Laitetaas koko juttu tänne, ku nuo jutut saattaa ajan saatossa hävitä:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012308129.html
Yö, joka vei kaiken
Siru heräsi keskellä yötä ja huomasi puolisonsa kadonneen. Myös perheen koira oli poissa. Siitä alkoi yli kolmen vuoden piina, jonka lopputulosta Siru ei täysin ymmärrä vieläkään.
Siru toivotti puolisolleen hyvää yötä ja painoi päänsä tyynyyn. Vielä silloin hän ei tiennyt, että oli juuri nähnyt Kain viimeistä kertaa.
Muutamaa tuntia myöhemmin Siru heräsi tyhjään asuntoon. Puoliso oli poissa, samoin perheen kääpiövillakoira Piki. Olohuoneen pöydällä lojui jotain, mikä sai Sirun pelkäämään pahinta.
Siitä yöstä alkoi yli kolme vuotta kestänyt painajainen, joka päättyi järkyttävään löytöön Saimaalla.
Lauantai 16. huhtikuuta 2022 oli ollut aivan tavallinen päivä.
Sirulla, 52, oli takanaan pitkä työputki. Illalla pariskunta oli syönyt yhdessä iltapalaa, kuunnellut musiikkia ja suunnitellut tulevaa viikonloppua.
Lopulta väsymys oli voittanut ja Siru oli kömpinyt vuoteeseen ennen Kaita, 60.
– Kai ja Piki jäivät olohuoneeseen. Televisiosta tuli jokin lentokoneista kertova ohjelma, Kai piti niistä kovasti. Toivotimme hyvät yöt, ja sitten nukahdin. Kun heräsin, he olivat poissa.
Noustuaan vuoteesta Siru huomasi olohuoneen pöydällä Kain puhelimen ja avaimet.
– Puhelin oli tavallisesti aina mukana. Tiesin, että nyt kaikki ei ole kunnossa.
Siru ryhtyi etsimään Kaita ja Pikiä tuttujen reittien varsilta.
– Etsin koko päivän, illalla soitin hätäkeskukseen. Hetkessä poliisit saapuivat paikalle kaikkine joukkoine ja koirineen. Se tuntui epätodelliselta, seurasin kaikkea ikään kuin ulkopuolelta.
He etsivät taloyhtiön yhteiset tilat ja kävivät läpi asunnon. Sen jälkeen he ryhtyivät tarkistamaan ulkoilureittejä.
Poliisit esittivät Sirulle kysymyksiä, joihin hän ei osannut vastata.
– En tiennyt, mihin Kai olisi voinut mennä tai minkä takia. Mikään ei viitannut siihen, että hän olisi itsetuhoinen.
Kaiken piti olla hyvin, suorastaan loistavasti. Takana oli yhteistä taivalta jo seitsemän vuotta, neljä niistä naimisissa.
Sirua veti puoleensa Kain rauhallinen ja turvallinen luonne. Hän kuvailee Kaita nallekarhumaiseksi – niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan.
– Sovimme yhteen saumattomasti. Rakastimme molemmat moottoriurheilua, musiikkia, luontoa ja eläimiä. Olimme myös molemmat hyvin perhekeskeisiä ihmisiä.
Kain kadotessa pari oli ehtinyt asua Puumalassa vajaan vuoden.
Muuton taustalla oli Kain kaipuu kotipaikkakunnalleen, mutta myös parin yhteinen haave yksinkertaisemmasta arjesta.
– Kaipasimme rauhallisempaa elämää, jossa meille jäisi enemmän vapaa-aikaa yhdessä.
He suunnittelivat luontoretkiä, asuntovaunun hankkimista ja yhteisiä reissuja.
Uuden elämänrytmin takana oli osittain myös Kain sairastelu. Kai oli kärsinyt sydänoireista ja käynyt niiden vuoksi leikkauksessakin.
– Hän kuitenkin toipui hienosti ja voi erittäin hyvin. Hän oli innoissaan uudesta työpaikastaan ja oli jo pakannut tavaroita autoon ensimmäistä työpäivää varten, Siru kertaa.
Viimeisiä yhteisiä viikkoja Siru kuvaa omalta osaltaan työntäyteisiksi. Kain sairausloma oli lopuillaan, ja tämä oli viettänyt paljon aikaa Pikin kanssa.
– Piki ja Kai olivat erottamaton kaksikko. Pikillä todettiin huhtikuun alussa diabetes, johon aloitimme insuliinihoidon.
Piki olikin yksi syy sille, miksi Siru katoamisen alkuvaiheessa halusi sitkeästi uskoa, että kaksikko palaisi kotiin.
– Hoin itselleni, että kyllä Kai tuo Pikin vielä takaisin, kun koiralle pitää antaa se lääkekin.
Siru ei vielä tänä päivänäkään osaa nimetä sellaisia seikkoja, joihin hän olisi voinut tarttua. Kai ei sanonut tai tehnyt mitään sellaista, mistä olisi pitänyt huolestua.
– Katoamispäivänä hän sopi äitinsä ja veljensä kanssa tapaamiset seuraavalle viikolle. Lisäksi hän varasi meille hienosta ravintolasta pöydän samalle viikonlopulle.
Päivä oli vaihtunut jo yöksi, kun poliisit poistuivat Sirun luota. Lähtiessään he kehottivat Sirua ottamaan yhteyttä kriisiapuun.
– Jäin yksin, aivan shokissa. Soitin sitten tälle kriisiryhmälle, josta vastattiin, että olin niin kaukana, ettei luokseni tulisi kukaan.
Sirun pelastavaksi enkeliksi osoittautui silloinen työkaveri, nykyinen sydänystävä, joka otti ohjat käsiinsä.
Sirulle määrättiin lopulta pitkä sairasloma, ja psykiatrinen sairaanhoitaja alkoi käydä hänen luonaan viikoittain.
– Työkaverini kävi päivittäin tarkistamassa vointini ja huolehti, että söin. Myös omat lapset ja muu lähipiiri kiertyivät turvaverkoksi ympärilleni.
Kain kohtalo oli pienellä paikkakunnalla suuri puheenaihe, ja hetkittäin spekulaatiot kävivät villeiksi.
– Kirjoitin yhteen Facebookissa olevaan ryhmään, että voisitteko lopettaa. Huhut satuttivat meitä hirveästi.
Kaksi kuukautta katoamisen jälkeen poliisit ilmestyivät yllättäen Sirun ovelle. Piki oli löytynyt.
– Ajattelin Pikin löytyneen elossa. Kysyin iloisesti, että mistä.
Poliisit eivät olleet kuitenkaan tuomassa ilouutisia. Pikin ruumis oli ajautunut erään mökkiläisen rantaan.
Suuretsinnät seurasivat toisiaan. Saimaa on kuitenkin valtavan kokoinen alue – sama kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta.
– Sukeltajat yrittivät kulkea virtauksien mukana ja tekivät hurjasti töitä Kain löytämiseksi, mutta turhaan.
Epätietoisuus varjosti Sirun arkea herkeämättä.
Katoamisyön tapahtumat ja eri vaihtoehdot pyörivät päässä lakkaamatta. Sirusta tuntui käsittämättömältä, että Kai olisi halunnut itse mennä veteen ja hukkunut.
– Hän ei pitänyt vedestä, hyvä kun varpaitaan suostui kastelemaan järvessä.
Vuonna 2024 Siru päätti muiden omaisten kanssa hakea Kain kuolleeksi julistamista. Varmuus asiaan tuli seuraavana kesänä.
– Vihdoin, yli kolme vuotta katoamisen jälkeen, meloja oli löytänyt Kain ruumiin kellumasta Saimaasta, läheltä Puumalaa.
Kain kuolinsyyksi varmistui hukkuminen.
– Minulla oli häntä ikävä ja olin kiitollinen yhdessä eletystä elämästä, mutta samalla tunsin valtavaa vihaa siitä, mitä hän teki. Hän, joka ei normaalisti aiheuttanut meille huolta, teki teon, joka tuotti läheisille hirveän määrän surua, tuskaa ja työtä.
Kun Kai katosi, Siru olisi kaivannut huomattavasti enemmän apua. Hän kokee jääneensä tilanteessa aivan yksin.
Etsintöjen alkuvaiheessa häntä kehotettiin ottamaan yhteyttä kriisiapuun, mutta kukaan ei koskaan tullut auttamaan.
– Jäin yksin, aivan shokissa. Kriisiryhmästä vastattiin, että olin niin kaukana, ettei luokseni tulisi kukaan. He tarjoutuivat juttelemaan kanssani puhelimessa
Siru kokee kohdanneensa epäasiallista käytöstä myös terveydenhuollossa puolisonsa katoamisen jälkeen.
– Eräskin lääkäri totesi, että kai sinä jo kohta löydät uuden kumppanin ja unohdat tämän asian.
Siru uskoo lääkärin kommentin johtuneen kenties siitä, että vastaavanlaisiin tilanteisiin ei ollut ohjeistusta.
Tilanne toi mukanaan myös paljon byrokraattisia ongelmia.
Kain raha-asioiden hoitaminen tuntui niin mutkikkaalta, että Siru päätti ottaa avukseen ulkopuolisen edunvalvojan.
Myös kuolleeksi julistamisen hakeminen tuntui äärimmäisen hankalalta ja raskaalta. Sirun mukaan kyseiseen asiaan ei löytynyt edes lomaketta.
– Sitä piti hakea sähköpostitse, ilman mitään ohjeita. Se oli ihan kauheaa.
Siru toivoo, että kadonneiden läheisille olisi tarjolla nykyistä helpommin tietoa, vertaistukea ja ammattiapua.
Hän kertoo yrittäneensä etsiä apua kaikkialta, mutta tuloksetta.
– On musertavaa soitella ympäriinsä vain todetakseen, että apua ei saa. Jonkun on otettava ohjat.
Siru kokee selvinneensä kaikesta läheistensä ansiosta. Samalla hän tiedostaa, ettei kaikilla ole samanlaista tukiverkostoa.
– Minulla oli hyvä tukiverkosto, minä pärjäsin ja selvisin, vaikka se veikin pitkään.
Pikin mukanaan vieminen tuntuu Sirusta täysin käsittämättömältä.
– En ymmärrä, miksi hän halusi viedä myös minulle niin rakkaan lemmikin.
Kysymyksiinsä Siru ei koskaan tule saamaan vastauksia. On vain spekulaatioita ja hataria aavistuksia.
– Tiesin, että hänelle olisi tulevana syksynä ollut aika neurologille, mutta en saanut koskaan tietää, mitä se koski.
Siru kertoo pohtineensa miljoonaan kertaan, oliko Kai suunnitellut tekoaan pidempään, vai tapahtuiko se hetken mielijohteesta.
Kain käytös, keskellä yötä lähteminen ja tavaroiden kotiin jättäminen kertovat Sirulle kuitenkin paljon.
– Avaimissa oli kiinni hänen veljensä firman avaimet, joten hän ehkä jätti ne, jotta ne eivät menisi hukkaan. Puhelimen hän saattoi jättää siksi, ettei häntä voitaisi jäljittää. Uskon, että hän otti lompakkonsa mukaan, jotta hänet olisi helpompi tunnistaa, Siru pohtii.
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Siru löysi elämäänsä uudelleen iloa ja valoa. Se tapahtui sinä hetkenä, kun hänen vanhin tyttärensä sai lapsen.
– Minusta tuli isoäiti. Päätin, että tämä maailma on vielä niin hieno paikka, että haluan olla täällä.
Lopulta hän löysi myös uuden rakkauden. Suhteen alkuvaiheessa Siru kärsi kuitenkin voimakkaista pelkotiloista.
– Kun muutimme yhteen, en kestänyt ajatusta, että kumppanini lähtisi koira kanssa lenkille, kun minä nukun. Olin hirveän kontrolloiva ja kohtuuton.
Kumppani kuitenkin ymmärsi, tuki ja tsemppasi. Ajan myötä luottamus kasvoi.
– Kaiken surun ja myllerryksen keskellä ihanin asia on ollut se, että olen löytänyt rinnalleni rakastavan ja välittävän ihmisen.
Tarkistin tuon Virallisen Lehden uutisen ja Kain syntymävuosi on siis 1961, eikä 1967, kuten olen virheellisesti ilmoittanut.
)