Gina Hunt ja poika Jordan.
Andrea Yarrell ja tytär Charlii.
Tikulla minua silmään, kun kaivelen täältä vanhoja ja tyngiksi jääneitä viestiketjuja. Iltalehden juttu oli kyllä uutisarvoltaan nolla.
Gina Hunt ja Andrea Yarrell olivat olleet läheisiä ystäviä ala-asteelta lähtien. Ginalla oli kolme lasta, joista yksi oli parivuotias Jordan. Andrean tytär Charlii oli neljä kuukautta vanha. Kaikki neljä tulivat ammutuiksi, kun alla olevassa kuvassa oleva herrasmieskopla murtautui heidän taloonsa.
Murtautujat olivat kuulleet, että talossa olisi käteistä rahaa, satoja paunoja marihuanaa ja siellä asuisi pelkästään naisia. Kaksi miehistä jäi odottamaan talon ulkopuolelle, kun toiset kaksi murtautuivat sisään ja löysivät naiset ja heidän lapsensa piiloutuneina sängyn alle.
Toinen miehistä vaati rahoja ja marihuanaa, mutta naiset sanoivat, ettei heiltä löytynyt sellaisia ja anelivat, ettei heitä ammuttaisi. Myöhemmin poliisi löysi talosta ainoastaan useita aseita ja yhden paunan jotain, jonka uskotaan olevan marihuanaa.
Mistään uutisesta en löytänyt vihjausta, että murtautunut mieskopla olisi tuntenut naisia entuudestaan.
Tuomioiksi tuli 245 vuotta, 60 vuotta, 35 vuotta ja 10 vuotta.
Jos tuolta Amerikan ihmemaasta kuuluu jotain ilahduttavaa, niin se on tuomioiden pituus. Siellä ihan oikeasti deletoidaan tuollainen pahin ihmissakka yhteiskunnasta lopullisesti.
