
Huomasin täällä mainittavan sana kunnia ja siihen suhtauduttavan hyvin ivallisesti, kun on kysymys rikollisen kunnista/moraalista. Olenkohan sitten saanut aivan väärän kuvan yhteiskunnastamme, koska jo lapsuudestani lähtien sain käsityksen, ettei kaveria vasikoida, koskaan. Mutta kas kummaa...enpä kasvanutkaan alamaailmassa vaan varuskunnassa, Suomen armeijan tyyssijassa!
Myös moraalikäsitykseni juontavat jo 70-luvulta, jolloin vanhemmat 'hörhöt' upottivat päähäni & sydämeeni lähtemättömän opetuksen: vanhukset, lapset ja muuten puolustuskyvyttömät ovat rauhoitettuja: heihin ei saa koskaan kohdistaa mitään rikollista uhkaa. Samoin myös tuolloin se mitä opin kasvaessani varuskunnassa sai vahvistuksen: omiaan ei koskaan petetä. Se oli tietoinen valinta, josta on saanut kärsiä...mutta itsekunnioitus on säilynyt, moniko voi kunnioitta itseään noilla poluilla, joita kuljin, tänä päivänä??? Vain rotat syövät omasta pesästä. Minua on siis kuljettanut kunniani, ei pelko.

Ja rikollisäitikö huono äiti? Hah, sanon minä! Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen näitä nk. 'normikansalaisia'
ja kauhulla seurata mitä lapset saavat kestää: arkipäivät huudetaan lapsille kurkku suorana ja kun perjantai tulee niin kyllä viina virtaa ja laulu soi, aivan sananmukaisesti...sehän on sallittua, mitäs näistä pienistä lapsiraukoista, jotka kuuntelevat omassa huoneessaan turvattomina kun ympäripäissään olevat vanhemmat juhlivat vieraineen niin että koko talo sen kuulee. Em, syyllistys rikollisäitiin lähti hieman hataralta pohjalta....
