Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18193
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Itä-Suomen poliisi tutkii epäiltyä ryöstörikosta Kuopion Särkiniemessä
Poliisit hälytettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Nurmitien asuintalojen luo. Alueella on vierekkäin useita rivitaloja.

Ensitietojen mukaan kukaan ei saanut vakavia vammoja, mutta paikalla oli ollut välikohtaus, josta on kirjattu rikosilmoitus tässä vaiheessa muun muassa ryöstön yrityksenä.
Paikalle oli yöllä saapunut pari miestä, jotka olivat riehuneet yhden asunnon luona ja uhkailleet ainakin kahta ihmistä. Poislähtiessään epäiltyjen tekijöiden epäillään poikkeuksellisesti varastaneen mukaansa myös sivullisen asukkaan Wolt-ruokalähetyksen.

Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli heiluteltu esillä myös puukkoa. Tästä ei ole kuitenkaan vielä varmuutta. Poliisin mukaan tapahtumien kulku on vielä tutkinnassa eikä toistaiseksi tiedossa vielä ole, kuinka monta ihmistä ja mitä tekovälineitä tapahtumiin liittyy.
Poliisi pyytää etenkin sellaisia ihmisiä ilmoittautumaan, jotka ovat joutuneet tilanteessa itse uhkailun tai muun rikoksen kohteeksi.

Lisäksi poliisi pyytää tapahtumat nähneiltä ihmisiltä havaintoja tilanteesta poliisille sähköpostiin [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 412 232.
Kuopion Särkiniemessä on naapuruston mukaan sattunut useita pahoinpitelyjä ja muita rikoksia, jotka ovat herättäneet huolta lähiasukkaissakin.jpg
Kuopion Särkiniemessä on naapuruston mukaan sattunut useita pahoinpitelyjä ja muita rikoksia, jotka ovat herättäneet huolta lähiasukkaissakin.jpg (321.3 KiB) Katsottu 1059 kertaa
Tässä vaiheessa tiedossa on, että välikohtaus sattui keskiviikkona noin kello 22. Paikalta soitettiin hätänumeroon avun saamiseksi, minkä jälkeen Nurmitien asuintalojen luo tuli useita poliisipartioita. Naapuruston mukaan poliisit tulivat avuksi nopeasti.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi, onko se tavoittanut rikokseen epäiltyjä tekijöitä. Tapahtumia tutkitaan ainakin ryöstön yrityksenä ja näpistyksenä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan aikana.

Yöllinen välikohtaus herätti huomiota ja harmitusta naapurustossa.
Naapuruston mukaan samalla alueella on viime aikoina käynyt toistuvasti poliisiautoja ja ambulansseja selvittämässä muun muassa pahoinpitelyjä ja huumeisiin liittyviä rikosepäilyjä.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9820236
MustaNaamion
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

No eipä tuo poliisi kovin nopeasti ole tullut, kun tekijät on kateissa. Muutenhan poliisi olisi informoinut ottaneensa miehet haltuunsa.

Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
Hatutus
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Su Kesä 07, 2026 7:39 pm

Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja Hatutus »

Kuopiossa tapahtuu... Joku pöllii 30 euron eväät.
weisses fleisch
Sabrina Duncan
Viestit: 373
Liittynyt: To Loka 20, 2016 5:53 pm

Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja weisses fleisch »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:18 pm
Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
No ihmisravinnoksi kelpaamatontahan se oli jo lähtökohtaisesti oltuaan mutiaisen hallussa.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3911
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Hatutus kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:40 pm Kuopiossa tapahtuu... Joku pöllii 30 euron eväät.
Ouh nouh, joku vienyt Woltin ruoat. Ihme ettei lähetetty Karhuryhmää paikalle.
"Those who want respect, give respect."
Avatar
Cosmic_cowboy
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: To Helmi 19, 2026 11:16 pm

Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin

Viesti Kirjoittaja Cosmic_cowboy »

MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:18 pm No eipä tuo poliisi kovin nopeasti ole tullut, kun tekijät on kateissa. Muutenhan poliisi olisi informoinut ottaneensa miehet haltuunsa.

Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
Sisäfileetä oli ollut, pariisinperunoiden ja punaviinikastikkeen kera.
Kaikki palaa kun vaan tulta löytyy.

https://youtu.be/iQbipTV0H4U?is=OsvcfWN5HoqZsTNR
Vastaa Viestiin