Kuolemanrangaistus on yhteiskunnan sallima laillistettu murha eli sama asia kuin laiton murha/tappo. Vastenmielistä että viitsit tuoda tämän ajatuksen juuri tämän tapauksen käsittelyn yhteydessä. Lasten teloittaminen on YK:n ja muiden ihmisoikeusjärjestöjen listoilla kaikkein törkeimpien ihmisoikeurikkomusten linjan kärjessä! Jos Suomi olisi joku "sharia"-maa, olisiko mukavaa jos oma alaikäinen lapsesesi teloitettaisiin jostain rikoksesta?Rauhaa ja rakkautta kirjoitti:Viikot vierii ja teinitytön surmaamista on edelleen vaikea käsittää.
Meneekö tämä asia niin, ettei tekijältä edes kysytä miksi riisti hengen koulukaveriltaan.
Onko mikään rangaistus riittävä ihmishengen riistämisestä? Henkirikoksissa tulee miettineeksi olisiko sittenkin kuolemantuomio paikallaan.
En itse ainakaan haluaisi olla tekemisissä henkilön kanssa joka on tappanut/murhannut ihmisen. Ei uskaltaisi selkäänsä kääntää. On ihmisiä jotka toistuvasti on tehneet henkirikoksen, heidän paikkansa ei ole muiden ihmisten keskuudessa.
Esimerkiksi Amerikassa on teloitettu vuosien varrella kymmeniä syyttömiä, jotka on tuomittu muka varman näytön perusteella. Tällaisten yhteiskunnan virheellisesti murhaamien omaisten tuska on taatusti yhtä suuri kuin normaalien rikollisten murhaamienkin!
En pelkää vapautettuja tappajia, tosin olen toiminut "vain" kerran tappaneiden kanssa ja tuntemani moninkertaiset tappajat ovat toimineet yhteiskunnan mandaatilla eli tappaneet vain luvallisesti sota- tai kriisiolosuhteissa.
Tähän käsittelyssä olevan asian tiedotuksesta vielä sen verran, että sen tiedotus ei tapahdu aivan normaalilla tavalla johtuen epäillyn iästä ja tutkinnan keskeneräisyydestä sekä yleisistä poliiisin tiedotustavoista. Liian suora tiedottaminen motiivista tässä vaiheessa voisi vaikuttaa "tunnustuksen" jälkeisten kuulusteltavien lausuntoihin ja sama koskee myös muita teon yksityiskohtia/piirteitä.
Kuulustelulausunnot alkaisivat helposti myötäilemään julkisuuteen ilmoitettua motiivia esim. "riitelivät jostain pojasta silloin ja silloin" jne. Näin kuulustelulausunnoilta menisi osin pohja pois ja niiden todistuarvo heikkenisi oikeudessa. Tässäkin tapausessa uskon, että mahdollisten ulkopuolisten todistajien kuuleminen on vielä kesken ja kyse ei ole vain oletetun tekijän kuulusteluiden keskeneräisyydestä.