Lsh-tapaukset ovat pirun hankalia tutkia yleensäkin, ja tässä nimenomaisessa tapauksessa vielä paljon hankalampia. On ihan selvä juttu, että näihin lasten lsh-kertomuksiin suhtauduttiin vakavammin ja kiinnostuneemmin ja suuremmalla kohulla kuin johonkin "tuntemattoman" perheen vastaaviin. Poliiseilla oli ennakkokäsitys asiasta; he ihan väkisinkin ottivat juttujen todenperäisyyden paljon suurempana mahdollisuutena kuin normikeississä. Aniharva pystyisi olemaan täysin puolueeton, ja nimenomaan se puolueettomuuden häviäminen kuulustelijalta näissä tapauksissa on kaikkein vaikein ja pahin asia. Lukemattomat "tädit" on saatu uskomaan erilaisia väitteitä, mitä lapsi taikka toinen vanhempi on sanonut, ja myötätunto yleensä on toisen vanhemman puolella, ja lasten nyt tietysti yleensä aina. Lapset osaavat kertoa sitä, mitä heiltä odotetaan, ja he ilmeisen helposti näin myös tekevät. Kuulustelija saattaa aivan huomaamattaankin johdatella heitä.taavetti kirjoitti:Todennäköisesti eivät. Eikä se kannatakaan, koska näin tehdessä kuulemiset mitätöidään.
Ihan kiinnostaa tietää mielipiteesi siitä, keiden -tai minkä ammattiryhmän- noin yleensäkin pitäisi lapsia kuulla seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa. Tokihan mielestäsi jonkun on tämä tehtävä.
E. Tuossa lueskelin,kun netistä niin paljon tietoa löytyy. Näitä kertomuksia arvioidaan ainakin lastenpsykiatrian yksiköissä.
Jos esim nämä samat lapset olisivat veljelleen piirtäneet murhayön tapahtumista huppiksen kuvia, niin veli ei todellakaan olisi niitä poliisille näyttänyt, ja jos olisi näyttänyt, poliisi ei olisi evääkään liikauttanut. Niin se vaan on. Kuvat eivät olisi tulleet julkisuuteen, eikä kukaan olisi niiden avulla vahvistanut annelin syyttömyyttä. Niitä ei myöskään käytettäisi todisteina missään oikeudenkäynneissä.
Poliisit ovat ihmisiä siinä kuin mekin, eivätkä sen fiksumpia tai korkeamoraalisempia, ja he haluavat, että rikokset ratkeavat, koska riskosten ratkaisu on heidän työtään. Jos heillä on syyllinen jo melkein näpeissä, he haluavat, että ponnistelut tuottavat tuloksen, ja tämä heidän olettamansa syyllinen tuomitaan. Eivät he halua -ei kukaan haluaisi- , että todetaan, että he ovat ihan väärää puuta haukkuneet koko ajan ja kämmänneet tutkimuksen ja kuluttaneet turhaan verovaroja. Näin pitkässä keississä asiasta tulee paljon rikostutkimusta suurempi: siitä tulee eri osapuolten "taistelu", missä tapahtuman uhreja ja osapuolia ei pahemmin muistella, vaan yritetään hoitaa oma työ kunnolla ja "voittaa" juttu. Ja siksi poliisi, joka juuri on joutunut laskemaan epäilemänsä murhaajan vapaalle jalalle, ja saanut toruja huonosta ja epäeettisestä tutkimuksesta, on todellakin tyytyväinen, kun epäillyn lapset tulevat kertomaan tarinoita lsh:sta. "Vihdoinkin on tilaisuus narauttaa se ämmä! Mähän sanoin, että se on syyllinen!" Siis ihan sama reaktio kuin täällä. Toki välillä muistetaan vääntää pari kyyneltä lasten kärsimykselle, mutta loppuviimeksi halutaan vaan se ämmä vankilaan ja oma kanta voittamaan.
Siksi objektiivisuus on kovin vaikea säilyttää (ja tietenkin yhtä vaikea myös pro-annelileirissä), enkä tiedä, onko sellaista poliisia syntynytkään, joka täysin objektiivisesti käsittelisi tapausta, josta hänellä on ennakkokäsitys ja mahdollisuus tätä ennakkokäsitystä vahvistaa lasten kertomusten avulla. Vaikka kuinka ponnistelisi, se olisi vaikeaa.
Lasten lsh-kertomuksissa pitäisi ainakin "haastattelijan" olla täysin ulkopuolinen, periaatteessa sellainen, joka ei ole koko keissistä koskaan kuullutkaan, mutta mahdotontahan se tässä tapauksessa on. Kertomusta ei kuitenkaan saisi niellä sellaisenaan, sitä pitäisi testata ja pitäisi "ristikuulustella", pitäisi vaatia todisteita. Yhtä lailla pitäisi suhtautua näihin kertomuksiin, kuin lasten kertomuksiin murhajutun tiimoilta.
Kyllähän varmasti moni poliisi ja tutkija on tässä parhaansa tehnyt, ja monesta suunnasta kertomuksia ajateltu. Mutta vaikeaa se on aina, kun joku tietty suunta on valittu. Oli murhajutun alkupuoliskollakin, tietenkin.
