Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilmoitu

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
kanlaya
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 4:05 pm

Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilmoitu

Viesti Kirjoittaja kanlaya »

Seksuaalirikosten määrä on noussut alkuvuoden aikana merkittävästi verrattuna viime vuoteen.

Valtakunnallisesti poliisille ilmoitettiin tammi–maaliskuussa 838 seksuaalirikoksesta. Määrä on 94 suurempia kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

– Seksuaalirikosten määrän nousua selittää pitkälti seksuaalisten ahdisteluiden määrän lisääntyminen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Seksuaalinen ahdistelu tuli rikosnimikkeenä lakiin syksyllä 2014.

Kaikkiaan poliisin tietoon tuli 132 seksuaalista ahdistelua. Määrä on 88 tekoa enemmän kuin edellisen vuoden tammi–maaliskuussa.

Voimakkaimmin seksuaalisten ahdisteluiden määrä on noussut Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla.

Pelkästään Helsingissä seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin alkuvuonna 46 kappaletta.

Raiskauksia tapahtui alkuvuonna 248. Määrä vastaa suunnilleen edellisvuoden tasoa.

Niissä seksuaalirikoksissa, joissa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä nousi 55:llä.

Seksuaalisissa ahdisteluissa 34 tapauksessa tekijäksi epäillään ulkomaan kansalaista. Vuosi sitten vastaavaan aikaan ulkomaalaisia epäiltyjä oli seitsemän.

Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä raiskauksia oli alkuvuonna 49 eli yhdeksän enemmän kuin vuotta aiemmin.

Arabi kevät on koittanut :evil:
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Lassie »

No, ei muuta kuin kannattaa alkaa varautua aiheen tienoilta. Jos on omia lapsia, kertoa näille miten toimia tilanteissa ja opettaa selviytymään ja auttamaan muitakin. Omalta osaltaan voi kukin miettiä etukäteen, että pitää silmät auki ja huomaa hädänalaisia tilanteita; nuoret uhrit eivät välttämättä kehtaa kysyä apua tai tiedä miten suhtautua, jos aikuiset miehet liehakoivat, seuraavat ja haluavat halata jne.

Kaupunkilenkiltä vastikään: aurinko heloitti, kävelin rauhallisesti pitkin jalkakäytävää, vastaan tulivat lähi-itäläiset miehet, kiirehtivät erittäin nopeasti muualle vaikka mitään ihmeellistä ei näkynyt missään. No, koira lönkytti vieressä.

Että vaikka bikinit päällä voisi lenkkeillä sitten kesemmällä, jos koiran kanssa kuljetaan. :D (En ole laittamassa bikineitä kaupungille, tämä vain rentona heittona - selvennettäköön. )
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Puuilosta pippurisumutetta ostamaan... Korvaakohan vakuutus jos joutuu hankkimaan oman turvallisuuden takia.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Lassie kirjoitti:Kaupunkilenkiltä vastikään: aurinko heloitti, kävelin rauhallisesti pitkin jalkakäytävää, vastaan tulivat lähi-itäläiset miehet, kiirehtivät erittäin nopeasti muualle vaikka mitään ihmeellistä ei näkynyt missään. No, koira lönkytti vieressä.

Että vaikka bikinit päällä voisi lenkkeillä sitten kesemmällä, jos koiran kanssa kuljetaan. :D (En ole laittamassa bikineitä kaupungille, tämä vain rentona heittona - selvennettäköön. )
Joku "raatelukoira" olisikin hyvä vaihtoehto, mutta toisaalta jos se sitten karkaa ja raateleekin jonkun suomalaisen vahingossa. Ehkäpä koiran voisi kouluttaa erikseen puremaan ja hyökkäämään afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä miehiä vastaan. Oiva bisnesidea? "Koulutetaan antimatu-koiria."
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Ärrkele kirjoitti:

Ei ole ok idea kouluttaa eläimiä vaarallisiin väkivaltatarkoituksiin. En nyt edes osaa muotoilla kaikkea mitä mielessä on tästä aihepiiristä, mutta missään nimessä ei saa tuollaista tehdä. Sehän olisi pelkästään hulluutta opetttaa eläintä hyökkäämään ilman mitään syytä ulkomaalaisiin. Ei, ei.
Ja itsepuolustus- kuin myös ns. hätätilanteissa kannattaa välttää eläinten sotkemista asioihin, sillä kotimaan lainsäädäntö on semmoista että saavat itseään tai muita aiheestakin puolustavat ihmiset varoa puolustautumisiaan. Eläimet saattavat joutua lopetuksiin, jos toimivat kuin aseina elikkä eläimet maksavat sitten hintaa ja sitä ei eläinrakkaat ihmiset mitenkään toivo käyvän ihmisten aikaansaamista asioista.
Siis ellei ole kyse viranomaiskoirista, joille opetetaan IPO-suojelua, niin siviilien parasta ja vastuullisinta vain opettaa normisti koiria elämään ok (IPO-suojelu harrastelaji siviileillekin, mutta eivät voi käyttää suojelua missään elikkä laji "kisalaji" taikka "harraste", vrt viranomaisilla "työkäyttö") .

Siviilien kannalta normielämässä parasta on vain, että koira haukkuu mutta ei haukkaa, jos on jotain vahtimisen aihetta. Tämä on tärkeää ymmärtää vastuullisesti. Kyse on myös eläinten asioista.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Kysymys lienee onkin kumpi on sinulle tärkeämpi tosipaikan tullen, oma vai koiran henki? Toki voi ajatella kuolevansa "hyvän asian puolesta" tjsp. harhaista mutta, mutta... Kuten sanonta kuuluu: paraskaan työntekijä ei ole korvaamaton.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Lassie »

^ Kiintoisa kysymys, Ärrkele.

Sanoisin että teen kaikkeni, ettei tositilanteessa satuteta koiraani ja jäillekin menisin pelastamaan jne. Kerran eräs tuntematon sekopää uhkasi koiraani väkivallalla ja tilanne oli semmoinen, ettei ollut mahdollista siirtyä, tuntematon hullu oli siirtynyt koirani viereen valmiina iskemään sitä, rauhallisesti sanoin jtk järkevää rauhoittavaa, ei toiminut, kiihtyi hulluus, joten muutin linjausta öppautiarallaa 360 astetta, eri energia päälle ja sanoin että sinusta ei jää taholtain mitään jäljelle jos .., sain viestitettyä että kanssani ei kannata ryhtyä hippasille. Pointti taustalla se että saa vakuutettua hullun siitä että olet enemmän hullu (vaikka olisitkin kiltti kuin villasukka, useimmiten). Suositeltavaa on kuitenkin rauhallinen linjaus, mutta tilanteita ja ihmisiä on pakko myös "lukea". Alleviivaan kuitenkin että zen on asiaa.
No, tarinointi sikseen ja linjauksiin. Siis. Olen ensisijaisesti suojelija, kuin että koirani olisi minun suojelija, vaikka se mahdollisesti voi sitäkin olla. Ensisijaisesti näinpäin, kuten vanhempi suojelee lasta tms. Tätä voi olla vaikea selittää, se on ehkä rakkautta.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
anaboliantti
Agentti Scully
Viestit: 678
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 12:01 am

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Ärrkele kirjoitti:
Lassie kirjoitti:Kaupunkilenkiltä vastikään: aurinko heloitti, kävelin rauhallisesti pitkin jalkakäytävää, vastaan tulivat lähi-itäläiset miehet, kiirehtivät erittäin nopeasti muualle vaikka mitään ihmeellistä ei näkynyt missään. No, koira lönkytti vieressä.

Että vaikka bikinit päällä voisi lenkkeillä sitten kesemmällä, jos koiran kanssa kuljetaan. :D (En ole laittamassa bikineitä kaupungille, tämä vain rentona heittona - selvennettäköön. )
Joku "raatelukoira" olisikin hyvä vaihtoehto, mutta toisaalta jos se sitten karkaa ja raateleekin jonkun suomalaisen vahingossa. Ehkäpä koiran voisi kouluttaa erikseen puremaan ja hyökkäämään afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä miehiä vastaan. Oiva bisnesidea? "Koulutetaan antimatu-koiria."
Voisi hyvinkin toimia sillä eläimet ovat immuneeja suvakkipropagandalle.

Jahka kehitys Suomessakin saavuttaa lähi-itämäisen mittasuhteet, eli naiset ei voi enää liikkua yksin kaduilla edes valoisaan aikaan, aukeaa koirallesi satavarmat markkinat.
"Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!"
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
tyyppi85
Roger Murtaugh
Viestit: 870
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

Kesä saapuu ja mekko lyhenee ilmojen lämpenemisen myötä niin kyllä saavat Suomi tytöt olla varuillaan..lehdistä luetaan raiskauksista.tekijänä\tekijöinä ulkomaalainen.näin tämä menee valitettavasti
pienikin hetki on arvokas
slk
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Loka 27, 2012 4:30 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja slk »

tyyppi85 kirjoitti:Kesä saapuu ja mekko lyhenee ilmojen lämpenemisen myötä niin kyllä saavat Suomi tytöt olla varuillaan..lehdistä luetaan raiskauksista.tekijänä\tekijöinä ulkomaalainen.näin tämä menee valitettavasti
Nyt on kesä paljonko on ollut raiskauksia ja ahdisteluja ei ole sattunut silmiin vai onko suvakkimedia pimittänyt tiedot. MV-lehteä on lue onko sillä ollut?
"Kaikki on mulkkuja kunnes toisin todistetaan". Frank Zappa
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

slk kirjoitti:
tyyppi85 kirjoitti:Kesä saapuu ja mekko lyhenee ilmojen lämpenemisen myötä niin kyllä saavat Suomi tytöt olla varuillaan..lehdistä luetaan raiskauksista.tekijänä\tekijöinä ulkomaalainen.näin tämä menee valitettavasti
Nyt on kesä paljonko on ollut raiskauksia ja ahdisteluja ei ole sattunut silmiin vai onko suvakkimedia pimittänyt tiedot. MV-lehteä on lue onko sillä ollut?
Kesä on, muttei vielä lämmin. Palataan astialle heinäkuussa.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Kikki Hiiri
Martin Riggs
Viestit: 606
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:54 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja Kikki Hiiri »

Ihme raiskausfetissi noilla rajakeilla. Kauaa ei ole aikaa ku harmittelivat ettei vappuna sattunut mitään. Sitten toivoivat et vielä tapahtuis. Suvaitsevaisto sen sijaan on jo vuosikausia esim lutkamarssin ominaisuudessa kampanjoinut seksuaalista väkivaltaa vastaan.
Oliskos muuten alkupostaukselle jotain lähdettä? Kirjoitusvirheiden lisäksi matikka mättää ni luulen että tää on Stetsonin tietotoimistosta...
Everything in the world is either a potato or not a potato
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15597
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ut/5977120
SS: Poliisin kirjaamien seksuaalisten ahdistelujen määrä lähes kolminkertaistunut
Rikos Julkaistu 06.07.2016 05:00

Poliisin kirjaamien seksuaalisten ahdistelujen määrä on lähes kolminkertaistunut edellisvuoteen verrattuna. Asiasta uutisoi Savon Sanomat.

Kuluvana vuonna poliisi on kirjannut toukokuun loppuun mennessä 225 rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta, kun taas viime vuonna vastaavana ajankohtana seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin 78.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Vesa Tikkalan mukaan yksi selittävä tekijä on ulkomaalaisväestön osuuden lisääntyminen Suomessa.

Hänen mukaansa tänä vuonna ilmoitetuista 225 tapauksesta epäilty on ollut poliisin tiedossa 127 tapauksessa, joista 66 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen.

– Ulkomaalaisten osuus on kasvanut yli 20 prosenttia, Tikkala sanoo Savon Sanomille.

Tikkalan mukaan on mahdollista, että myös ilmoitusaktiivisuus on noussut siksi, että tietoisuus seksuaalisesta ahdistelusta rikoksena on lisääntynyt.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Seks ... sta/795250
Seksuaalisten ahdistelujen määrä kolminkertaistunut edellisvuodesta

Poliisin kirjaamien seksuaalisten ahdistelujen määrä on lähes kolminkertaistunut edellisvuoteen verrattuna. Kuluvana vuonna poliisi on kirjannut toukokuun loppuun mennessä 225 rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta, kun taas viime vuonna vastaavana ajankohtana seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin 78.

Huhtikuussa poliisi tiedotti kirjanneensa tänä vuonna maaliskuun loppuun mennessä 132 seksuaalista ahdistelua, kun viime vuonna vastaava määrä samana ajankohtana oli 44 kappaletta.

Poliisitarkastaja Vesa Tikkala Poliisihallituksesta kertoo, että yksi selittävä tekijä on ulkomaalaisväestön osuuden lisääntyminen Suomessa.

Hänen mukaansa tänä vuonna ilmoitetuista 225 tapauksesta epäilty on ollut poliisin tiedossa 127 tapauksessa, joista 66 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen.

Vuonna 2015 poliisille ilmoitettiin 284 rikosta nimikkeellä seksuaalinen ahdistelu. Epäilty oli poliisin tiedossa 180 tapauksessa. Näistä tapauksista ulkomaalainen oli epäiltynä 58 tapauksessa.

– Ulkomaalaisten osuus on kasvanut yli 20 prosenttia.

Tikkalan mukaan on mahdollista, että myös ilmoitusaktiivisuus on noussut siksi, että tietoisuus seksuaalisesta ahdistelusta rikoksena on lisääntynyt. Tikkala kuitenkin arvioi, että myös rikosten määrä on noussut.

Tikkalan mukaan seksuaalisten ahdistelujen määrä on noussut viime vuoteen verrattuna etenkin Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueella.

Esimerkiksi Helsingin poliisilaitoksen alueella seksuaalisista ahdisteluista oli kuluvan vuoden toukokuun loppuun mennessä tullut 63 ilmoitusta, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana ilmoituksia kirjattiin vain 13. Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella vastaavat luvut olivat 19 ja 4, Sisä-Suomessa 36 ja 5 ja Länsi-Uudellamaalla 19 ja 2.

– On hyvä muistaa, että sama tekijä voi olla osallisena useissa rikoksissa.

Tikkalan mukaan poliisi pyrkii ennaltaehkäisemään seksuaalirikoksia muun muassa vierailemalla vastaanottokeskuksissa kertomassa suomalaisesta lainsäädännöstä ja tasa-arvosta. Poliisi on myös julkaissut info-paketin turvapaikanhakijoille.
Mitkähän on luvut kesän jälkeen. Ei tuollaista muutosta voi selittää pelkästään tietoisuuden lisääntymisellä.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Poliisitarkastaja Vesa Tikkala Poliisihallituksesta kertoo, että yksi selittävä tekijä on ulkomaalaisväestön osuuden lisääntyminen Suomessa.
Tätähän nk. rasistit ovat kertoneet jo vuosikausia. Jokohan tolkun ihmisetkin tämän ymmärtävät, kun rasistipoliisi kertoo jo samaa?
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15597
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Seksuaalinen ahdistelu lisääntyy – alkuvuonna jo 132 ilm

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... an/6045576
Apulaispoliisipäällikkö MTV:n Uutisextrassa: Joukkoahdisteluja on tullut edelleen tutkintaan

Rikos Julkaistu 27.08.2016 09:53

Koskimäen mukaan viranomaiset ovat pystyneet hyvin myös estämään tapauksia.

Helsingin apulaispoliisipäällikön Ilkka Koskimäen mukaan poliisin tutkintaan on kesän aikana tullut uusia epäiltyjä joukkoahdisteluja.

– Samanlaista seksuaalirikosten piikkiä kuin oli viime syksynä ja uudenvuodenyönä ei ole ollut. Valitettavasti ahdistelujen kasvu on kuitenkin edelleen jatkunut ja kesältäkin meillä on näitä joukkoahdistelutapauksia ja yksittäisten henkilöiden tekemiä ahdisteluja kadulla. Ja jopa Taiteiden yönä näitä tapahtui, Koskimäki sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Helsingin poliisi kirjasi viime vuonna elokuun puoleenväliin mennessä 20 ahdistelutapausta. Tänä vuonna niitä on ollut vastaavana ajankohtana 80.

Koskimäen mukaan viranomaiset ovat pystyneet hyvin myös estämään tapauksia.

– Voimakas väliintulo ja julkisuus ovat auttaneet siihen, että tilanne on saatu rauhoittumaan, Koskimäki sanoo.

MTV:n Uutisextra lähetetään Seitsemän Uutisten jälkeen kello 19.10.
Tarkoittaako julkisuuden auttaminen asiassa sitä, että naiset ovat muuttuneet varovaisemmiksi uutisoitujen tapausten ansiosta? Eli eivät uskalla liikkua yksin pimeällä kuten ennen? Vaikea uskoa, että mahdolliset ahdistelijat olisivat parantaneet käytöstään, etteivät joudu julkisuuteen.

Taiteiden yö oli vasta torstaina. Yksittäisistä ahdisteluista ei enää kerrota julkisuuteen? Kenen silmissä Taiteiden yö näyttää joltakin bakkanaalilta, johon osallistuvat naiset ovat vapaata riistaa?
Vastaa Viestiin
Null