ulkosuomalainen kirjoitti:1. Katson kiistatta selvitetyksi, etta Hake-puhelu puhuttiin puhelimesta, josta halutessaan nakee terassin oven joko kaularankaa tai luurin kierrejohtoa venyttamalla. Edes kojetta ei tarvitse siirtaa. Anneli saattoi siis halutessaan pitaa tunkeiljan poistumista puhelimen luota silmalla, sen sijaan etta olisi a) arvaillut maiskinta-aanista, b) kaynyt kaksi kertaa fileerausveista uhmaten katsomassa tai c) lahettanyt tytartaan tsekkaamaan, onko isan murhaaja mahdollisesti jo lahtoaikeissa.
Mut mut... eihän se, että puhelimenjohtoa venyttämällä mahdollisesti näkee terassin oven, auta sisällä takkahuoneessa olevan murhaajan seuraamisessa mitään. Takkahuoneen perälle, jossa Jukka oli, ei näe kuin melkeinpä takkahuoneen ovelta. Jos siis pitää mennä katsomaan, onko murhaaja vielä paikalla, ja miksi Jukka pyytää siellä Annelilta apua, niin ei siitä ole mitään hyötyä, että terassin ovelle näkee, vaan on pakko mennä lähemmäs. Tuskin Anneli tai kukaan muukaan olisi koko kaoottisen tilanteen ajan terassin ovea tuijottanut , joten Herra von Huppendahl olisi jo voinut poistua huomaamatta paikalta, siinä vaiheessa kun mäiskintä loppui. Ja jos tappelun äänet vaimenivat ja Jukka kutsuu Annua paikalle, niin (olettaen, että Annelin kertomus on totta), Anneli uskoo, että murhaaja jo meni (Lähtikse mies jo..."itsekseen kuiskaten ja rohkeutta keräten") ja joutuu hiipimään takkahuoneen ovelle asti. Ja sitten murhaaja onkin vielä paikalla ja pelästyttää Annelin juoksuun. Kun kerran Jukka kutsuu Annelia ja pyytää apua, niin eihän se mikään ihme ole, että Anneli luulee murhaajan häipyneen jo jossain välissä. Sitäpaitsi, Annelinhan olisi pitänyt välillä pälyillä myös kodinhoitohuoneen suuntaan, sillä murhaaja olisi voinut tulla sieltäkin. Hänen oli siis pakko vilkuilla vähän suuntaan jos toiseenkin, eikä hän silloin olisi voinut silmä kovana vain terassia tuijottaa. Ja tietenkin samalla vielä puhua hätäpuhelua.
Siitä en osaa mitään järkevää selitystä antaa, miksi murhaaja olisi välillä pitänyt taukoa ja piileskellyt takkahuoneessa... Hmm... olikohan Jukalla mahdollisesti iso tukku rahaa jossain piilotettuna takkahuoneessa... hämärää rahaa. Tappaja etsiskeli piilotettua rahaa Jukan vaiennettuaan? Siksi hänen piti pysyä takkahuoneessa, eikä hän ehtinyt lähteä Annelia jahtaamaan. Anneli oli vain häiriötekijä, joka piti pitää pois tilanteesta ja huoneesta, sillä aikaa kun huppumies etsi huumerahoja. Onko näin mielikuvituksellista syytä kukaan vielä keksinyt?
