Vahan aikajanaa:
JPEG 220, ensimmaisen partion vanhempi konsta L kertoo raportissaan 11.12.2006: "Pyysin hakea valmistelemaan vainajan kuljetusta. Soitin poliislaitoksen valvomoon ja pyysin heita tilaaman lisaa henkilostoa toihin. Tekniikka ja sosiaalityontekija halytettiin myos paikalle."*
mtv3 , Julkaistu 10.05.2011 11:35 (päivitetty 11:36)
Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnissä kuultiin tänään uutena todistajana Porin kaupungin sosiaalityöntekijää, joka huolehti murhayönä perheen neljästä pienestä lapsesta.
Hän kertoo saaneensa poliisilta pyynnön saapua Ulvilan Tähtisentielle heti aamukolmen jälkeen. Hän lähti paikalle ripeästi ja kohtasi eteisessä naisen, jonka kerrottiin olevan hyökkäyksessä vammoja saanut lasten äiti.
Hake-puhelu loppui noin 2:47. Poliisi oli Hake-aikaa paikalla noin 2:54 (tai mita kukin vaittaa).
Tekniikka on pyydetty paikalle samaan aikaan sosiaalityontekijan kanssa "heti aamukolmen jalkeen." Sosiaalityontekija oli paikalla ennenkuin Anneli lahti sairaalaan.
Tekniikka (RL) on todistettavasti ottanut paikalla suuren maaran kuvia vainajasta ja verijaljista heti paikalle saavuttuaan. (Katso lista mun postista sivu taaksepain.) Meilla on myos kuva takkahuoneessa kayneen ambulanssin henkilokunnan kenganpohjista, tekniikan (RL) ottamana.
Nama ovat faktat, yrittaa turumurre taas rakentaa olkiukkojaan minka rakentaa. Kaipa ne johonkuhun viela menevat taydesta. Ehdotan naapuripalstaa. Siella on hengenheimolaisia.