Runoileva sarjamurhaaja pienessä vuoristokylässä Japanissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Runoileva sarjamurhaaja pienessä vuoristokylässä Japanissa

Viesti Kirjoittaja strangelove »

MTV3 kirjoitti:Japanissa metsästetään haikuja kirjoittavaa sarjamurhaajaa

Japanin poliisi etsii runoilevaa murhaajaa, jonka epäillään tappaneen viisi ihmistä pienessä vuoristokylässä Yamaguchin prefektuurissa.

Sunnuntaina poliisi löysi kolme ruumista kahden poltetun talon raunioista. Maanantaina löydettiin kahden kuoliaaksi hakatun ihmisen ruumiit.

Kaikki uhrit olivat 70–80 -vuotiaita. Kylässä asui vain viitisentoista ihmistä.

Pääepäilty on 63-vuotias kyläläinen, jonka kotoa poliisi löysi haikurunon ikkunaan kiinnitettynä.

Haiku on perinteinen japanilainen runotyyli, jonka länsimaisessa sovelluksessa on kolme säettä , joissa on yhteensä 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5.
Iltalehti kirjoitti:Sarjamurhaaja jätti jälkeensä mystisen haiku-runon

Perjantai 26.7.2013 klo 12.21 (päivitetty klo 13.21)

Länsi-Japanissa pidätettiin mies, jonka epäillään surmanneen kolmannes kylän asukkaista.

Poliisi etsi Japanissa 63-vuotiasta miestä epäiltynä viiden ihmisen murhista.

Poliisi kertoo löytäneensä epäillyn tekijän perjantaina vuorilta läheltä kylää. Mies oli löydettäessä pukeutuneena ainoastaan alushousuihin.

Poliisi löysi aiemmin epäillyn tekijän puhelimen sekä hänen vaatteensa vuorilta. Mies on nyt pidätettynä epäiltynä yhdestä murhasta. Neljän muun surman tutkinta jatkuu.

Viisi surmaa ja asuntopaloja

Sunnuntaina löydettiin kolme ruumista kahdesta eri talosta pienestä vuoristokylästä Shunanista.

Maanantaina ruumiita löytyi lähitaloista vielä kaksi lisää. Uhrit ovat 71-80-vuotiaita.

Ruumiinavauksissa on osoittautunut, että uhreja on lyöty tylpällä esineellä päähän. Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt surmavälinettä.

- Uhrit ovat varmasti olleet unessa, kun heidän kimppuunsa on hyökätty. Vanhakin ihminen pystyy taistelemaan vastaan. Olisi ollut vaikeaa lyödä heitä toistuvasti ainoastaan päähän, arvioi kriminologi Jinsuke Kageyama Japan Times -lehdessä.

Uhrien kodeista kaksi oli lisäksi sytytetty tuleen. Poliisin mukaan ole merkkejä siitä, että uhrit olisivat yrittäneet päästä palavasta talosta ulos.

Mystinen haiku-runo pidätetyn talossa

Poliisi löysi 63-vuotiaan epäillyn kodin ikkunalasista haiku-runon muotoon kirjoitetun viestin, mutta epäilty itse ei ollut enää paikalla.

Haiku-runo koostuu yleensä kolmesta säkeestä ja 17 tavusta. Ensimmäisessä säkeessä on viisi tavua, toisessa seitsemän ja kolmannessa jälleen viisi.

Japan Times -lehden japanista kääntämän runon sisältö oli seuraava:

Tulta sytytän,

savu antaa iloa,

maan ystävälle

Naapuri kertoi poliiseille, että haiku on ollut ikkunalla jo jonkin aikaa. Poliisi ei ole vielä varma, onko haiku merkkinä murhista.

Syrjäisen kylän kerrotaan olevan hyvin pieni: siellä on ainoastaan temppeli ja palvelukeskus. CNN kertoo, että kylässä asuu ainoastaan kuusitoista ihmistä, joten haiku-murhaaja surmannut kolmanneksen kylän ihmisistä.

Lähteet: Japan Times, CNN, Huffington Post, Sky News, AFP, Reuters

Juttua muokattu kello 13.23: epäilty saatu kiinni.
Epäilty siis saatu kiinni. Saa nähdä, onko haiku-runolla todella yhteys tekoon, siltä kyllä vaikuttaa. Kylässä asuu, tai asui, kuusitoista ihmistä, joten mahdollisten epäiltyjen joukko on kyllä varsin pieni.

Tekotavasta eli pahoinpitelyistä ja tulipaloista tulee mieleen kotimainen sarjamurhaaja Ismo Junni.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Runoileva sarjamurhaaja pienessä vuoristokylässä Japanis

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Tässä linkissä Yamaguchin prefektuurin sijainti tarkemmin;
http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-23433066
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Runoileva sarjamurhaaja pienessä vuoristokylässä Japanis

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Tyyppi, olkoonkin että uhreja on noin monta, ei edes täytä fbin sarjamurhaaja määritelmää puhdasoppisesti.
Mutta mikä mulle tuli mieleeni on jonkinlainen perhe (suku)/mustasukkaisuus draama.Tyyppi on sitä paitsi sieltä sarjamurhaajien ikätaulukon yläpäästä. Runo voi olla osa jotain peliä poliisin kanssa siinä tilanteessa, kun tyyppi ei vielä uskonut jäävänsä kiinni.

lisäys
Mun mielestäni kysessä on niin sanottu spree killer, jonka toimintamalliksi yleensä mielletään tiheällä aikavälillä toistuvat iskut suht pienellä alueella, esimerkkinä tasmanian lomakerhotappaja Martin Bryant vuodelta 1996.

edit. tekstiä lisätty.
Vastaa Viestiin