Vuonna 1993 Sakslinit ovat ostaneet noin 69-vuotiaalta perhetuttavaltaan 1,4 hehtaarin rantatontin ilmeisen käypään hintaan 550 000 markalla. Tästä kaupasta ei kenelläkään tunnu olevan pahaa sanottavaa. Vaikka uutisessa puhutaankin huonokuntoisesta 92-vuotiaasta vanhuksesta, on ko. henkilö ollut vuonna 2008 noin 84-vuotias (riippuen mihin aikaan vuodesta kaupat on tehty). Vanhus on myös asunut päärakennuksessa aina "näihin päiviin saakka", joten voidaan olettaa vanhuksen olleen kahdeksan vuotta sitten vielä ikäisekseen hyväkuntoinen kun on kyennyt jatkamaan omatoimista asumistaan vielä monien tulevien kesien ajan. Vuoden 2008 kauppoja ei siis ole todennäköisesti tehty "heikon vanhuksen" kanssa. Ja kun taustalla on jo aikaisempi kauppa, pitäisi vanhuksella olla tiedossa omistamiensa maiden käypä hinta.
Yhtenä vaihtoehtona voisi olla vanhuksen halu luopua maistaan ja myydä ne juuri Sakslineille pilkkahintaan, esimerkiksi johtuen erimielisyyksistä omien perijiensä kanssa. Myös vuoden 2015 tonttikauppa voisi olla jatkumoa tälle. Kun sukutilan pilkkominen on sitten aikanaan valjennut sukulaisille, on vanhus voinut heitä tyynnytelläkseen kertoa tarinan huijatuksi tulemisesta tai se voisi olla jopa pelkästään sukulaisen oma näkemys asiasta. Tapahtumien kulustahan on uutisessa vain sukulaisen näkemys.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
-
Koppakuoriainen
- Remington Steele
- Viestit: 213
- Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
Jos vanhus halusi pilkkahintaan eroon tontistaan ja Sakslineille niin on aika epäuskottavaa, että vanhus siitäkään vaivautuisi valittamaan, jos joutuu sopimuksista huolimatta itse trimmaamaan nurmikkonsa.Koppakuoriainen kirjoitti:Vuonna 1993 Sakslinit ovat ostaneet noin 69-vuotiaalta perhetuttavaltaan 1,4 hehtaarin rantatontin ilmeisen käypään hintaan 550 000 markalla. Tästä kaupasta ei kenelläkään tunnu olevan pahaa sanottavaa. Vaikka uutisessa puhutaankin huonokuntoisesta 92-vuotiaasta vanhuksesta, on ko. henkilö ollut vuonna 2008 noin 84-vuotias (riippuen mihin aikaan vuodesta kaupat on tehty). Vanhus on myös asunut päärakennuksessa aina "näihin päiviin saakka", joten voidaan olettaa vanhuksen olleen kahdeksan vuotta sitten vielä ikäisekseen hyväkuntoinen kun on kyennyt jatkamaan omatoimista asumistaan vielä monien tulevien kesien ajan. Vuoden 2008 kauppoja ei siis ole todennäköisesti tehty "heikon vanhuksen" kanssa. Ja kun taustalla on jo aikaisempi kauppa, pitäisi vanhuksella olla tiedossa omistamiensa maiden käypä hinta.
Yhtenä vaihtoehtona voisi olla vanhuksen halu luopua maistaan ja myydä ne juuri Sakslineille pilkkahintaan, esimerkiksi johtuen erimielisyyksistä omien perijiensä kanssa. Myös vuoden 2015 tonttikauppa voisi olla jatkumoa tälle. Kun sukutilan pilkkominen on sitten aikanaan valjennut sukulaisille, on vanhus voinut heitä tyynnytelläkseen kertoa tarinan huijatuksi tulemisesta tai se voisi olla jopa pelkästään sukulaisen oma näkemys asiasta. Tapahtumien kulustahan on uutisessa vain sukulaisen näkemys.
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
Mielenkiintoinen sotku. Onkohan tuo nurmikonleikkausvelvollisuus laitettu kauppakirjaan asti? Ei varmaan ainakaan kiinteistörekisteriin kiinteistön rasitteeksi?
Kiinteistökaupassa pitää käyttää aina kaupanvahvistajaa, joka varmistaa, että kauppakirjat on tehty asianmukaisesti ja molemmille osapuolille on selvää, mitä on sovittu. Sekä ostajan että myyjän on muistaakseni oltava paikalla kaupanvahvistustilaisuudessa. Eli jos kaupanvahvistuksessa kauppakirjaan liitetty kartta on erilainen kuin mistä sovittiin kauppaa tehdessä, olisi myyjänkin pitänyt tässä vaiheessa se huomata. En kyllä tiedä, meneekö petoksen puolelle toimittaa kaupanvahvistajalle erilainen kauppakirja kuin mitä on ostajan ja myyjän välillä solmittu.
Ja taas ulkomuistista muistelen, että lahjavero menee maksuun, jos kauppahinta on alle 75 % kaupan markkinahinnasta. Mutta alle 4 000 euron lahjan saa antaa verotta. Eli jos tontin arvo on yli 5 000 euroa, verottajankin luulisi kiinnostuvan tapauksesta Osaakohan verottaja määrittää tällaisten hankalasti kaupattavien kiinteistöjen markkinahintoja?
EDIT: 4 000 euroon asti lahjaveroa ei tarvitse maksaa, korjattu laskelmat.

Olinko eka
- Olivia Benson
- Viestit: 741
- Liittynyt: Su Loka 04, 2015 4:24 am
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
Muistutuksena omaisille? Perintöä odotellessa vai kannattaako kysellä kuulumisia ja poiketa silloin tällöin?
Tietenkin se ehdollisen kauppashopparin ruohonleikkuu pitää tehdä. Poliitikkojen sopimukset raukeaa tekemättömyyteen. Maijalle mätiä banaaneita. Katso peiliin!
Tietenkin se ehdollisen kauppashopparin ruohonleikkuu pitää tehdä. Poliitikkojen sopimukset raukeaa tekemättömyyteen. Maijalle mätiä banaaneita. Katso peiliin!
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
Oma mielenkiintonsa on myös sillä, kuka kaupassa on toiminut kaupanvahvistajana. Ainakin ennenaikaisessa maailmassa pankinjohtajat ja muut napamiehet saattoivat saada valtuudet toimia kaupanvahvistajana.Zukuluku kirjoitti:Mielenkiintoinen sotku. Onkohan tuo nurmikonleikkausvelvollisuus laitettu kauppakirjaan asti? Ei varmaan ainakaan kiinteistörekisteriin kiinteistön rasitteeksi?
Kiinteistökaupassa pitää käyttää aina kaupanvahvistajaa, joka varmistaa, että kauppakirjat on tehty asianmukaisesti ja molemmille osapuolille on selvää, mitä on sovittu. Sekä ostajan että myyjän on muistaakseni oltava paikalla kaupanvahvistustilaisuudessa. Eli jos kaupanvahvistuksessa kauppakirjaan liitetty kartta on erilainen kuin mistä sovittiin kauppaa tehdessä, olisi myyjänkin pitänyt tässä vaiheessa se huomata. En kyllä tiedä, meneekö petoksen puolelle toimittaa kaupanvahvistajalle erilainen kauppakirja kuin mitä on ostajan ja myyjän välillä solmittu.
Ja taas ulkomuistista muistelen, että lahjavero menee maksuun, jos kauppahinta on alle 75 % kaupan markkinahinnasta. Mutta alle 4 000 euron lahjan saa antaa verotta. Eli jos tontin arvo on yli 5 000 euroa, verottajankin luulisi kiinnostuvan tapauksesta Osaakohan verottaja määrittää tällaisten hankalasti kaupattavien kiinteistöjen markkinahintoja?
EDIT: 4 000 euroon asti lahjaveroa ei tarvitse maksaa, korjattu laskelmat.
Tähän mennessä ei ole osoitettu, että Sakslinien kaupassa olisis tapahtunut mitään laitonta, mutta mikäli jollakulla yleensä ei ole puhtaat jauhot pussissa, niin perhetuttu kauöanvahvistajana saattaisi helpottaa asiaa. Eikä kai ne viranomaisetkaan tarkasta kuin henkilöpaperit niiltä, jotka allekirjoittaa kaupan, ainakin vähäisen oman kokemuksen perusteella. Kaupanvahvistus taitaa olla pitkälti pelkkä muodollisuus, joskin pakollinen osa tonttikauppaa. Mahtaakohan poliisilla olla miten kiineistökauppojen asiantuntemusta käytettävissään.
Mutta jos vanhus on tietoisesti myynyt pilkkahintaan Sakslinneille omaisuutta, niin keskeiseksi nousee juuri verokysymys. Jos laillisuudenvalvoja on jättänyt verot maksamatta, niin ei kai hän voi virassaan jatkaa.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikauppa
Vanha juttu, mutta ei tässä mitään rikosta ollut:
22.12.2016 15:56
ksml.fiEduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tonttikaupoissa ei epäillä rikosta
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin epäiltiin miehensä kanssa erehdyttäneen törkeällä petoksella vanhusta tonttikaupan yhteydessä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tonttikaupassa ei epäillä rikosta, Itä-Uudenmaan poliisi kertoi torstaina. Asiaa koskenut talousrikostutkinta on lopetettu.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin epäiltiin miehensä kanssa erehdyttäneen törkeällä petoksella vanhusta tonttikaupan yhteydessä Sipoon saaristossa vuonna 2008. Kaupoista tehdystä tutkintapyynnöstä uutisoitiin loppukesästä.
Poliisin mukaan tutkinnassa kuitenkin selvisi, että tontin kauppahinta ja arvioitu käypä arvo poikkesivat toisistaan vain vähän alle 300 euroa.
– Sakslin miehineen maksoi runsaan 3 000 neliömetrin tontista 1 000 euroa, kun käypä arvo olisi ollut 1 266 euroa, kertoi rikoskomisario Hans Pirttilä STT:lle.
22.12.2016 15:56
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!