En ole vielä lähelläkään loppua, mutta otan esille tämän edellä pohtimani asian, kun tuli tekstissä vastaan. Tutkimuksen alkulehdellä lukee näin:Sirpa kirjoitti: Pitäisiköhän tässä nyt tehdä sellainen kysymyksenasettelu, että harrastettiinko katolisen kirkon luostareiden uumenissa mustaa magiaa ja noituutta samaan aikaan keskiajalla, kun tavallaisia kansalaisia poltettiin roviolla noitina? Oliko kyseessä kilpailu - entäpä, jos tavallinen kansa keksisikin ennen kirkkoa tuon ikuisen elämän salaisuuden?!
Nyt puhutaan vanhimmasta, joten nuorempiakin silloin on.Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska alkemia tuomittiin noituutena.Tutkielman tekijästä ei ole varmuutta. Todennäköisesti siksi, että tunnetun nimen lisääminen kohotti alkemistisen käsikirjoituksen arvovaltaa ja uskottavuutta, on Aurora consurgens -tekstin kirjoittajaksi kuitenkin usein nimetty keskiajan merkittävimpiin ajattelijoihin lukeutuva Tuomas Akvinolainen (1225-1274). Vanhimman tähän päivään saakka säilyneen Aurora consurgens -kopion (noin 1420-1430) kerrotaan löytyneen Reihenaun benediktiiniluostarista, nykyisen Saksan ja Sveitsin rajan tuntumasta.
Vaikuttaa kuitenkin siltä - tuohon alkulauseeseen viitaten, että muilta kiellettiin alkemian harrastaminen, mutta se ei luostareiden kammioiden sisäpuolelta kadonnut mihinkään - siihen tuli vain katolisen kirkon sisäpiirin omistusoikeus, johon viittavat myös noitavainot. Tutkijan mukaan kristinuskon ja alkemian ero näyttäisi lähinnä vain illuusiolta, mutta miksi sitten tuollainen eron ja tuomitsemisen illuusio haluttin luoda?Alkemian harjoittajat tuomittiinkin kerettiläisiksi 1300-luvulla inkvisitiokenraali Nicolaus
Eymericuksen toimesta. Dominikaaniveli Eymericus katsoi vuonna 1376 alkemian lukeutuvan samaan kategoriaan noituuden kanssa eikä uskonut, että kultaa voitiin valmistaa ilman demonien apua. Alkemia yhdistettiin toistuvasti paholaisen kanssa toimimiseen: Das Puch von dem Entkrist -nimisessä kirjoituksessa (1470) laboratoriossa hyörivät alkemistit opastavat itseään Antikristusta kullan valmistamisen saloihin. Erityisesti harhaoppisuussyytöksiin johti pelko siitä, että papit ja munkit käyttivät alkemian päämääriä tavoitellessaan hyväksi pyhiä esineitä. Dominikaanit jopa uhkasivat veljestönsä jäseniä kirkonkirouksella vuonna 1323, elleivät nämä heti polttaisi kaikkia aiheeseen liittyviä käsikirjoituksiaan
ja lopettaisi alkemian harjoittamista.
Kielteisiä ja tuomitsevia kannanottoja esitettiin useaan otteeseen myös fransiskaaniveljien toimesta 1200- ja 1300-luvuilla. Alkemia kiellettiin kirkon korkeimman auktoriteetin, paavi Johannes XXII:n (1249-1334) asettamalla määräyksellä vuonna 1317.49 Kirkon ja hengenmiesten kanta alkemiaa kohtaan näyttäisikin ensisilmäyksellä varsin yksiselitteiseltä:
myöhäiskeskiajan alkemistit joutuivat helposti törmäyskurssille kirkon kanssa.
Löysin tekstistä tähän asti päästyäni jo monta mielenkiintoista yhtymäkohtaa mm. Ilmestyskirjaan, tosin vain joissakin kohdissa tutkija itse viittaa siihen - ilmeisesti tuo yhtäläisyys ei kuulu hänen tutkimuksensa piiriin.Tätä illuusiota horjuttaa kuitenkin se, että suurin osa keskiajan alkemisteista kuului Ogrincin mukaan hengelliseen säätyyn. He olivat luostarilupauksen antaneita munkkeja ja mendikanttisääntökuntiin tai sekulaaripapistoon kuuluvia klerkkejä.Keskiaikaisen alkemian ja kristinuskon suhde olikin huomattavasti moniselitteisempi.
Tässä vielä linkki tutkimukseen, jota pohdin.
http://www.sleepwalker.fi/julkaisut/aur ... urgens.pdf

