Totta.Valhalla kirjoitti:Niin, kai se lopputulema nyppiintymisestäni edellä on, että noin suuresta määrästä ristiriitoja - poliisin olisi pitänyt saada enemmän irti. Ja myös pyytää aiemmin konsultaatiota syyttäjältä.
Tutkinnassa nyt ylipäätän on tehty paljon virheitä jotka kuka tahansa maallikkokin huomaa. Annelin kertomusten ristiriitaisuudet eivät ole niistä kummallisempia. Jos yritän asettua Annelin asemaan niin riippumatta siitä olisinko tappanut puolisoni vai en yrittäisin todennäköisesti välttää vankeusrangaistuksen. Ellei sitten omatunto pistäisi niin paljon että tunnustaisin, mutta jos nyt oletetaan että niin ei olisi.
Minusta siis se että Anneli valehtelee ei todista mitään minkään suhteen. Päinvastoin, valehtelu on hänen tilanteessaan ihan luonnollista. Hän vain yrittää välttää vankeustuomion kuten kuka tahansa muukin yrittäisi.
Muoks, mikäli tutkinta oltaisiin alusta asti hoidettu hyvin emme olisi täällä edes keskustelemassa. Tutkinta olisi saanut kasaan joko huppumiesteoriaa tai anneliteoriaa tukevan vahvan aineiston. Mutta jos ei ole edes selvyyttä siitä oliko Auerin tukka märkä vai ei kun poliisit saapuivat paikalle niin mitähän tuohon voisi sanoa?
