Auerin muistelmat

[sisotalo]

MIELENKIINTOINEN TILANNE. Miten kirjaan ja sen tekstiin suhtautuvat ne henkilöt joita kuvataan kirjassa. Jossakin päin voidaan jännittää. Kirjoittajan on täytynyt käyttää varovaista kieltä, tekstin ilmauksia varmaan tutkitaan tarkkaan. kirjoittajalla täytyy olla kieli keskellä suuta!

Epäilyttää tuleeko siitä kielen keskellä suuta pitäminen. Ostin kirjan, sitä aletaan lähettää perjantaina. Toivoisin, että Anneli antaisi jotain tietoa niistä salaisista dokumenteista, jotka ovat hänen käytöstään tai sitten mitä puhuttiin kun murhajutussa ovet suljettiin yhteen menoon.

Tähän astiset haastattelut antavat juuri sen kuvan jota Harri Aalto Satakunna kansassa kuvaa, kaksi Annelia.

[Xerxes]

Epäilyttää tuleeko siitä kielen keskellä suuta pitäminen. Ostin kirjan, sitä aletaan lähettää perjantaina. Toivoisin, että Anneli antaisi jotain tietoa niistä salaisista dokumenteista, jotka ovat hänen käytöstään tai sitten mitä puhuttiin kun murhajutussa ovet suljettiin yhteen menoon.

Tähän astiset haastattelut antavat juuri sen kuvan jota Harri Aalto Satakunna kansassa kuvaa, kaksi Annelia.

Tarkoitin tietysti sitä, että joku henkilö, josta kerrotaan kirjassa, voisi katsoa, että hänestä on kerrottu perätöntä tietoa, ja syyttää kirjoittajaa vaikkapa kunnianloukkauksesta. Tällainen on mahdollista. Raja on häilyvä - jos kertoo vain omista epäilyistään ja esittää sen sillä tavoin, niin voi olla vaikea syyttää kunnianloukkauksesta tai mistäpä minä sen tiedän tarkemmin. Se on lain tuntijoiden tulkittavissa.

Näin sivusta katsoen epäilen, että korvaussummaa ei nosteta vaikka siitä valitettaisiin, tai nostetaan vain vähäisen määrän. Sekin saattaisi mennä lakimiehen palkkioihin.

Oletan, että lisätuloja on mahdollista saada siitä kirjasta, jos siitä tulee menestys, vaikkapa ulkomaillakin. Se saattaa tuoda tuloja saman verran. Sekin on luojassa, siitä ei ole varmuutta.

On mahdollista, että kirjaa luetaan jossakin posket punaisina tai vastaavasti kalpeina. On tämä tapaus niin erikoinen ja syvälle juurtunut suomalaisten ajatusmaailmaan.

[zem]

Xerxes:

Näin sivusta katsoen epäilen, että korvaussummaa ei nosteta vaikka siitä valitettaisiin, tai nostetaan vain vähäisen määrän. Sekin saattaisi mennä lakimiehen palkkioihin.

Näyttää että "laajan uutisoinnin aiheuttama kärsimys" jäi itse asiassa lähes kokonaan korvaamatta.

Valtiokonttori saivartelee "nimenomaan vapaudenmenetyksen" julkisuuteen liittyvästä korvauksesta, ja tulkitsee kapeasti niin, että varsinaisen vahingon
olisi aiheuttanut "koko rikosprosessi", mistä ei älytty erikseen vaatia korvauksia.

Valtiokonttori huomauttaa päätöksessään, ettei laaja uutisointi liittynyt nimenomaisesti Auerin vapaudenmenetykseen, josta hän haki korvauksia, vaan koko rikosprosessiin. Tästä syystä laajaa julkisuutta ei voida ottaa ”kaikessa kokonaisuudessaan” huomioon kärsimyskorvausta arvioitaessa.

Päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, miltä osin julkisuus lopulta vaikutti maksettavaan korvaukseen.

Maalaisjärjellä lienee kuitenkin selvää, että "vapaudenmenetyksen" ja "rikosprosessin" saaman julkisuuden aiheuttamaa kärsimystä on mahdoton erotella toisistaan, kun "vapaudenmenetys"
on tietysti jo osa "rikosprosessia" , ja Auer oli menettänyt vapautensa koko rikosprosessin ja sen saaman ylettömän negatiiviseksi tutkitun julkisuuden ajan, kunnes hovioikeuden tuomio hänet vapautti.

Kirjaprojekti on taas ihan erillinen asia - vapan kansalaisen kunnioitettavaa ja rohkaistavaa yritteliäisyyttä ja toimintaa - vaikka jotkut ilmeisesti odottivat heittäytymistä passiiviseksi,
että olisivat sitten voineet morkata "yhteiskunnan elättiä"... Auer on heille "nainen, joka ei
koskaa tee mitään oikein".

[Xerxes]

Liittyen tuohon edellisen kirjoittajan mielipiteeseen:

Valtiokonttorilla on tietysti harkintavalta, ja se harkitsee ja päättää niin kuin haluaa. Mitään selvää kaavaa ei ole korvaussummaa määritettäessä. Ne ovat vain tulkinnan varaisia suuntaviivoja. Minun puolestani korvaussummaa voitaisiin vaikka nostaa, mutta mitä Valtiokonttori päättää, sen se päättää ja se on siinä. Saattaa olla vaikea korjata korvaussummaa suuremmaksi. Se on aina harkinnanvarainen. ...

[Pieni liekki]

Mikko Paatero toteaa kirjassaan "Sisäinen turvallisuus horjuu" Ulvilan murha-asiaan liittyvän luvun "Tapaus Auerta käsiteltiin kymmenen vuotta" lopuksi seuraavaa:

"Tässä asiassa mielestäni on kuitenkin syytä laittaa kirjan kannet kiinni ja sillä selvä."

Miten minulla on sellainen tunne, että ne kirjan kannet ovat asiaan liittyen vasta avautumassa ja se avautuminen pääsee vähitellen kunnolla vauhtiin, kun Anneli Auerin muistelmat saapuvat jokaisen ulottuville ensi perjantaina 16.9. Ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta, etteikö Annelin perheen kokemukset kiinnostaisi suurta yleisöä myös muualla kuin omassa kotimaassamme. Ehkä USA:ssa ainakin Innocence-projektin parissa työskentelevät henkilöt saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita suomalaisesta nykyajan noitavainotapauksesta.

[Xerxes]

Mikko Paatero toteaa kirjassaan "Sisäinen turvallisuus horjuu" Ulvilan murha-asiaan liittyvän luvun "Tapaus Auerta käsiteltiin kymmenen vuotta" lopuksi seuraavaa:

"Tässä asiassa mielestäni on kuitenkin syytä laittaa kirjan kannet kiinni ja sillä selvä."

Miten minulla on sellainen tunne, että ne kirjan kannet ovat asiaan liittyen vasta avautumassa ja se avautuminen pääsee vähitellen kunnolla vauhtiin, kun Anneli Auerin muistelmat saapuvat jokaisen ulottuville ensi perjantaina 16.9. Ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta, etteikö Annelin perheen kokemukset kiinnostaisi suurta yleisöä myös muualla kuin omassa kotimaassamme. Ehkä USA:ssa ainakin Innocence-projektin parissa työskentelevät henkilöt saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita suomalaisesta nykyajan noitavainotapauksesta.

---------------------------------


"Tässä asiassa mielestäni on kuitenkin syytä laittaa kirjan kannet kiinni ja sillä selvä." Näin toteaa eläkeläinen Paatero.

On sellainen muistikuva, että silloinen poliisikomentaja Paatero esti Ulvila-jutun siirtämisen KRP:lle. Nyt Paatero haluaa, että tapausta ei tutkittaisi enää, vaan "kirjan kannet suljettaisiin". Murha on kuitenkin selvittämättä, ja "murha ei vanhene koskaan". Tosin vanhoja rikoksia joko otetaan uudelleen tutkimuksiin, tai ei oteta. Mikä lienee Paateron motiivi? Se voi olla tietysti turhan tuhlauksen välttäminen, mutta muukin. Kukapa sen tietää? JJ olisi halunnut siirtää jutun KRP:lle!

[sisotalo]

Todella vastuuton lausunto kokeneelta poliisijohtajalta. Ulvilassa tapahtui kymmenen vuotta sitten raaka murha, jonka tekijästä ole mitään tietoa. Aino mikä tedetään on, että syyttäjät eivät onnistunet vakuuttamaan oikeuskoneistoa siitä, että hänen vaimonsa ei murhannut, mutta vahvasti rima värisi. Tutkimus sen sijaan osoittaa, että on täysin pois suljettua, että Anneli Auer olisi voinut murhata miestään.

[Nicht schuldig]

Xerxes:

Valtiokonttori saivartelee "nimenomaan vapaudenmenetyksen" julkisuuteen liittyvästä korvauksesta, ja tulkitsee kapeasti niin, että varsinaisen vahingon
olisi aiheuttanut "koko rikosprosessi", mistä ei älytty erikseen vaatia korvauksia.

Valtiokonttori huomauttaa päätöksessään, ettei laaja uutisointi liittynyt nimenomaisesti Auerin vapaudenmenetykseen, josta hän haki korvauksia, vaan koko rikosprosessiin. Tästä syystä laajaa julkisuutta ei voida ottaa ”kaikessa kokonaisuudessaan” huomioon kärsimyskorvausta arvioitaessa.

Tässä ilmeisesti Valtiokonttori pyrkii naurattamaan itseään ja vähän muitakin.

Tämä on tällainen viranomaisen kootut selitykset sarja, jolle on saatu jostain ylemmältä taholta sopivaa ohjausta sen kunkin viranomaistahon näennäisen itsenäisen päätöksen tueksi. Kiveäkään ei näemmä jätetä kääntämättä ja onhan se toki pelottavaa, jos Auer saisi liikaa rahaa. Tiedä häntä mitä "rouva" sillä sitten keksisi tehdä. Joten on järkevämpää pitää niin tiukilla kuin mahdollista, niin saadaan kirjan kannet suljettua. Suurin piirtein näin ajatus tässä kulkee.

Jonkun tahon on nyt perhe Lahti/Auer suututtanut todella pahasti.

[Päämiäs]

http://intokustannus.fi/kirja/murhalesken-muistelmat
1. LUKU Syysloma
Keskiviikko 25.10.2006
Entisen elämäni viimeinen täysin onnellinen muisto on lokakuun lopulta vuonna 2006. Taivas on pilvetön. Lämpötila on noin 27 astetta, ja perheemme on viikon syyslomalla Teneriffalla. Olemme kävelleet pitkin ja poikin Puerto de la Cruzia ja käyneet pienoisjunalla läheisessä eläinpuistossa. Viimeiset päivät vietämme rennosti auringonpaisteessa suolavesialtailla. Jukka opettaa kahta vanhinta lasta uimaan, ja minä leikin kahden nuorimman kanssa vedessä. Välillä lekottelemme auringossa ja minä otan valokuvia.
Näissä kuvissa aika on pysähtynyt. Perheemme elää huoletonta lomaa muutenkin huolettoman elämän keskellä ja odottaa tulevaisuutta.
Vesipisarat kimaltelevat kirkkaina taivaansinistä taustaa vasten, ja lasten silmissä näkyy ilo ja viattomuus. Elämä on kohdellut meitä hyvin. Meillä ei ole maailmassa mitään pelättävää.
Kaikki lapset ovat vielä alle kymmenvuotiaita. Kutsun heitä tässä nimillä Anna, Alisa, Alex ja Amanda. Lasten isä, aviomieheni Jukka S. Lahti, on täyttänyt kesällä 51 vuotta, mutta näyttää kymmenen vuotta nuoremmalta – samanikäiseltä kuin minä. Mieheni tummissa hiuksissa on jo hiukan harmaata, mutta sinisissä silmissä on edelleen sama eloisa pilke, johon ihastuin kymmenen vuotta sitten tavatessamme.

Syysloma Teneriffalla on meille pieni hetki paratiisissa. Se on samaan aikaan sekä irtiotto arjesta että pakomatka Suomen kylmästä ja harmaasta talvesta. Haaveilemme Jukan kanssa asuvamme osan vuodesta Espanjassa viimeistään eläkeikäisinä. Hyvässä tapauksessa tämä haave toteutuisi jo aikaisemmin.
Kun kävelemme suolavesialtailta hotellille, Jukka pysäyttää minut ja kiinnittää huomioni vanhaan pariskuntaan. ”Tuossa olemme me kahdenkymmenen vuoden kuluttua”, hän kuiskaa korvaani. Hymyilen vastaukseksi.

Paluu Suomeen harmittaa Jukkaa, koska hän on jo pitkään ollut tyytymätön työhönsä henkilöstövalmentajana Luvatan kuparitehtaalla Porissa. Tehtävät eivät enää vastaa sitä työtä, jota hän tuli tekemään neljä vuotta sitten, eikä hän tunne saavansa työstään ansaitsemaansa arvostusta. Hän tuli Luvatalle henkilöstönkehittäjäksi, mutta joutui mukaan raskaisiin irtisanomisprosesseihin. Nyt Jukan aika tuntuu menevän pääosin henkilöstöosaston rutiinitehtäviin. Siksi hän virittelee jo uusia suunnitelmia. Hän aikoo jatkaa joko omassa konsulttiyrityksessään tai hankkia uuden työpaikan.
Minun työpaikkani on oma media-alan yritykseni, jota olen rakentanut pikku hiljaa lastenhoidon ohella. Kirjoitin aluksi nettiin juttuja omaksi ilokseni itseäni kiinnostavista aiheista, kuten laihdutuksesta tai askartelusta, mutta muutin ideani myöhemmin kaupalliseksi ja suunnittelin luovani itselleni uran yrittäjänä. Toistaiseksi on mennyt hyvin. Yritykseni on alkanut tuottaa tekemisen ilon lisäksi pientä rahallista tulosta, joten emme ole enää riippuvaisia pelkästään Jukan tuloista. Koska yritykseni toimii pelkästään internetissä, emme ole sidottuja maantieteelliseen sijaintiin, vaan koko maailma on meille avoin. Voisin yhtä hyvin tehdä töitä Turussa tai Helsingissä – tai vaikkapa Espanjassa – kuin nykyisessä kodissamme Ulvilassa.

Jukan työmurheista huolimatta olemme tyytyväisellä mielellä. Meitä on onnistanut lomasään suhteen, ja viikko on mennyt muutenkin mukavasti. Juuri ennen paluumatkaa onnemme eteen lipuu kuitenkin suuri ja synkkä pilvi täysin odottamattomalta suunnalta.
Kuulen puhelimessa, että äidilläni on todettu syöpä. Vaikka äitini kasvain osoittautui myöhemmin hyvälaatuiseksi ja saatiin hoidettua suhteellisen pienellä toimenpiteellä, se toi sillä hetkellä kuoleman uhan lähelle ja varjosti elämäämme vielä kotiinpaluun jälkeenkin. Äitini leikkaushaava ei tahtonut parantua, ja olin huolissani hänen puolestaan. Tulin tietoiseksi kaiken katoavaisuudesta, ja muistan joskus vain istuneeni alas ajattelemaan, miten hyvin ja hienosti kaikki oli juuri nyt ja miten kaikki hyvä voisi kuitenkin muuttua tai kadota milloin vain. En kuitenkaan olisi voinut aavistaa edes pahimmissa uhkakuvitelmissani, mitä perheemme myöhemmin tulisi kokemaan.

Marraskuu 2006 oli meille kiireistä aikaa, mutta kiire oli luonteeltaan positiivista. Minä tein nettisivustoilleni jouluaiheisia juttuja ja suunnittelin samalla jo tulevia aiheita kevään puolelle. Jukka kävi töissä Luvatalla ja selvitteli samalla mahdollisia uusia yhteistyökuvioita laajan kontaktiverkostonsa parissa. Ykkösvaihtoehdoksi oli noussut oman yrityksen jatkaminen, mutta myös palkkatyö voisi tulla kysymykseen, jos sopiva paikka löytyisi. Erityisesti Jukkaa innosti coaching-kurssi, josta puuttui enää lopputyö. Hän oli päässyt coachaamaan eli antamaan henkilökohtaista uravalmennusta eräille esimiehille Luvatalla ja haaveili pääsevänsä tekemään vastaavia töitä jatkossa joko omassa yrityksessään tai muualla. Jukalla oli luontainen kyky päästä lähelle ihmistä. Hän nautti siitä, että pystyi coachaamisessa hyödyntämään kaikkea osaamistaan ja koulutustaan.

Päiväni kuluivat lastenhoidon, pesukoneen ja tietokoneen väliä juostessa. Omiin tehtäviini kuuluivat lasten aamutoimien hoitaminen, ruoanlaitto ja pyykinpesu, kun taas Jukka hoiti lasten iltatoimet, astianpesun ja viikkosiivoukset. Pidin pyykinpesusta ja laitoin ruokaakin ihan mielelläni, mutta muista kotitöistä en välittänyt, joten tämä alusta asti muotoutunut työnjako sopi minulle erinomaisesti. Amanda ja Alex kävivät jo koulua, Anna ja Alisa olivat päivät kotona kanssani. Alisan vein yleensä pari kertaa viikossa muutamaksi tunniksi seurakunnan kerhoon.
Osan yritykseni töistä tein yksin, osan yhdessä lasten kanssa. Yhtenä yhteisenä projektina teimme Petteri Punakuono -joulukalenterin. Minä suunnittelin sen, ja lapset auttoivat toteuttamisessa. Leikkasimme ja liimasimme kokoon iloisen poronpään, jolla oli punainen pullonkorkki kuonon päässä ja 24 pientä yllätyspakettia ripustettuina kaulan alle. Petteri Punakuono odotti keittiön seinällä joulukuun ensimmäistä aamua. Nyt odotusta olisi jäljellä enää yksi yö.

Koska Jukka oli Turussa marraskuun viimeisen illan, laitoin lapset nukkumaan hänen puolestaan. Jukka oli lähtenyt jo aikaisin aamulla ja järjestänyt samalle päivälle useita menoja. Näistä viimeinen oli JobCafen illanvietto Turun keskustassa. Jukka oli soittanut iltapäivällä siskonsa Päivin luota ja ilmoittanut aikovansa lähteä ajelemaan kotiin yhdeksän aikoihin, joten hän olisi perillä noin yhdeltätoista.
Olimme nuorimman tyttäremme Annan kanssa jo nukkumassa parisängyssä takkahuoneessa, kun Jukka saapui kotiin. Anna pomppasi pystyyn ja lähti heti halimaan isäänsä.
”Enkö tullutkin kotiin hyvissä ajoin?” Jukka lausui hymyillen ja kantoi Annan takaisin sänkyymme. Tapasimme siihen aikaan nukuttaa Annan omassa sängyssämme ja siirtää hänet sitten lastenhuoneeseen, koska hän ei suostunut nukahtamaan yksin sänkyynsä.
Jukka oli hyvällä tuulella ja kertoi illan ohjelmasta ja tuttujemme kuulumisista samalla kun hoiti iltatoimiaan ja valmisteli seuraavaa päivää. Minäkin tunsin osan JobCafen ja Turun työvoimatoimiston väestä, koska olimme molemmat työskennelleet työvoimatoimistossa ennen lastemme syntymää.

Kun Anna nukahti, vein hänet varovaisesti olohuoneen läpi samaan huoneeseen Alexin ja Alisan kanssa. Kolme nuorinta lasta nukkuivat suurimmassa makuuhuoneessa ja Amanda sen vieressä olevassa pienessä huoneessa. Palasin yhtä varovasti takaisin Jukan vierelle.
”Vielä pari viikkoa tätä kiirettä, ja sitten hellittää”, Jukka huokaisi ajatukset tulevassa päivässä.
Jukka oli miettinyt ottavansa osan ylityötunneistaan ylimääräisenä lomana joulun yhteyteen. Minä olin suunnitellut tekeväni kunnon joulusiivouksen, kun kiireeni helpottaisivat parin viikon kuluttua. Annoimme toisillemme hyvänyönsuukot ja kävimme nukkumaan miellyttävän odotuksen tunnelmissa.
Suunnitelmamme eivät koskaan toteutuneet.

[Old.Timer]

Kirjaesittelyssäkin on lainaamisella rajansa. Tässä Päämies lainaa Auerin kirjan tekstiä niin runsaasti, että voi syntyä ongelma. Ei kai ole tarkoitus reprodusoida kirjaa tänne, vaikka se nykytekniikalla onkin niin yksinkertaista. Pitää muistaa kunnioittaa tekijänoikeuksia tällaisissa asioissa.

[Öppnas Här]

Vai ruokaakin teki. Huusholli oli kauhistuksen huuskolli. Jospa AA hermostui siitä, että JL löi laimin huushollin siivouksen... Ainakin joku löi siivouksen täydellisesti laimin. Tuntuu siltä, että AA löi laimin pyykinpesukoneen täytöt...

[J.Maybrick]

Kyllähän tuossa se pointti on, että A kertoo laittaneensa ruokaa ja pesseensä pyykit, mutta viikkosiivous jäi tarinan mukaan miehelle. Jos mies oli töissä pitkät päivät, siivous "vähän" venähti. Ja jos työnjako oli melko ehdoton

[Caldera]

Työnjako antaisi ymmärtää että Jukan täytyi ainakin selkeesti uskoa Annelin Perhekerho-proggikseen.

[Elizabeth]

Lapset vaan hoitoon ja itse tietokoneelle esittämään reipasta perheenäitiä. Miehelle onkin hyvä jättää pitkien työpäivien jälkeen isot viikkosiivoukset, tiskit ja muut. Nykyään on varmasti vielä helpompaa lusmuilla. Jalat vaan pöydälle ja rahaa virtaa tilille.

Mielenkiintoisia tulevaisuudensuunnitelmia se Anneli mukamas suunnitteli Jukan kans. Luulis kuitenkin että leski ajattelis miestään pitempäänkin kuoleman jälkeen. Varsinkin kun niin traagisella tavalla lähti, mutta ehei... nurkan takana on heti uus mies "Seppo", jonka kanssa voi haaveilla samoja asioita.

[Pieni liekki]

Lapset vaan hoitoon ja itse tietokoneelle esittämään reipasta perheenäitiä. Miehelle onkin hyvä jättää pitkien työpäivien jälkeen isot viikkosiivoukset, tiskit ja muut. Nykyään on varmasti vielä helpompaa lusmuilla. Jalat vaan pöydälle ja rahaa virtaa tilille.

Mielenkiintoisia tulevaisuudensuunnitelmia se Anneli mukamas suunnitteli Jukan kans. Luulis kuitenkin että leski ajattelis miestään pitempäänkin kuoleman jälkeen. Varsinkin kun niin traagisella tavalla lähti, mutta ehei... nurkan takana on heti uus mies "Seppo", jonka kanssa voi haaveilla samoja asioita.

On aika ihmeellistä, kuinka ventovieraat ihmiset jakavat toisille aikuisille auliisti neuvoja siitä, kuinka kauan ja milloin on sopivaa työskennellä tietokoneella, miten ja kenen pitäisi siivota, kuinka kauan pitäisi surra, milloin on sopivaa rakastua jne. Voin kokemuksesta sanoa, että hattua nostan isälleni, joka jaksaa kuunnella äitini lähes alituista jäkätystä tietyistä samoista asioista. Täytyy myöntää, että meikäläisellä ottaa välillä pinnan päälle, kun äitini jaksaa marmattaa mm. perheemme ruoka- ja nukkumaanmenoajoista vaikkei hän meillä asukaan.

Voihan se olla, että itsekin olen muutaman vuosikymmenen päästä aivan vastaavanlainen napisija, joten yritän olla ärsyyntymättä liikaa äidillisistä neuvoista.

Perjantaina me kaikki sitten pääsemme ottamaan selviää, mitä se Anneli on saanut aikaiseksi notkuessaan siellä tietokoneella muistelmiensa parissa.