Ovat sopineet keskenään, että mies yrittää soittaa monta kertaa, kuten vaimoaan kaipaava soittaisi, ja että Nela ei vastaa puheluihin. Näin suljetaan pois miehen osuus katoamiseen.ProBonoPublicum kirjoitti:Tämä totta. Kuuntelin uudelleen miehen ensimmäisiä haastatteluita ja hän tosiaan sanoo soittaneensa jo päivällä 5-10 kertaa vaimolleen, mutta tämä ei vastannut ja vasta myöhemmin huolestuneensa.ktaina kirjoitti: Kyllä soittanut monta kertaa pitkin päivää Nelalle mutta vasta illemmalla työhnumeroon...ei ole kerrottumihin aikaan eka soitto oli..kun joku kyseli.
Tosin tuossa ei käy ilmi mihin aikaan on aloitettu soittamaan. Se on varmistunut, että kadonnut on ollut yhteydesä äitiinsä 14.25 (Tsekin aikaa 13:25).
Tämä on ehkä ensimmäinen järkevä kysymys moneen päivään täällä (ehdin poistaa lainauksesta kysymyksen esittäjän nickin, sori):
Kun kadonnut oli 14.25 (tai 13.25) yhteydessä äitiinsä tekstiviestillä (jossa ei ilmene mitään viitteitä katoamiseen), miksi hän ei olisi vastannut miehelleen, mikäli tämä oli ehtinyt häntä tavoitella ainakin yhden, mahdollisesti useammankin kerran?
Siihen on oltava jokin järkevä syy.
Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Mies on soitellut vasta myöhemmin? Oli äidille asiaa, mutta ei hirveästi aikaa alkaa soittelemaan muille (joku tilanne päällä)? Ei vaan huvittanut puhua? Onhan noita mahdollisia syitä vaikka ja kuinka. Mikä sitten on järkevä syy, niin siihen en ota kantaa.ProBonoPublicum kirjoitti: Kun kadonnut oli 14.25 (tai 13.25) yhteydessä äitiinsä tekstiviestillä (jossa ei ilmene mitään viitteitä katoamiseen), miksi hän ei olisi vastannut miehelleen, mikäli tämä oli ehtinyt häntä tavoitella ainakin yhden, mahdollisesti useammankin kerran?
Siihen on oltava jokin järkevä syy.
-
ktaina
- Adrian Monk
- Viestit: 2872
- Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
- Paikkakunta: Rannikolla tuulee
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Täällä on spekuloitu noita asioita ajat sitten...nyt vaan lukemaan aiempia sivuja..syy on varmasti joku ja sen tietää Nela ainakin.ProBonoPublicum kirjoitti:Tämä totta. Kuuntelin uudelleen miehen ensimmäisiä haastatteluita ja hän tosiaan sanoo soittaneensa jo päivällä 5-10 kertaa vaimolleen, mutta tämä ei vastannut ja vasta myöhemmin huolestuneensa.ktaina kirjoitti: Kyllä soittanut monta kertaa pitkin päivää Nelalle mutta vasta illemmalla työhnumeroon...ei ole kerrottumihin aikaan eka soitto oli..kun joku kyseli.
Tosin tuossa ei käy ilmi mihin aikaan on aloitettu soittamaan. Se on varmistunut, että kadonnut on ollut yhteydesä äitiinsä 14.25 (Tsekin aikaa 13:25).
Tämä on ehkä ensimmäinen järkevä kysymys moneen päivään täällä (ehdin poistaa lainauksesta kysymyksen esittäjän nickin, sori):
Kun kadonnut oli 14.25 (tai 13.25) yhteydessä äitiinsä tekstiviestillä (jossa ei ilmene mitään viitteitä katoamiseen), miksi hän ei olisi vastannut miehelleen, mikäli tämä oli ehtinyt häntä tavoitella ainakin yhden, mahdollisesti useammankin kerran?
Siihen on oltava jokin järkevä syy.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Entä, jos puhelin vaikka putosi, kun oli lähettänyt viestin. Ei huomannut sitä heti.
Jos se oli vielä äänettömällä, niin ei kukaan paikalla talsinut huomannut sitä, vaikka olisi soinutkin juuri silloin.
Luulen kuitenkin, ettei Nelaa Nuuksiosta löydetä, vaikka olisi jättänyt luurin sinne tahallaankin.
Jos löytyy, niin löytyy muualta.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
ProBonoPublicum
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 148
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 8:40 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Vei puhelimen Nuuksioon ja jätti puhelimen löydettäväksi Nuuksiosta, ettei sitä löydettäisi? Tuossa nyt ei ole mitään logiikkaa. Miksei vaan sulje puhelintaan ja paiskaa se ilman sim-korttia lähempään jonkkaan? Miksi moinen vaiva puhelimen vuoksi, jonka kuitenkin jättää päälle? Kansainvälisellä rekryalalla toimiva ihminen ei moisia mokailisi, ehei veikkoseni. Tuskin.Pula-aho kirjoitti:Kävi Nuuksion luonnonpuistossa ja piilotti puhelimen sinne, ettei sitä löydetä. Lähti äidilleen lähettämän tekstiviestin jälkeen. Äidille lähetetty viesti saattoi olla muotoa ei tästä tule Sergein kanssa mitään, nähdään myöhemmin.
Poliisilla lienee velvollisuus yrittää etsiskellä kadonnutta, vaikka viesti viittaisikin siihen, että etsittävä on maansa jättänyt. Signaali, kun jäi maahan.
Ja se äidille lähetetty viesti ei tutkinnasta vastaavan poliisin mukaan sisältänyt mitään, ei siis MITÄÄN sellaista, joka selittäisi katoamista MILLÄÄN tavalla.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
No syyhän on tietenkin sama kuin se miksi ei alunperinkään ilmoittanut miehelleen mitään, miksi on valehdellut töihin ja suunnannut edes Nuuksioon. Omasta halustaan. Aikomuksena ei ollut enää vastata puheluihin. Se yksi viesti lähti vielä äidille.ProBonoPublicum kirjoitti:Tämä totta. Kuuntelin uudelleen miehen ensimmäisiä haastatteluita ja hän tosiaan sanoo soittaneensa jo päivällä 5-10 kertaa vaimolleen, mutta tämä ei vastannut ja vasta myöhemmin huolestuneensa.ktaina kirjoitti: Kyllä soittanut monta kertaa pitkin päivää Nelalle mutta vasta illemmalla työhnumeroon...ei ole kerrottumihin aikaan eka soitto oli..kun joku kyseli.
Tosin tuossa ei käy ilmi mihin aikaan on aloitettu soittamaan. Se on varmistunut, että kadonnut on ollut yhteydesä äitiinsä 14.25 (Tsekin aikaa 13:25).
Tämä on ehkä ensimmäinen järkevä kysymys moneen päivään täällä (ehdin poistaa lainauksesta kysymyksen esittäjän nickin, sori):
Kun kadonnut oli 14.25 (tai 13.25) yhteydessä äitiinsä tekstiviestillä (jossa ei ilmene mitään viitteitä katoamiseen), miksi hän ei olisi vastannut miehelleen, mikäli tämä oli ehtinyt häntä tavoitella ainakin yhden, mahdollisesti useammankin kerran?
Siihen on oltava jokin järkevä syy.
-
Marskalkka
- Sabrina Duncan
- Viestit: 364
- Liittynyt: Pe Maalis 23, 2012 8:12 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Suattaapi olla myös, että uhvomiehet kaappasivat tai miljuuna muurahaista hyökkäsi kimppuun tai meteoriitti osui juuri ikävästi ohtaan. Suattaapi olla tai suattaapi olla olematta.rikosperhonen kirjoitti:Hetki hetkeltä ja tieto tiedolta minusta itsemurha vaikuttaa todennäköiseltä. Pohdiskelin tätä tänään kyläpaikassa ja oltiin vähän samoilla linjoilla joistain seikoista.
Nela ollut ehkä jo pidempään aiemmin masentunut. Hänellähän ollut työstressiä? Ehkä Nela ajatteli että avioitumisen myötä masennus "väistyisi" tai olo paranisi. Huomasi kuitenkin etteihän se olo ja stressi muutu mihinkään ja on päätynyt tekemään itsemurhan. Ehkä suunnitteli sitä jo ennen katoamispäiväänsä paljon aiemmin, ehkä ajatus pälkähti päähän vasta katoamisaamuna.
Viesti äidille voi olla jäähyväisviesti. Joko suoranainen tai sellainen jonka voi lukea rivienvälistä. Kuten sanonut että olette tärkeitä tms. Miksi taas ei jättänyt miehelleen jälkeensä viestiä - ehkä omalla tavallaan hyvästeli tämän jo aiemmin. Olivat muistaakseni viimeaikoina tehneet paljon yhdessä; sukulointireissua ja yhdessä retkeilya ja ulkoilua. Ehkä Nela sanoi Sergeylle edellisenä iltana jotain sellaista, jonka mies voi myöhemmin yhdistää katoamiseen...
Nela osti katoamisaamuna pieniä ruokatarpeita ja sitten Nuuksion suuntaan. Halusi ottaa "matkaevästä" jotta jaksaisi patikoida mahdolllisimman pitkälle tekemään sen, mitä tehtävä on. Lähettänyt sitten sen viestin äidilleen jossain vaiheessa taivaltamistaan. Ja lopulta löytänyt sopivan paikan tehdä itsemurhan. En usko että Nelaa löydetään helposta paikasta läheltä metsänreunaa. Hän oli kokenut maastossa liikkuja ja varmasti löysi jonkinsellaisen "piilopaikan" ettei häntä helposti löydetä.
Ensin ajattelin, että kyseessä olisi saattanut olla onnettomuus kun Nela vain lähtenyt patikoimaan ja selventämään ajatuksia. Mutta kaikki käänteet ja uudet tiedot johdattavat minusta itsemurhaan; keksitty pääkipu ja lääkärissäkäynti (jonne ei koskaan mennyt), lähdetty ennen miehen heräämistä, ei kertonut kellekään menevänsä Nuuksioon, viesti äidille katoamis iltapäivänä, pyytänyt ystäviä kotiin katoamisillaksi (jottei mies ole yksin kuullessaan huonot uutiset/katoamisesta) jne.
Siru83:n esittämä viidakkokusikoodi:Jos on somalin kanssa seurustellut, silloin tuntee ymmärtää, että jos somalipoika pyytää metsään, kun hän menee kuselle, niin kyseessä ei ole varmaan kusellakäynnin näytösesitys.
-
puutarhatonttu
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 127
- Liittynyt: To Syys 01, 2011 11:31 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Tämä tapaus on kyllä todella erikoinen. Mikään mitä hän on tehnyt tuona päivänä ei oikein ole loogista. En käsitä miksi hän olisi lähtenyt kotoa kaupunkivaatteissa jollei oo käynyt välissä kotona vaihtamassa vaatteet. En vaan keksi mitään viisasta syytä. Ehkä jonkun lisävaatteen vielä ymmärtää, mutta huiveja myöten..tuntuu kuin noissa kuvissa olis kaks eri ihmistä. Hän ei ole ainoastaan jättänyt vastaamatta puheluihin, vaan kutsui ystäviään kylään eikä ilmestynyt kotiin. Tosin mies oli kyllä kotona, mutta silti. Lisäksi mietin tuota yhdessä haastattelussa ollutta miehen kommenttia noista lauantaitöistä. Jos hän on noin työkeskeinen rokulipäivät ei oikeen tunnu luontevalta. Ellei nuo olleet sitten myös keksittyjä ja oli muualla myös tuolloin. Jotain erikoista hän hommasi tai oli sittenkin ihan eri ihminen kuin tästä on saanut käsityksen. Ei voi kun odottaa
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Kuka muistaa muuten Sanna Pölösen tapauksen. Mysteerikatoaminen sekin, nainen ei ilmaannu töihin. Sisarukset laittaa kadonnut lappuja ympäriinsä ja parin viikon päästä poliisi vasta alkaakin tutkia tapausta mahdollisena rikoksena eikä katoamisena. Myöhemmin selviää, että mieshän sen on surmannut ja käärinyt ruumiin pakettiin ja piilottanut tiheään kuusimetikköön.
Saa nähä mitä tästäkin selviää.
Saa nähä mitä tästäkin selviää.
-
ProBonoPublicum
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 148
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 8:40 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Alleviivasin sanaan järkevä syyktaina kirjoitti:Täällä on spekuloitu noita asioita ajat sitten...nyt vaan lukemaan aiempia sivuja..syy on varmasti joku ja sen tietää Nela ainakin.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Juurikin näin. Nella ei kertonut suunnitelmastaan miehelleen. Miksi hän sitten olisi vastannut puhelimeen? Vastaaminen kun olisi hyvin saattanut paljastaa, ettei hän ole töissä, niin kuin mies oletti. Edelleen ainoa järkevä kysymys on, miksi Nela alunperinkin lähti Nuuksioon ja valehteli menemisistää kaikille muille?llehto kirjoitti:No syyhän on tietenkin sama kuin se miksi ei alunperinkään ilmoittanut miehelleen mitään, miksi on valehdellut töihin ja suunnannut edes Nuuksioon. Omasta halustaan. Aikomuksena ei ollut enää vastata puheluihin. Se yksi viesti lähti vielä äidille.ProBonoPublicum kirjoitti:Tämä totta. Kuuntelin uudelleen miehen ensimmäisiä haastatteluita ja hän tosiaan sanoo soittaneensa jo päivällä 5-10 kertaa vaimolleen, mutta tämä ei vastannut ja vasta myöhemmin huolestuneensa.ktaina kirjoitti: Kyllä soittanut monta kertaa pitkin päivää Nelalle mutta vasta illemmalla työhnumeroon...ei ole kerrottumihin aikaan eka soitto oli..kun joku kyseli.
Tosin tuossa ei käy ilmi mihin aikaan on aloitettu soittamaan. Se on varmistunut, että kadonnut on ollut yhteydesä äitiinsä 14.25 (Tsekin aikaa 13:25).
Tämä on ehkä ensimmäinen järkevä kysymys moneen päivään täällä (ehdin poistaa lainauksesta kysymyksen esittäjän nickin, sori):
Kun kadonnut oli 14.25 (tai 13.25) yhteydessä äitiinsä tekstiviestillä (jossa ei ilmene mitään viitteitä katoamiseen), miksi hän ei olisi vastannut miehelleen, mikäli tämä oli ehtinyt häntä tavoitella ainakin yhden, mahdollisesti useammankin kerran?
Siihen on oltava jokin järkevä syy.
"Murder is like potato chips: you can't stop with just one."
― Stephen King
― Stephen King
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Puhelin on jätetty päälle, jottei miehen tarvitsisi "huolestua". Jos Nela olisi sammuttanut puhelimen aiemmin ja heittänyt vaikka lampeen olisi puhelin ollut poissa päältä. Silloin mies ei olisi voinut soittaa kotoaan saaden alibin itselleen, miehen olisi pitänyt huolestua aiemmin -> soittaa töihin aiemmin, ja Nelan aika kadota olisi lyhentynyt. Hyvin loogista. Samalla saatiin aikaiseksi mielikuva, että kännykkä on vain pudonnut ja sammunut kun akku loppuu, eikä suljettu tahallisesti. Kaikki etsintä keskittyy nyt Nuuksioon ja se lienee tarkoitus.
Toinen loogisempi vaihtoehto on onnettomuus, ja puhelin pudonnut Nelan viereen ja sammunut sitten aikanaan.
Toinen loogisempi vaihtoehto on onnettomuus, ja puhelin pudonnut Nelan viereen ja sammunut sitten aikanaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Saadakseen viettää rokulipäivän rauhassa, ilman että puoliso tuppautuu mukaan tai alkaa toruskella rokulista.saiMi76 kirjoitti:Miksi kukaan onnellinen pimittää tietoa rokulipäivästä puolisoltaan.
Ei suhteet ole totaalisen onnellisia tai totaalisen onnettomia, vaan kaikkea muuta siltä väliltä. Voi olla ihan hyvä suhde, mutta silti erilaiset toiveet siitä, kuinka paljon on omaa aikaa ja rauhaa.
Samasta syystä. Jotta mies ajattelisi, että hän on normaalisti töissä, ja jotta saisi viettää rokulipäivänsä ihan rauhassa. Äiti nyt saattaisi soittaa, mutta ei pääsisi ulkomailta asti rauhaa sen kummemmin häiritsemään.LeaSommer kirjoitti:JOS Nela lähti Nuuksioon tarkoituksenaan vain patikoida määrittelemätön aika, niin miksi:
- Miksi hänellä oli nahkatakki mukana?
- Miksi hän ei vastannut miehensä soittoihin, mutta tekstasi kuitenkin äidilleen?
- Miksi hän ei ilmoittanut miehelleen olevansa vapaalla?
Viimeksi muokannut Rousku, To Syys 17, 2015 8:36 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
ProBonoPublicum
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 148
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 8:40 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Mutta miksi? Mitä hyötyä siitä olisi ja kenelle? Jos katoaminen oli heidän yhteinen suunnitelmansa, niin miksi moinen show? Kuka siitä hyötyisi? Aikuinen ihminen saa kadota ihan niin paljon kuin haluaa, ei se ole rikos.Vedem kirjoitti:Ovat sopineet keskenään, että mies yrittää soittaa monta kertaa, kuten vaimoaan kaipaava soittaisi, ja että Nela ei vastaa puheluihin. Näin suljetaan pois miehen osuus katoamiseen.
-
ProBonoPublicum
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 148
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 8:40 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Niin, paitsi puhelimeen soittaminen ei ole alibiVedem kirjoitti:Puhelin on jätetty päälle, jottei miehen tarvitsisi "huolestua". Jos Nela olisi sammuttanut puhelimen aiemmin ja heittänyt vaikka lampeen olisi puhelin ollut poissa päältä. Silloin mies ei olisi voinut soittaa kotoaan saaden alibin itselleen, miehen olisi pitänyt huolestua aiemmin -> soittaa töihin aiemmin, ja Nelan aika kadota olisi lyhentynyt. Hyvin loogista. Samalla saatiin aikaiseksi mielikuva, että kännykkä on vain pudonnut ja sammunut kun akku loppuu, eikä suljettu tahallisesti. Kaikki etsintä keskittyy nyt Nuuksioon ja se lienee tarkoitus.
Toinen loogisempi vaihtoehto on onnettomuus, ja puhelin pudonnut Nelan viereen ja sammunut sitten aikanaan.