Kyllä, näin on kuten sanoit, ja ketjukin on väärä tälle teemalle. Halusin vaan puuttua asiaan ennen kuin joku sanoo, ettei Auerilla ollut mitään hätää, kun Änkkä-Kakekin meni lääkäriin vasta viikkojen päästä ja Auer se vain tekeytyi sairaaksi.Änkkä-Kake kirjoitti:On tietysti eri, mutta tässä asiassa onkin kyseessä keuhkon kasaan painumisen aiheuttama hengityksen ja puhumisen vaikeutuminen. Siinä asiassa ei ole väliä mitä kautta ja minkä takia ilmaa on keuhkopussiin päässyt. Edelleenkin voimme päätellä ilmarinnan olleen lievä ja samoin mahdollisen veririnnan, koska mitään keuhkopussin sisäisiä runsaita vuotoja ei ole voinut olla, ne olisivat vaatineet leikkaushoitoa.
Kaikesta voimme päätellä AA:n tilan eroavan spontaanista ilmarinnasta vain siten, että hänellä oli lisäksi pistohaava. Mutta koska sekään ei voinut olla kovin vakava, ei mielestäni Häke-nauhan perusteella voida todistaa vamman syntyaikaa suuntaan tai toiseen.
Toki jokainen voi omalla kohdallaan miettiä kuinka paniikissa huohottaisi tuollaisessa tilanteessa kun on saanut puukosta, eikä voi tietää onko itse mahdollisesti kuolemassa esim. sisäiseen vuotoon. Toisaalta nauhoitusta kuulematta on vaikea sanoa miltä se AA todella puhelimessa kuulosti....
Välitöntä hengenvaaraahan tuosta harvoin muuten tervekeuhkoiselle seuraa.
Vaikka traumaattisen ja spontaanin ero sinulle, minulle ja monelle muullekin on selvä, ei se sitä ole kaikille. T. nimim. Kokemusta on.