Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Iltalehti kirjoitti:Poliisi etsi kadonnutta ohjaajaa - löysi paloitellun ruumiin
Sunnuntai 9.10.2011 klo 16.47

Muun muassa Wallander- ja Beck -elokuvia ohjannut Daniel Lind Lagerlöf on kadonnyt mystisesti Ruotsissa.

Lagerlöf katosi torstaina Länsi-Ruotsin Tanumshedestä, jossa hän oli kuvaamassa tuoreinta elokuvaansa. Tekeillä oleva elokuva perustuu Suomessakin suositun Camilla Läckbergin jännitysromaaneihin.

Mies nähtiin viimeksi meren rannalla korkeilla kallioilla. Häntä on sen jälkeen etsitty intensiivisesti. Lauantai-iltana kuuden aikoihin etsijät tekivät kaamean löydön. Kivien välistä nimittäin löytyi ihmisen ruumiin kappaleita.

- Olemme löytäneet rikospaikan, vahvisti poliisi Aftonbladet-lehdelle.

Ruumiin jäännökset löytyivät vain muutaman sadan metrin päästä Lagerlöfin katoamispaikasta. Poliisin mukaan ruumiin palaset ovat olleet vedessä pidemmän aikaa, eikä kyse ole ohjaajasta.

- Olemme tästä varmoja, kerrotaan poliisista. - Vertailemme nyt löytöä alueella kadonneisiin henkilöihin.

Lagerlöfin etsinnät keskeytettiin viikonloppuna. Poliisi pelkää, että 42-vuotias ohjaaja on huuhtoutunut korkean aallokon mukana mereen.
Puhutaan paloitellusta ruumiista, mutta onko kyseessä vedessä pilkkoutunut ruumis (kalojen ja muiden toimesta), vaiko oikeasti ihmisen toimesta paloiteltu tapaus?

Mitä tulee tuohon ohjaajaan itseensä, veikkaisin samaa mitä poliisikin; tahallisesti tai tahattomasti on joutunut veden armoille ja löytyy kuolleena myöhemmin joltain rannalta tai upoksista vedestä.

Tietenkin myös jonkinlainen burnout ja pakeneminen sen takia on mahdollista, pysyttelee nyt hermolomalla jossain kunnes on valmis palaamaan takaisin.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

No voi himputti, olen suuri Beck-leffojen ystävä, ikävää tietysti itse henkilönkin kannalta mikäli hän on menehtynyt :roll:
Syntyneet räyhäämään
annaanna

Re: Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Eikö ole mitään uutisoitavaa ilmaantunut tästä tapauksesta. Ylläolevan artikkelin mukaan kuitenkin jo alkuvaiheessa tiedetty, että tuo löytynyt ruumis on rikoksen uhriksi joutuneen henkilön.

Seuraako kukaan ruotsalaista lehdistöä tai jotakin palstaa, jolla olisi keskusteltu tästä tapauksesta. Äkkiseltään en muistanut minfon "ruotsalaisiversiota". Spekuloidaankohan siellä putoamisen ja muiden vaihtoehtojen välillä. Itse Aftonbladetista koitin etsiä, mutta en mitään päivitystä onnistunut löytämään. Vain tämän artikkelin, jossa on kuvia poliiseista kantamassa niitä löytyneitä ruumiinosia. Onko kumpikaan tapaus selvinnyt, siis tuntemattoman ruumiiin henkilöllisyys ja toisaalta onko tämän ohjaajan ruumista (?) löytynyt.


http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13751687.ab

Kokeilen vielä jotakin hakusanoja...
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja skoone »

annaanna kirjoitti:Eikö ole mitään uutisoitavaa ilmaantunut tästä tapauksesta. Ylläolevan artikkelin mukaan kuitenkin jo alkuvaiheessa tiedetty, että tuo löytynyt ruumis on rikoksen uhriksi joutuneen henkilön.

Seuraako kukaan ruotsalaista lehdistöä tai jotakin palstaa, jolla olisi keskusteltu tästä tapauksesta. Äkkiseltään en muistanut minfon "ruotsalaisiversiota". Spekuloidaankohan siellä putoamisen ja muiden vaihtoehtojen välillä. Itse Aftonbladetista koitin etsiä, mutta en mitään päivitystä onnistunut löytämään. Vain tämän artikkelin, jossa on kuvia poliiseista kantamassa niitä löytyneitä ruumiinosia. Onko kumpikaan tapaus selvinnyt, siis tuntemattoman ruumiiin henkilöllisyys ja toisaalta onko tämän ohjaajan ruumista (?) löytynyt.


http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13751687.ab

Kokeilen vielä jotakin hakusanoja...
Käy katsomassa Svenska mord-sivuilta tai sitten Flash Back-sivuilta.
Muista lähdekritiikki!
annaanna

Re: Beck-elokuvien ohjaaja kadonnut Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Noilta sivuilta juuri takaisin palailen. Fangsin ja hannu hanhen viesteistä osoitteet poimin. Toisella palstalla ainakin 24. päivä kyseltiin, että kuuluuko mitään uutta jutusta. Ohjaajaa koskevaa spekulaatiota en tavoittanut palstoja vilkaistuani, toisesta tapauksesta oli tietoa löydetyn sukupuolesta. Mies oli tuo toinenkin. Enkä kyllä huomannut selitystä tuolle tiedolle rikoksesta, jositakin neljästä alueella kadonneesta mainittiin.
Vastaa Viestiin