Puhutaan paloitellusta ruumiista, mutta onko kyseessä vedessä pilkkoutunut ruumis (kalojen ja muiden toimesta), vaiko oikeasti ihmisen toimesta paloiteltu tapaus?Iltalehti kirjoitti:Poliisi etsi kadonnutta ohjaajaa - löysi paloitellun ruumiin
Sunnuntai 9.10.2011 klo 16.47
Muun muassa Wallander- ja Beck -elokuvia ohjannut Daniel Lind Lagerlöf on kadonnyt mystisesti Ruotsissa.
Lagerlöf katosi torstaina Länsi-Ruotsin Tanumshedestä, jossa hän oli kuvaamassa tuoreinta elokuvaansa. Tekeillä oleva elokuva perustuu Suomessakin suositun Camilla Läckbergin jännitysromaaneihin.
Mies nähtiin viimeksi meren rannalla korkeilla kallioilla. Häntä on sen jälkeen etsitty intensiivisesti. Lauantai-iltana kuuden aikoihin etsijät tekivät kaamean löydön. Kivien välistä nimittäin löytyi ihmisen ruumiin kappaleita.
- Olemme löytäneet rikospaikan, vahvisti poliisi Aftonbladet-lehdelle.
Ruumiin jäännökset löytyivät vain muutaman sadan metrin päästä Lagerlöfin katoamispaikasta. Poliisin mukaan ruumiin palaset ovat olleet vedessä pidemmän aikaa, eikä kyse ole ohjaajasta.
- Olemme tästä varmoja, kerrotaan poliisista. - Vertailemme nyt löytöä alueella kadonneisiin henkilöihin.
Lagerlöfin etsinnät keskeytettiin viikonloppuna. Poliisi pelkää, että 42-vuotias ohjaaja on huuhtoutunut korkean aallokon mukana mereen.
Mitä tulee tuohon ohjaajaan itseensä, veikkaisin samaa mitä poliisikin; tahallisesti tai tahattomasti on joutunut veden armoille ja löytyy kuolleena myöhemmin joltain rannalta tai upoksista vedestä.
Tietenkin myös jonkinlainen burnout ja pakeneminen sen takia on mahdollista, pysyttelee nyt hermolomalla jossain kunnes on valmis palaamaan takaisin.