Valtakunnallisesti poliisille ilmoitettiin tammi–maaliskuussa 838 seksuaalirikoksesta. Määrä on 94 suurempia kuin vuosi sitten vastaavana aikana.
– Seksuaalirikosten määrän nousua selittää pitkälti seksuaalisten ahdisteluiden määrän lisääntyminen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
Seksuaalinen ahdistelu tuli rikosnimikkeenä lakiin syksyllä 2014.
Kaikkiaan poliisin tietoon tuli 132 seksuaalista ahdistelua. Määrä on 88 tekoa enemmän kuin edellisen vuoden tammi–maaliskuussa.
Voimakkaimmin seksuaalisten ahdisteluiden määrä on noussut Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla.
Pelkästään Helsingissä seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin alkuvuonna 46 kappaletta.
Raiskauksia tapahtui alkuvuonna 248. Määrä vastaa suunnilleen edellisvuoden tasoa.
Niissä seksuaalirikoksissa, joissa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä nousi 55:llä.
Seksuaalisissa ahdisteluissa 34 tapauksessa tekijäksi epäillään ulkomaan kansalaista. Vuosi sitten vastaavaan aikaan ulkomaalaisia epäiltyjä oli seitsemän.
Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä raiskauksia oli alkuvuonna 49 eli yhdeksän enemmän kuin vuotta aiemmin.
Arabi kevät on koittanut