Katoaminen
8-Vuotias Sandra Cantu katosi Orchard Estate-vaunuparkista Tracyn kaupungissa Kaliforniassa, jossa hän asui äitinsä, sisarustensa sekä isovanhempiensa kanssa. Tytön isä asuu Meksikossa, eikä vanhemmilla ole ollut erimielisyyksiä huoltajuusjärjestelyistä. Turvakamera tallensi Sandran lähtevän kotoaan perjantaina 27.03.2009 kello neljä iltapäivällä. Tätä aiemmin hän oli leikkinyt naapurissa ennen paluutaan kotiin läksyjen pariin kolmen maissa. Sandran leikkikaverin äiti kertoi tyttärensä sanoneen hänelle Sandran maininneen karkaamisesta, mutta tätä ei ole voitu varmistaa.

Sandra Cantu
Sandran serkku oli juuri hiljattain varoittanut tätä mahdollisista vaaroista, joita hänenlaisensa söpö tyttö voi kohdata. Sandra kertoi tietävänsä ettei vieraille tule puhua ja nähneensä televisiosta lasten kidnappausuutisia. Tuona perjantaina hän oli jatkanut läksyjen teon jälkeen matkaansa kahden kaverinsa luokse. Ensimmäisen ystävän kotona Sandra viihtyi vain hetken, jatkaen sitten matkaansa toisen luo, joka asui myös lähistöllä, mutta hänen luonaan ei ilmeisesti ollut ketään kotona. Sandraa oli jyrkästi kielletty lähtemästä vaunualuetta kauemmas yksinään. Kun perjantai-iltaan kello kahdeksaan mennessä tyttöä ei kuulunut kotiin, tekivät omaiset hänestä katoamisilmoituksen.
Etsintä
Jo lauantaina oli paikalle saatu useita eri viranomais- sekä vapaaehtoistahoja. FBI:n johdolla järjestettiin tiesulkuja, tutkittiin autoja ja kierreltiin ovelta ovelle pitkin vaunuparkkia. 7000$ Palkkio vihjeistä oli nopeasti luvattu Sandran löytymiseksi ja lisälahjoitusten myötä se jatkoi nousuaan tulevina päivinä.
Orchard Estate parkissa on kaikkiaan alle 100 vaunua, mutta alle 10 kilometrin säteellä on myös 80 rekisteröityä seksuaalirikollista. Näiden lisäksi poliisi tutki myös omaisten osuutta asiaan ja Sandran isääkin kuultiin.
Pian tutkinta kohdistui kahteen mieheen, joiden käyttämä auto takavarikoitiin ja joiden asuintiloihin tehtiin kotietsintöjä, mutta poliisi kieläytyi kutsumasta heitä epäillyiksi vielä tässä vaiheessa ja heillä oli tutkinnassaan vielä satoja muita vihjeitä läpikäytävänä. Naapurissa asunutta 59-vuotiasta Frank Wohleria kuulusteltiin myös, hänen suudeltuaan Sandraa suulle pari vuotta aiemmin allasjuhlien yhteydessä. Alueelta kerättyjä roskia haravoitiin järjestelmällisesti useiden päivien ajan mm. ruumiskoirien avulla.
Sandraa ei vain löytynyt suuresta operaatiosta huolimatta.
Löytö
Kymmenen päivää myöhemmin maanantaina 06.04.2009 läheisen farmin työläiset löysivät Sandra Cantun matkalaukkuun sullotun ruumiin maatilan kastelualtaasta. Sattumalta ajankohta osui toiseen vuosittaiseen altaan tyhjennykseen. Hänet tunnistettiin vaatetuksen perusteella.

Tutkijat löytöpaikalla
Jo samana iltana poliisi pisti täytäntöön yli kymmenen etsintälupaa, joiden kohteena oli myös yksi kirkko. Viranomaiset kertoivat lausunnoissaan etsintöjen olleen hyvin lupaavia ja ylikonstaapeli Tony Sheneman sanoi jutun olevan ”pienempi mysteeri kuin aiemmin” ja että ” uskomme päässeemme huomattavan lähelle tekijää”. Mitään tarkempia tietoja ei luovutettu ja ruumiinavauksen tuloksien odotettiin valmistuvan lähiaikoina.
Eli ratkaisukappale jää vielä tekemättä.
Loppuun linkkejä:
Turvakameran kuvaa
http://www.youtube.com/watch?v=g1j5R-sVIRA
muutama uutisklippi
http://www.youtube.com/watch?v=0HW_68KD3zM
http://www.youtube.com/watch?v=PYj1aWVT_LI
http://www.youtube.com/watch?v=__EXrdcTX7c
lähteet:
http://abcnews.go.com/US/Story?id=7275611&page=1
http://search.cnn.com/search?query=sand ... &intl=true


