Sandra Cantu 8-v

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Hänestä on jo hieman keskusteltukin tuossa Haleigh-ketjussa kadonneiden puolella, mutta avaan nyt tänne oman ketjun jotta keskustelu olisi selkeästi erillään.

Katoaminen

8-Vuotias Sandra Cantu katosi Orchard Estate-vaunuparkista Tracyn kaupungissa Kaliforniassa, jossa hän asui äitinsä, sisarustensa sekä isovanhempiensa kanssa. Tytön isä asuu Meksikossa, eikä vanhemmilla ole ollut erimielisyyksiä huoltajuusjärjestelyistä. Turvakamera tallensi Sandran lähtevän kotoaan perjantaina 27.03.2009 kello neljä iltapäivällä. Tätä aiemmin hän oli leikkinyt naapurissa ennen paluutaan kotiin läksyjen pariin kolmen maissa. Sandran leikkikaverin äiti kertoi tyttärensä sanoneen hänelle Sandran maininneen karkaamisesta, mutta tätä ei ole voitu varmistaa.

Kuva
Sandra Cantu

Sandran serkku oli juuri hiljattain varoittanut tätä mahdollisista vaaroista, joita hänenlaisensa söpö tyttö voi kohdata. Sandra kertoi tietävänsä ettei vieraille tule puhua ja nähneensä televisiosta lasten kidnappausuutisia. Tuona perjantaina hän oli jatkanut läksyjen teon jälkeen matkaansa kahden kaverinsa luokse. Ensimmäisen ystävän kotona Sandra viihtyi vain hetken, jatkaen sitten matkaansa toisen luo, joka asui myös lähistöllä, mutta hänen luonaan ei ilmeisesti ollut ketään kotona. Sandraa oli jyrkästi kielletty lähtemästä vaunualuetta kauemmas yksinään. Kun perjantai-iltaan kello kahdeksaan mennessä tyttöä ei kuulunut kotiin, tekivät omaiset hänestä katoamisilmoituksen.

Etsintä

Jo lauantaina oli paikalle saatu useita eri viranomais- sekä vapaaehtoistahoja. FBI:n johdolla järjestettiin tiesulkuja, tutkittiin autoja ja kierreltiin ovelta ovelle pitkin vaunuparkkia. 7000$ Palkkio vihjeistä oli nopeasti luvattu Sandran löytymiseksi ja lisälahjoitusten myötä se jatkoi nousuaan tulevina päivinä.

Orchard Estate parkissa on kaikkiaan alle 100 vaunua, mutta alle 10 kilometrin säteellä on myös 80 rekisteröityä seksuaalirikollista. Näiden lisäksi poliisi tutki myös omaisten osuutta asiaan ja Sandran isääkin kuultiin.

Pian tutkinta kohdistui kahteen mieheen, joiden käyttämä auto takavarikoitiin ja joiden asuintiloihin tehtiin kotietsintöjä, mutta poliisi kieläytyi kutsumasta heitä epäillyiksi vielä tässä vaiheessa ja heillä oli tutkinnassaan vielä satoja muita vihjeitä läpikäytävänä. Naapurissa asunutta 59-vuotiasta Frank Wohleria kuulusteltiin myös, hänen suudeltuaan Sandraa suulle pari vuotta aiemmin allasjuhlien yhteydessä. Alueelta kerättyjä roskia haravoitiin järjestelmällisesti useiden päivien ajan mm. ruumiskoirien avulla.

Sandraa ei vain löytynyt suuresta operaatiosta huolimatta.

Löytö

Kymmenen päivää myöhemmin maanantaina 06.04.2009 läheisen farmin työläiset löysivät Sandra Cantun matkalaukkuun sullotun ruumiin maatilan kastelualtaasta. Sattumalta ajankohta osui toiseen vuosittaiseen altaan tyhjennykseen. Hänet tunnistettiin vaatetuksen perusteella.

Kuva
Tutkijat löytöpaikalla

Jo samana iltana poliisi pisti täytäntöön yli kymmenen etsintälupaa, joiden kohteena oli myös yksi kirkko. Viranomaiset kertoivat lausunnoissaan etsintöjen olleen hyvin lupaavia ja ylikonstaapeli Tony Sheneman sanoi jutun olevan ”pienempi mysteeri kuin aiemmin” ja että ” uskomme päässeemme huomattavan lähelle tekijää”. Mitään tarkempia tietoja ei luovutettu ja ruumiinavauksen tuloksien odotettiin valmistuvan lähiaikoina.

Eli ratkaisukappale jää vielä tekemättä.

Loppuun linkkejä:
Turvakameran kuvaa
http://www.youtube.com/watch?v=g1j5R-sVIRA
muutama uutisklippi
http://www.youtube.com/watch?v=0HW_68KD3zM
http://www.youtube.com/watch?v=PYj1aWVT_LI
http://www.youtube.com/watch?v=__EXrdcTX7c

lähteet:
http://abcnews.go.com/US/Story?id=7275611&page=1
http://search.cnn.com/search?query=sand ... &intl=true
Evil...eye...will fall
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Kiitos Kataja mahtavasta referaatista Sandra Cantun tapaukseen liittyen! Luin juuri jenkkien pääuutislehdet ja siellä tuntui rivien välistä kovasti "haistettavan verta" tuosta baptistikirkon tutkinnasta. Sitä on erityisesti uutisoitu ja epäilyttävänä on pidetty myös sitä ettei paikallinen pappi vastaa tiedusteluihin sanallakaan.

Mielenkiintoisia yhtymiä Madeleineen. Olipa taas kerran kirkko ja matkalaukku ja kadonnut tyttönen.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Nyt sitten mielenkiintoista kuulla, kuka tappoi tytön? En ainakaan itse vielä löytänyt uutisia siitä, kuka teon takana on. Ihan kamala asia ja kun katsoi sitä valvonta nauhaa missä tyttö iloisesti hyppelee kadulla ja sit voi vain kuvitella mitä sen jälkeen on tapahtunut.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

^Ei ole tosiaan vielä ketään syytetty, eikä ilmeisesti mitään varsinaista läpimurtoa ole tehty. Pastori Lane Lawlessia oli poliisi kuulustellut kolme tuntia. CNNlle hän kuitenkin vaikutti syyttömyyttään. Kirkko puolestaan oli tutkittu tarkkaan, mutta ei ole paljastunut edes se, että miksi etsintälupa kirkkoon irtosi.
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Pastori Lawlessin lapsenlapsi Melissa Huckaby, 28, on pidätetty kidnappauksesta ja murhasta epäiltynä. Huckaby toimii pyhäkoulun opettajana isoisänsä kirkossa ja hän oli eräs viimeisiä, jonka tiedettiin nähneen Sandran elossa. Ruumis oli sullottu Huckabyn matkalaukkuun, joka hänen kertomansa mukaan varastettiin kotitalon kuistilta.

Kuva
Melissa Huckaby

Hän on myös kertonut Sandran käyneen katoamispäivänään tapaamassa Huckabyn tytärtä, mutta tämän oli pitänyt siivota huoneensa, joten Sandra oli jatkanut matkaansa vielä tuntemattoman ystävän luo. Poliisi on tutkinut Huckabyn käyttämää autoa sekä kirkon pihalla olevaa vajaa.

Kuva

Melissa Huckabylla on taustalla ainakin muutama pieni omaisuusrikos.

http://www.kcra.com/news/19155177/detail.html#
http://www.ktvu.com/news/19144730/detail.html
Evil...eye...will fall
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Juuri luin tuosta ja katsoin videon. Mikähän on se syy miksi Melissan olisi pitänyt Sandra tappaa? Olisiko pastorilla kuitenkin asiassa osansa? Kävikö Sandra ed. mainittua pyhäkoulua? Jos ja kun Melissan tytär oli kotona huonettaan siivoamassa, niin luulisi tyttären myös tietävän asiasta jotain. Etsin nyt lisää infoa. Rikos ei jotenkin tunnu siltä, että tämä Melissa olisi saanut raivarit jostain Sandralle ja olis käynyt vahinko.
Miksi tämä Melissa jankkaa niin kovin siitä, että matkalaukku ei ollut pastorin vaan hänen, ja se, että ilmoitti laukun kadonneeksi "juuri sopivaan" aikaan ... jotain nyt puuttuu. Jos tällä Melissalla on niitä mielenterveys ongelmia mistä tänään luin ja se, että tyttö olisi tapettu heti, niin kuka tappoi? En pysty uskomaan, että Melissa teki tämän yksin. Odottelen nyt ruumiinavaus tuloksia ja toivottavasti ne myös kerrotaan.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Tästä löytyy linkki abc:n uutisiin.

Vain 7% tämän kaltaisista rikoksista on naisten tekemiä. http://www.iltalehti.fi/nettitv/?4736805
Nuotio & Äreät Tiput
Nannalee
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 9:06 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Nannalee »

Pyhäkoulun opettajanainen raiskasi ja surmasi 8-vuotiaan
14.04.2009 16:33


Pyhäkoulussa opettavaa naista epäillään koko Yhdysvaltoja kuohuttaneesta lapsenmurhasta. Viranomaisten mukaan naisen epäillään myös raiskanneen lapsen ennen tämän tappamista.

28-vuotiasta Melissa Huckabya syytetään 8-vuotiaan Sandra Cantun kidnappauksesta ja murhasta.

- Hänet on pidätetty sieppauksesta ja murhasta, kertoi ylikonstaapeli Tony Sheneman Larry King Live -ohjelmassa.

- Lisäksi olemme informoineet syyttäjää siitä, että epäiltyä tullaan syyttämään mm. lapsen raiskaamisesta esineellä.

Sandran ruumis löytyi 6. huhtikuuta tungettuna matkalaukkuun ja upotettuna lypsyfarmin lampeen Kaliforniassa.

Huckaby pidätettiin rikoksesta epäiltynä 10. huhtikuuta.

Sandra oli nähty viimeisen kerran elossa 27. maaliskuuta karavaanialueella, jossa hän asui perheensä kanssa.

Huckaby asuu samalla alueella 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Lapset tunsivat toisensa ja leikkivät usein keskenään, kertoi poliisi.

Huckaby on paikallisen baptiskirkon pastorin tyttärentytär. Huckaby toimi kirkon pyhäkoulussa opettajattarena. Myös kirkko tutkittiin Sandran etsintöjen yhetydessä.

Huckaby oli ehtinyt kertoa paikalliselle sanomalehdelle ennen pidätystään, että laukku, josta tytön ruumis löytyi kuului hänelle. Huckabyn mukaan laukku oli kuitenkin varastettu häneltä aiemmin.
IS-CNN
Tämä oli ilta-Sanomien sivuilla. Ilmeisesti tyttö siis raiskattukin jollain esineellä...
debbie

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja debbie »

Voi kauhea. Tuntuu, että näissä lapsiin kohdistuneissa rikoksissa mitään rajaa ei tule vastaan, siis rajaa sen suhteen, miten kauheita lapselle tehdään, ja kenen toimesta.. "Pyhäkoulunopettaja"! Kuvasta katsoo hyvin väkivaltaisen ja suoraan sanoen pahan näköinen nainen, miten hän on voinut toimia pyhiksen opena..
Luulisi tällä naispaholaisella olevan jo jotain näyttöä ennestään, ei hän varmsti ykskaks tällaiseksi muuttunut. No, jäämme odottamaan, jos jotain lisätietoa tulisi.
:cry:
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

debbie kirjoitti:"Pyhäkoulunopettaja"! Kuvasta katsoo hyvin väkivaltaisen ja suoraan sanoen pahan näköinen nainen, miten hän on voinut toimia pyhiksen opena..
Koska hänen isoisänsä oli seurakunnan pastori. Lehtien mukaan naisella oli vaikauksia saada töitä ja siksi muutti isovanhempiensa luokse. Hän alkoi autella kirkossa pitämällä pyhäkoulua.
Järkyttävää tää kyllä on. Jostain jenkkilehdestä luin, että tällä samalla naisella hoidossa ollut lapsi oli huumattu jollain lääkkeillä ja siitä oli tullut jonkinlainen valituskin kun lapsi oli huumattuna tullut takaisin kotiin hoidosta.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

^Mistäköhän löysit ton huumaamis jutun, kun en itse sit millään löytänyt? Noinkin jos on käynyt niin ihmettelen, että sai kuitenkin pitää lapsille pyhäkoulua tai sitten vanhemmat salanneet koko asian. Itselle käynyt mielessä, että mitäköhän tämä Melissa on tehnyt omalle tyttärelleen jos noin sairas, että piti jollain esineellä raiskata Sandra. Ja edelleen jankutan samaa :roll: olikohan oma tytär todistamassa tätä murhenäytelmää? Missään ei myöskään ole selvitystä miten/milloin, Melissa kuljetti matkalaukun sinne veteen. Mua häiritsee tää juttu aika paljon.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Tuota tapahtumien kulkua ei ole juuri spekuloitu julkisesti vieläkään ja voi olla että menee oikeudenkäyntiin asti. Toki mahdollinen kuolemantuomio voi nopeuttaa syytetynkin halua kertoa tapahtumat ja näin kenties saada vain elinkautinen, mutta tuokin riippuu tietenkin jo saadusta näytöstä, eli tarviiko syyttäjän paljon kauppaa edes käydä.

Sitähän spekuloitiin, että Sandra oli jo tapettu etsintöjen alkaessa ja mahdollisesti ruumiskin oli altaaseen laitettu ennen lauantain tehoetsintöjä sekä tiesulkuja. Varmaan Melissalla sen verran järki pelaa, että ymmärsi tyttöä kaivattavan hyvinkin pian ja melko varmasti itse tekokin oli äkkipikaistuksissaan tehty, joten parissa tunnissa on voinut likainen työ olla jo ohi. Vaja voisi tarjota sen verran suojaa, jotta teon on voinut rauhassa tehdä. Tyttärestä ei ole kai sanottu tarkemmin mitään, sillä mikäli tiedettäisiin hänenkin olleen läsnä, olisi tytär varmasti ainakin ollut viranomaisten huomassa, mutta voi olla myös ettei tietoa ole haluttu tuoda julkisuuteen.
Evil...eye...will fall
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

^Äkkipikaisuus??? Jotenkin kuulostaa oudolta, kun kuitenkin on jollain esineellä raiskannut tytön ja oman tyttären mahdolista hyväksikäyttöä ei varmaan ole vielä tutkittu , kun kuitenkin suku ottanut tytön hoitaakseen ja vaarinisäkin oiken pastori. Todella on niukkaa tuo tiedottaminen?
Kiitos kuitenkin katajalle kun jaksaa suomentaa ja etsiä.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Niin, ainakaan kovin suunnitelmalliselta ei teko näiden tietojen valossa vaikuta; tyttö lähinaapurista, jonka vielä tiedettiin usein vierailleen talossa ja näyttäisi, että Sandran saapuminen juuri tuolloin Huckabyn luokse oli enemmän tai vähemmän sattumaa. Pitihän hänen siis tietää, että tyttöä kaivattaisiin kotonaan jo hyvinkin pian ja että juuri hänen talonsa olisi yksi ensimmäisistä etsintäpaikoista ja sitä kautta myös vaarinsa kirkko, mikäli jäljet tämän luo päättyivät.

Toki ei tiedetä mitä Huckabyn päässä on liikkunut ja mitä hän on esimerkiksi juuri tyttärelleen tehnyt, mutta vähintään huonosti on hän tekonsa suunnitellut, jos ollenkaan. Vielä jos hän on möläyttänyt tuosta matkalaukusta ennen ruumiin löytymistä ja ainakin antanut ristiriitaisia lausuntoja medialle, niin vähän lyhytjänteiseltä toiminnalta vaikuttaa tai sitten ei tosiaan älli ole riittänyt muuhun. Ilman altaantyhjennystä olisi juttu silti voinut jäädä ratkaisematta, joten tuuriakin oli matkassa, mutta varmasti pääepäilty olisi Huckabyn talosta ollut, sillä vajassa ja kenties autossa on varmaankin jälkiä Sandrasta.

Hänellä on voinut olla ajatuksia Sandran hyväksikäytöstä jo pitkäänkin ja tilaisuus vain sai toimimaan, jolloin motiivi on ollut kenties ensisijaisesti seksuaalinen. Ehkä voi spekuloida myös ajatuksella, että Sandra joutui jonkin raivokohtauksen tms. uhriksi ja epätoivoissaan Huckaby yritti naamioida teon raiskaukseksi, jolloin epäilyksiä ei heti kohdistettaisi naiseen ja siihen vielä tökerö valehtelu matkalaukkuvarkaudesta. Syytteet puhuvat tosin yksiselitteisesti raiskauksesta ja muusta hyväksikäytöstä, joten voi olla että ruumiinavaus on tuon jo todennut tapahtuneen ennen tappavaa väkivaltaa.

Uskon Huckabyn murtuvan ja kertovan kaiken kun oli jo oikeussalissa itkeskellytkin, joten eiköhän tapahtumien kulku selviä, mutta ehkä kovin hyvää syytä tällaiseen tekoon on turha jälleen odottaa.

Kuva
Evil...eye...will fall
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: Sandra Cantu 8-v

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

v-a-45 kirjoitti:^Mistäköhän löysit ton huumaamis jutun, kun en itse sit millään löytänyt?
Luin keskustelupalstalta, että paikallinen televisio oli raportoinut niin:
http://fav.or.it/post/1332556
Tuolla myös pohditaan sitä mahdollisuutta, että Melissa huumasi Sandran ja otti tästä lapsipornokuvia. Ja että Melissa olisi antanut Sandralle yliannostuksen.
Ja jos mahdollista niin tämä juttu menee vielä oudommaksi, sillä poliisi on nyt vahvistanut, että Melissa tappoi Sandran kirkossa;
http://tinylink.com/?92DxcoByT5
Vastaa Viestiin