
Iltaseitsemän aikaan maanantaina Anniken lähti opiskelijaboksistaan Oslon keskustaan iltakävelylle. Jo viiden minuutin jaloittelun jälkeen hänen kimppuunsa käytiin.
“Yht’äkkiä tunsin kuinka minua tönäistiin takaapäin ja kaaduin kumoon. Kun käännyin katsomaan kuka tönäisijä oli, lyötiin minua nyrkillä päin näköä”, Anniken kertoo.
Häntä lyötiin monta kertaa, kunnes toinen nuorukaisista kaivoi esiin veitsen.
“Se näytti vähän sellaiselta sahalaitaiselta leipäveitseltä. He alkoivat viillellä minua, mutta onneksi minulla oli päällä paksu toppatakki, mikä antoi aika hyvän suojan”, hän sanoo.
Anniken ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt nuorukaisia ja arvioi joutuneensa uhriksi ihan sattumalta.
“He eivät sanoneet minulle mitään, eivätkä he vaatineet minulta mitään ennen kuin he kävivät kimppuuni. Nuorukaiset kyllä juttelivat keskenään, mutta en ymmärtänyt mitään, koska he eivät ollet norjalaisia”, Anniken kertoo.
Hieman myöhemmin ensiavussa lääkäri laski Annikenin kehosta 21 erilaista vammaa mustelmista viiltoihin.
“He vain juoksivat pois yllättäen. Veikkaan että he luulivat jonkun tulevan ja pelästyivät sitä. Kun he katosivat, lähdin juoksemaan vastakkaiseen suuntaan ja piilouduin yhteen puskaan. Yritin soittaa ambulanssia, mutta kun vastaaminen kesti liian kauan, valitsin siskoni numeron”, hän muistelee.
Sisko hälytti ambulanssin sekä soitti poliisille ja apua saapuikin pian.
“Nyt olen todella peloissani ja vihainen samaan aikaan. Pelkään olla yksin ja olen vihainen, koska vapauteni on riistetty. Minusta tuntuu, etten voi enää koskaan kävellä yksin”, Anniken sanoo.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Anniken joutui silmittömän väkivallan uhriksi. Puolitoista vuotta sitten hän koki vastaavanlaisen sattumuksen Trondheimissä.
“Istahdin puiston penkille etsimään jotain käsilaukustani kun joku tinttasi minua takaraivoon. Menetin tajuntani ja minut raahattiin kymmenen metrin päässä sijainneeseen puskaan, missä minut yritettiin raiskata. Muutin Osloon unohtaakseni tuon sattumuksen, mutta ilmeisestikään tämäkään ei ole turvallinen kaupunki”, Anniken toteaa.
Trondheimin sattumus ei koskaan selvinnyt ja poliisi lopetti sen tutkimukset.
On sääli, että niin monet sattumukset jäävät selvittämättä ja rikolliset pääsevät pälkähästä. Mietin kaksi kertaa rikosilmoituksen tekemistä tästä tapauksesta, koska luulen sen päätyvän pian mappi Ö:hön. Poliisin pakeille menemisessä ei juurikaan ole mitään järkeä”, hän sanoo, mutta kertoo kyllä uskovansa poliisin tekevän parhaansa. Kyseessä on resurssipula.
Annikenin äiti, Tove H. Tronstad, on järkyttynyt sattumuksesta.
“Olen melkein shokissa. On kamalaa, että tällaista voi tapahtua, erityisesti kun tämä oli jo toinen kerta parin vuoden sisään. Kun minulle kerrottiin tyttäreni tulleen puukotetuksi, menin aivan tolaltani”, äiti kertoo.
Äiti kertoo pelkäävänsä tyttärensä hengen puolesta.
“Oslo ei ole turvallinen kaupunki tytöille. Pelkään joka kerta kuollakseni kun hän lähtee ulos. Minulla on aina puhelin käteni ulottuvilla sitä varalta, jos jotain vaikka sattuu. Tunnen paljon pelkoa, mutta myös vihaa”, äiti sanoo.
Poliisi pitää sattumusta ainutlaatuisena.
“Paitsi että sattumus oli hyvin raaka, sen ajankohta oli äärettömän epätavallinen. On hyvin harvinaista, että tuollaista sattuu melkein valoisaan aikaan”, kertoo Inge Sundeng Grønlandin poliisiasemalta.
Poliisi etsii tekijöitä, mutta johtolankoja ei juurikaan ole.
“Yleensä tällaisissa tapauksissa tekijöillä viiraa päässä tai mukana on huimausaineita. Mutta että kaksi miestä käy naisen kimppuun tällä lailla tuntuu kyllä äärettömän epätodennaköiseltä. Naista ei myöskään ryöstetty, joten teon motiivi ei ole selvillä”, Sundeng sanoo.
“Toivomme vihjeitä yleisöltä. Kaikki havainnot Akerselvan lähistöltä viime maanantai-ilta seitsemän kieppeiltä voivat olla tärkeitä. Siksi pyydämme ottamaan yhteyttä Grønlandin poliisiasemalle”.
Tekijöitä kuvaillaan iholtaan puolitummiksi. Toisella heistä oli oranssi pipo ja tummat vaatteet. Hän oli noin 180 senttiä pitkä ja hoikka. Hänen toverinsa oli 185-senttinen ja hoikka. Tummiin vaatteisiin pukeutuneella nuorukaisella oli lyhyet, tummat hiukset ja noin sentin pitkä parransänki.
http://rahmispossu.net/2012/02/16/toppa ... 19-hengen/


