Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26

Växjön kunnassa Ruotsissa koettiin kauhunhetkiä kesken koulupäivän. Ruotsin poliisi kertoo oppilaan loukkaantuneen toisen oppilaan käytettyä astaloa.
Poliisi ei tarkemmin avannut, millaisesta astalosta oli kyse. Aiheesta uutisoi SVT.
Välikohtaus tapahtui Fagrabäckin koululla. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä murhan yrityksenä.
– Kyseessä on yksittäinen koulun kahden oppilaan välinen välikohtaus, jossa toinen heistä on epäiltynä, poliisin tiedottaja Robert Loeffel kertoo SVT:lle.
Ensitietojen mukaan haavoittuneita lapsia olisi ollut kaksi.
Poliisi tarkensi myöhemmin, että haavoittuneita oli yksi. Toisen oppilaan päälle oli roiskunut verta.
– Loukkaantuneen henkilön ystävä yritti auttaa ja sai verta päällensä, poliisi kertoo.
Tapahtui kesken liikuntatunnin
Epäilty murhanyritys tapahtui pojan ja tytön välillä. Välikohtauksessa haavoittunut tyttö toimitettiin sairaalaan.
– Vammat eivät ole hengenvaarallisia, poliisi täsmeni myöhemmin.
Poliisi on ottanut kiinni toisen oppilaan.
Expressenin mukaan epäilty murhan yritys tapahtui tiettävästi liikuntatunnilla.
Tyttö ja poika ovat alle 15-vuotiaita. Tällä hetkellä on epäselvää, oliko paikalla tapahtuma-aikaan aikuisia.
Koulupäivä on keskeytetty tapahtuman johdosta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lii ... sa/9397598

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Kivoja pelihetkiä?
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Reipasta. Kuinkahan paljon alle 15-vuotiaita ovat?
Sitä tuntee olonsa vanhaksi kun löytää itsensä taivastelemasta kovinkin usein, että miten tämä nykynuoriso on väkivaltaista. Siinä on pitänyt olla astalolla hakkaaminen melko vauhdikasta kun kaverinkin päälle on roiskunut verta.
Onneksi hyökkääjä ei onnistunut tavoitteessaan.

-
MustaNaamion
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 557
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Koska kyseessä yläaste niin luultavimmin 12-14v ovat.McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:53 pm Reipasta. Kuinkahan paljon alle 15-vuotiaita ovat?
Sitä tuntee olonsa vanhaksi kun löytää itsensä taivastelemasta kovinkin usein, että miten tämä nykynuoriso on väkivaltaista. Siinä on pitänyt olla astalolla hakkaaminen melko vauhdikasta kun kaverinkin päälle on roiskunut verta.
Onneksi hyökkääjä ei onnistunut tavoitteessaan.
Onko siis vedetty sählymailalla takaraivoon, tai silmille? Muuten on vaikeaa ymmärtää.. murhan yritystä. Ellei sitten astalo ole pojan omaa varustusta kotoa.
-
MustaNaamion
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 557
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
En pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:12 pmKoska kyseessä yläaste niin luultavimmin 12-14v ovat.McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 3:53 pm Reipasta. Kuinkahan paljon alle 15-vuotiaita ovat?
Sitä tuntee olonsa vanhaksi kun löytää itsensä taivastelemasta kovinkin usein, että miten tämä nykynuoriso on väkivaltaista. Siinä on pitänyt olla astalolla hakkaaminen melko vauhdikasta kun kaverinkin päälle on roiskunut verta.
Onneksi hyökkääjä ei onnistunut tavoitteessaan.
Onko siis vedetty sählymailalla takaraivoon, tai silmille? Muuten on vaikeaa ymmärtää.. murhan yritystä. Ellei sitten astalo ole pojan omaa varustusta kotoa.
-
MustaNaamion
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 557
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Totta. Unohdin tosiaan pesäpallotunnit koulussa. Ei siellä muuten kyllä oikein ole.McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:18 pm Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
On siellä sitten mahdollisesti siivousvälineet jossain komerossa. Mahdollisesti lätkämailoja yms. säilytetään samoissa tiloissa? Jumppakeppejä, voimistelutarvikkeita, muuta irtorojua. Sitten jos niitä liikuntatiloja käytetään muuhunkin kuin vain urheiluun, niin välittömässä läheisyydessä lojuvien, astaloksi kelpaavien tavaroiden kirjohan voi olla loputon jos eivät ole lukkojen taakse varastoituina.MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:21 pmTotta. Unohdin tosiaan pesäpallotunnit koulussa. Ei siellä muuten kyllä oikein ole.McPanty kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:18 pm Voihan siellä liikuntasalissa tms. olla vaikka ja mitä astaloa, millä mäiskiä. Jos on murhan yritys niin tuskin on sählymailalla lähdetty suoritukseen?
Tosin tuollainen murhailu on innostanut todennäköisesti tuomaan ihan omat tarvikkeet mukanaan.
-
Olinko eka
- Martin Beck
- Viestit: 805
- Liittynyt: Su Loka 04, 2015 4:24 am
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Flashbackin mukaan tekijän tiktok tili:https://www.tiktok.com/@pa.ronetnet
Sieltä joku video:
https://www.tiktok.com/@pa.ronetnet/vid ... 9854186774
https://www.tiktok.com/@pa.ronetnet/vid ... 0887177494
Flashback jutustelut:
https://www.flashback.org/t3746927p3
Sieltä joku video:
https://www.tiktok.com/@pa.ronetnet/vid ... 9854186774
https://www.tiktok.com/@pa.ronetnet/vid ... 0887177494
Flashback jutustelut:
https://www.flashback.org/t3746927p3
-
MustaNaamion
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 557
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Saisko saman englanniksi?Dagens attack? Blatte.
Borås? Bosnien.
Hässelby? Kurd Iran.
Fagersta? Pappa från Ungern och Mamma från Sydamerika.
Eslöv? Adopterad blatte.
Kristianstad? Finne.
Enskede? Afghanistan.
Broby? Syrier / Irakier.
Så nej. "Pursvenska" utgör inte majoriteten, dock utför dem de dödligaste attackerna (Trollhättan, Malmö, Örebro) t.ex. (Ingen av dessa hade kopplingar till TCC eller 764 / NLM förövrigt).
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Onhan tämä juuri niitä kivoja pelihetkiä, joita Suomessakin on jo ollut.MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:13 pmEn pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
"Maahanmuuttajien mukana tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiksi kivoja ruoanlaittohetkiä."
- Marja Sannikka /YLE
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Mtv3:n uutiseen on linkattu svt:n video.
Robert Loeffel, poliisin tiedottaja sanoo videolla, että oli yksittäistapaus kahden oppilaan välillä.
Voi vee oikeasti näitä ilmaisuja.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smala ... la-i-vaxjo
Tämä on true crime -hullu, ja astalo oli jotain terävää jolla on lyöty. Kehui tiktokissa tekojaan, joku incel/autisti.
Video:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smala ... en-i-vaxjo

Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
viel’ on Suomi voimissaan,MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:31 pmDagens attack? Blatte.
Borås? Bosnien.
Hässelby? Kurd Iran.
Fagersta? Pappa från Ungern och Mamma från Sydamerika.
Eslöv? Adopterad blatte.
Kristianstad? Finne.
Enskede? Afghanistan.
Broby? Syrier / Irakier.
Så nej. "Pursvenska" utgör inte majoriteten, dock utför dem de dödligaste attackerna (Trollhättan, Malmö, Örebro) t.ex. (Ingen av dessa hade kopplingar till TCC eller 764 / NLM förövrigt).
voi vainolaisen hurmehella peittää maan!
Eli arvuutellaan, mistä päin maailmaa tekijä olisi. Suomikin mainittu vaihtoehtona, eikun torille! Ei kumminkaan kantaruotsalainen, sillä he ovat enemmistönä vain niissä hyökkyksissä, joissa joku kuolee (ja niinhän nyt ei käynyt).
-
Saksipotku
- Alokas
- Viestit: 3
- Liittynyt: Ti Syys 22, 2026 10:47 pm
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
Suomalaisissa kouluissa on taidettu viettää kivoja pelihetkiä ihan kantisten toimesta.Haades kirjoitti: To Syys 24, 2026 6:58 pmOnhan tämä juuri niitä kivoja pelihetkiä, joita Suomessakin on jo ollut.MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:13 pmEn pitäisi kovin kivana pelihetkenä tapahtumaa, jossa nuori lapsi melkein kuolee toisen hakatessa astalolla. Mutta makunsa kullakin.
"Maahanmuuttajien mukana tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiksi kivoja ruoanlaittohetkiä."
- Marja Sannikka /YLE
Re: Liikuntatunti päättyi murhan yritykseen ruotsalaiskoulussa, 24.9.26
TCC- sivuston kävijä siis. Mistähän sai idean mukiloida veret lentäen juurikin tyttöä. Henkilökohtaiset kaunat voisivat olla yksi selitys. Toinen selitys...kuinka moni on katsonut Adolescence- ohjelman? Kuinka poika (täysin lapsi) tykästyy red pill- paskaan ja tappaa, koska tyttö torjuu hänet. Hiljattain muistaakseni Briteissä 14-v poika puukotti kaupassa lukuisia kertoja tyttöä, joka hänet oli torjunut ja jota hän oli jo pitkään stalkannut. Pelkän soo soon sai rangaistukseksi. Naisviha alkaa jo pojista (katsotaan toki ensin tämän teon motiivi).
Candida pro causa ense candido