykynuoriso on väkivaltaista. Siinä on pitänyt olla astalolla hakkaaminen melko vauhdikasta kun kaverinkin päälle on roiskunut verta.
Onneksi hyökkääjä ei onnistunut tavoitteessaan.
MustaNaamion
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:53 pm Reipasta. Kuinkahan paljon alle 15-vuotiaita ovat?

Koska kyseessä yläaste niin luultavimmin 12-14v ovat.

Onko siis vedetty sählymailalla takaraivoon, tai silmille? Muuten on vaikeaa ymmärtää.. murhan yritystä. Ellei sitten astalo ole pojan omaa varustusta kotoa.
MustaNaamion
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

McCall kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:50 pm Kivoja pelihetkiä?
En pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
McPanty
Jack Bauer
Viestit: 933
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja McPanty »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:12 pm

Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?
MustaNaamion
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:18 pm Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?
Totta. Unohdin tosiaan pesäpallotunnit koulussa. Ei siellä muuten kyllä oikein ole.
McPanty
Jack Bauer
Viestit: 933
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja McPanty »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:21 pm
McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:18 pm Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?
Totta. Unohdin tosiaan pesäpallotunnit koulussa. Ei siellä muuten kyllä oikein ole.
On siellä sitten mahdollisesti siivousvälineet jossain komerossa. Mahdollisesti lätkämailoja yms. säilytetään samoissa tiloissa? Jumppakeppejä, voimistelutarvikkeita, muuta irtorojua. Sitten jos niitä liikuntatiloja käytetään muuhunkin kuin vain urheiluun, niin välittömässä läheisyydessä lojuvien, astaloksi kelpaavien tavaroiden kirjohan voi olla loputon jos eivät ole lukkojen taakse varastoituina.
Tosin tuollainen murhailu on innostanut todennäköisesti tuomaan ihan omat tarvikkeet mukanaan.
MustaNaamion
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

Dagens attack? Blatte.
Borås? Bosnien.
Hässelby? Kurd Iran.
Fagersta? Pappa från Ungern och Mamma från Sydamerika.
Eslöv? Adopterad blatte.
Kristianstad? Finne.
Enskede? Afghanistan.
Broby? Syrier / Irakier.

Så nej. "Pursvenska" utgör inte majoriteten, dock utför dem de dödligaste attackerna (Trollhättan, Malmö, Örebro) t.ex. (Ingen av dessa hade kopplingar till TCC eller 764 / NLM förövrigt).
Saisko saman englanniksi?
Haades
Martin Riggs
Viestit: 649
Liittynyt: Su Syys 07, 2025 8:52 am

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja Haades »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:13 pm
McCall kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:50 pm Kivoja pelihetkiä?
En pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
Onhan tämä juuri niitä kivoja pelihetkiä, joita Suomessakin on jo ollut.

"Maahanmuuttajien mukana tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiksi kivoja ruoanlaittohetkiä."

- Marja Sannikka /YLE
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
Paikalla
Öyhö
Theo Kojak
Viestit: 1165
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

Mtv3:n uutiseen on linkattu svt:n video.

Robert Loeffel, poliisin tiedottaja sanoo videolla, että oli yksittäistapaus kahden oppilaan välillä.

Voi vee oikeasti näitä ilmaisuja.

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smala ... la-i-vaxjo

Tämä on true crime -hullu, ja astalo oli jotain terävää jolla on lyöty. Kehui tiktokissa tekojaan, joku incel/autisti.

Video:

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smala ... en-i-vaxjo
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Rousku
Axel Foley
Viestit: 2129
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja Rousku »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:31 pm
Dagens attack? Blatte.
Borås? Bosnien.
Hässelby? Kurd Iran.
Fagersta? Pappa från Ungern och Mamma från Sydamerika.
Eslöv? Adopterad blatte.
Kristianstad? Finne.
Enskede? Afghanistan.
Broby? Syrier / Irakier.

Så nej. "Pursvenska" utgör inte majoriteten, dock utför dem de dödligaste attackerna (Trollhättan, Malmö, Örebro) t.ex. (Ingen av dessa hade kopplingar till TCC eller 764 / NLM förövrigt).
viel’ on Suomi voimissaan,
voi vainolaisen hurmehella peittää maan! :D

Eli arvuutellaan, mistä päin maailmaa tekijä olisi. Suomikin mainittu vaihtoehtona, eikun torille! Ei kumminkaan kantaruotsalainen, sillä he ovat enemmistönä vain niissä hyökkyksissä, joissa joku kuolee (ja niinhän nyt ei käynyt).
Saksipotku
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Syys 22, 2026 10:47 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja Saksipotku »

Haades kirjoitti: To Syys 24, 2026 6:58 pm
MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:13 pm
McCall kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:50 pm Kivoja pelihetkiä?
En pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
Onhan tämä juuri niitä kivoja pelihetkiä, joita Suomessakin on jo ollut.

"Maahanmuuttajien mukana tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiksi kivoja ruoanlaittohetkiä."

- Marja Sannikka /YLE
Suomalaisissa kouluissa on taidettu viettää kivoja pelihetkiä ihan kantisten toimesta.
ChingShih
Jack Bauer
Viestit: 969
Liittynyt: Ke Syys 07, 2022 6:38 pm

Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Viesti Kirjoittaja ChingShih »

TCC- sivuston kävijä siis. Mistähän sai idean mukiloida veret lentäen juurikin tyttöä. Henkilökohtaiset kaunat voisivat olla yksi selitys. Toinen selitys...kuinka moni on katsonut Adolescence- ohjelman? Kuinka poika (täysin lapsi) tykästyy red pill- paskaan ja tappaa, koska tyttö torjuu hänet. Hiljattain muistaakseni Briteissä 14-v poika puukotti kaupassa lukuisia kertoja tyttöä, joka hänet oli torjunut ja jota hän oli jo pitkään stalkannut. Pelkän soo soon sai rangaistukseksi. Naisviha alkaa jo pojista (katsotaan toki ensin tämän teon motiivi).
Candida pro causa ense candido
Vastaa Viestiin