Sessan kirjoitti:
Ok, me olemme kaikki erilaisia, mutta itse olen tunteensa helposti ilmaisevaa sorttia ja jos mieheni olisi kuollut (olipa syy mikä hyvänsä), purskahtelisin itkuun tai vähintäänkin liikkuttuisin varmasti monesti tapahtumia ja miestä muistellessani.Toisaalta näkemättä videointeja emme tiedä AA:n äänensävyjä ja muita eleitä. *yrittää tällä kertaa pysyä objektiivisena spekuloidessaan*
Olen sitä mieltä, että ennakolta on täysi mahdottomuus sanoa, miten käyttäytyisi tämänkaltaisessa tilanteeessa. Hyvän ystäväni tytär murhattiin väkivaltaisesti ja jo seuraavana päivänä murhan jälkeen äiti puhui tapahtumasta täysin ilmeettömästi, eleettömästi ja kyynelehtimättä. Itse asiassa, äiti sanoi kantavansa hirveää syyllisyyttä siitä, ettei itke. Hän mietti paljon sitä, pitävätkö ulkopuoliset häntä kylmänä ihmisenä. Itkua ei vaan tullut. Tämä on syytä muistaa, ihan vastaisuudenkin varalle, tavattaessa ihmisiä, jotka ovat juuri menettäneet läheisen. Mielestäni on julmaa odottaa surua ja ihmetellä, jos toinen ei itke.
Ko. henkilö kyllä kertoi itkevänsä yksin ja yllättävässä paikassa, täysin varoittamatta. Ei pidä kuvitella, että kun henkilö käy asiaa suullisesti läpi jonkun kanssa, surulliset asiat siinä ikään kuin "muistuisivat" tai "palaisivat" mieleen ja siksi liikuttaisivat ja itkettäisivät. Kyllä ne on - varmuudella - mielessä koko ajan, varsinkin heti alussa kuoleman jälkeen.
IMO AA:n käyttäytymisestä ei pidä vetää ainoataan johtopäätöstä ja olen lähinnä järkyttynyt että psykologit tässä jutussa näin tekevät (toisaalta käsitykseni psykologeista ei nyt muutenkaan ole kovin korkea).
)
