Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Kyöpeli, Kilomies

annaanna

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Disson-anssi!

Poika on näköjään saanut Sivistyssanakirjan vanhemmiltaan tuleviin yo-kirjoituksiin.

Onnea tulevalle abiturientille.

Kuva
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 10:30 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Ärrkele kirjoitti:Totta. Teppo, chefile, ulrike, annaanna, radiopuhelin, paxcow ja muut suvakit pyllistelevät housut kintuissa päivittäin tiettyyn suuntaan ja kun taakseen katsovat rynnii sieltä musta neekeri parru ojossa kohti kun tavaraa on tarjolla. Lisäksi on nähty mitä avustustyöntekijät oikeasti tekevät vokeissa; nimittäin levittelevät vähän muutakin kuin rahojaan. Kohta on zikavikaisia lapsia Suomi täynnä. :?
Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan. Hauskinta siinä en se etteivät tyhmyydessään älyä edes mitä heidän tekstinsä kertoo heistä! Suomeksi siis kipuillaan itse niin pahasti siellä kaapissa, että kohdistetaan viha sinne haaveilun kohteeseen.

Toiseksi naurattaa se miten nimimerkki Ärrkele puhuu valkoisen miehen ylivertaisuudesta, mutta samalla itse on ignorantti vajakki, joka keskittyy vaan vihaamaan ja pelkäämään. Niin ja tietysti jauhamaan mustan miehen meisselistä. Veikkaan, että Natsi-Saksassa, missä siis korostettiin valkoisen ihmisen (tarkemmin arjalaisen) ylivertaisuutta, olisi naurettu ratketakseen tälle tapaukselle.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja teppo »

Kun rasisti jakaa näitä monikulttuurisia fantasioitaan, voidaan puhua kognitiivisesta dissonanssista.
Avatar
Samppalainen
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Loka 27, 2016 4:25 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Samppalainen »

Rescuer kirjoitti:
annaanna kirjoitti: Kukaan noista ei muuten ollut suomalainen nainen. Joitten suurin suurin älyllinen taidonnäyte on edelleen astiankuivauskaappi.
Ja tupla itse ei pääse edes lähellekään tuota halveksimaansa tasoa.
Sille vaikuttaa. Pitkäaikaisella ystävälläni Leena Palotiellä(ironisesti edesmennyt vain 57-vuotiaana) saattaisi olla pari sanaa kerrottavanaan tuontyyppisten ihmisten genetiikasta; sieltä saattaisi todennäköisesti löytyä selitys ja root cause, mutta ei valitettavasti (vielä) parannuskeinoa.
“Ajattele miten tyhmä keskiverto ihminen on ja pidä mielessä, että puolet heistä on sitäkin tyhmempiä.”
- George Carlin
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3196
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Onko annaanna viimeaikoina sekaantunut eläimiin?
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3196
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gurney »

teppo kirjoitti:Kun rasisti jakaa näitä monikulttuurisia fantasioitaan, voidaan puhua kognitiivisesta dissonanssista.
Tuppo on keksinyt uuden sanan, ihan wikipediastako löysit?

Taidat olla narsisti.

Tunnistatko tyypin? Hän ei myönnä koskaan olevansa väärässä – tai jos myöntää, hänen on todella vaikeaa kakistaa sitä ulos suustaan.

Toiset ihmiset kokevat hänet tuomitsevana. Hän ei voi sietää toisten tekemiä virheitä. Omia virheitään hän tarkastelee suurpiirteisesti, mutta toisten mokia yksityiskohtaisen tarkasti.

"Tässä on kyse opitusta, jäykästä ajattelutavasta, jota kutsutaan mustavalkoiseksi ajatteluksi",

Toisin kuin kuvitellaan, narsisti voi olla myös se peräkammarinpoika, eikä aina se hyvännäköinen naistennaurattaja
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja teppo »

Gurney kirjoitti:
teppo kirjoitti:Kun rasisti jakaa näitä monikulttuurisia fantasioitaan, voidaan puhua kognitiivisesta dissonanssista.
Tuppo on keksinyt uuden sanan, ihan wikipediastako löysit?
Lähempää. Kauanko kestää, että keksit mistä?
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Chefile kirjoitti:Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan.
Haaveiletteko montakin kertaa päivässä kenties. Ai niin teillähän on se "Unelma." Tällaistahan se tosin on meno nykyään vokeissa ja monelle kuten sinulle, varmaan syy hakeutua sinne. Aika mielenkiintoista että tunnustat tuntevasi muita suvakkeja/vajakkeja. Noh, joukossa tyhmyys tiivistyy. :lol:
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja teppo »

Ä. päätti sitten oikein alleviivata, mistä kognitiivisessa dissonanssissa on kyse ja miten se toimii. Ikävä kyllä tämä leimaa sinun tulevatkin sanomisesi ja ne tullaan lukemaan antamasi kehikon kautta.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Täällä on selkeästi ollut käynnissä trölläil... viikonloppukarkelointia. Annaanna nyt haukkumassa suomalaisten miesten jälkeen suomalaisia naisia. Verkko on laitettu veteen ja syöttiin jos käydään. Ei ole aikaa lähteä pitkämittaisiin riitelyihin ja muutenkaan ei nappaa tämä "hauskuus".

Asioiden korjaamiseksi muutama tutkimuksiin ja asiatietoon nojaava juttu ruutuun. Sukupuolia ei ao tekstissä erotella, puhutaan suomalaisista jolloin niin naiset kuin miehet kuuluvat samaan ryhmään. Suomalaisilla on Euroopan korkein älykkyysosamäärä tutkimusten mukaan ja luku edustaa myös maailman huippua - vain aasialaiset menevät suomalaisten edelle.

(Kyse tietenkin testatusta älystä ja voidaan sanoa, että testit eivät ole kattavia eivätkä mittaa kuin tietyntyyppistä älykkyyttä - ottaen huomioon että älykkyyttä on erilaista ja eri osa-alueilla.)

Yhtä lailla tarvitsee huomioida, kuinka älykkyys ei tarkoita samaa kuin sen ilmentäminen, asia havaitaan myös ao artikkelista jossa ihmetellään miksei älykkäät suomalaiset ilmennä älyään Nobel-palkintojen saantina, samassa tekstissä mietitään siihen vaikuttavia syitä. Samaa voi miettiä erikseen suomalaiskeksijänaisten kohdalla, miksi keksijät ovat enemmistöisesti miehiä ja naiset eivät ole vaivautuneet/halunneet käyttää älyään keksintöihin. Asiaan voi liittyä 1) biologia ja sukupuolinen eroavuus; miespuoleisten on tutkimuksissa todettu olevan varhaisesta iästä lähtien kiinnostuneempia nimenomaan mekaniikkaan ja mekaanisiin esineisiin, insinöörimeininki jota keksintöihinkin sovelletaan mukaelee enemmän miesaivojen raksutuksia. Tämä tulisi mielestäni ymmärtää niin, että tuolla mekaniikan osa-alueella (jos näin voisi lyhkäiseen sanoa) miehet ovat yleisemmin parempia ja mekaaninen, järjestelevä älykkyys kuin myös avauurdellinen hahmottaminen on alue, jossa sukupuolinen eroavuus ilmenee - samoin kuin naiset ovat parempia "multi-tasking" -asioiden hallinoinnissa sekä äly- että tunnepuolen monimutkaisessa yhdistämisessä. Oheisessä linkissä väitetään, että naiset olisivat multitaskingin ansiosta monimutkaistuvassa yhteiskunnassa älykkäämpiä kuin miehet, testitulokset menneet siihen suuntaan. Joka tapauksessa - testit testeinä, älykkyyttä ei testeillä kateta kokonaisuutena eivätkä tulokset ole 100% taivahan totuuksia. http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000000522505.html

2) Historia jossa naisten kuviot ovat olleet enemmän kotona, ei ole avautunut samaa maailmaa kuin miehille eikä ole kannustettu omapäiseen innovatiivisuuteen ja häsläämiseen, asioiden rikkomiseen ja purkamiseen ja kokoamiseen, tytöiltä on perinteisesti vaadittu asioiden noudattamisia kuuliaisemmin kuin pojilta, lisäksi perheen huoltamiset muiden töiden ohella verottaneet varmaan naisilta sen vähän ajankin, kun taas miehet ovat rakentaneet verstaaseen tai muualle "linnansa" jossa saaneet puunata ja rakennella kojeita, samalla kun naiset pyörittäneet taloutta ja tiskanneet kun ei tiskitkään itsestään puhdistu. Siinä sitten luultavasti keksitty muiden töiden ohessa astiankuivauskaappi: nerokkuutta melkein ohimennen. Keksintäliitto on muuten tuon astiankuivauskaapin nimennyt yhdeksi viime vuosituhannen merkittävimmistä keksinnöistä - sen perusratkaisu/malli on käytössä yhä nykyäänkin.

(Mitä olisikaan käynyt jos naisia olisi laitettu suljettuun tehtaaseen, sanottu "keksikää jotain mullistavaa, saatte talousrahat vuodeksi" ja annettu matskua eri aloilta, joihin keksintoja kaivattaisiin. Kuuliaisina :P naiset olisivat saattaneet keksiä kaikenlaista ihmeellistä. )

Kyllä nyt kelpaa - tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä . Oululaiset tutkijat tekivät yllättävän havainnon.
Suomessa asuvat Euroopan älykkäimmät ihmiset.

Tätä mieltä on oululainen tutkijaryhmä.

– Suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein, suomalaisilla on Euroopan parhaat tulokset pisa-testeissä, Oulun yliopistossa dosenttina vaikuttava Edward Dutton perustelee.

Duttonin mukaan monessa tieteellisessä tutkimuksessa suomalaisille on mitattu poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä.

Dutton viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jossa suomalaisten älykkyysosamääräksi on laskettu yli 105.

Luku on Euroopan korkein ja edustaa myös maailman huippua. Vain joissakin Aasian maissa, kuten Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, äly säkenöi terävämmin.

Missä tieteen Nobelit?

Vaikka suomalaisella riittää älyä vaikka muille jakaa, omituista on, etteivät hengen lahjat näy esimerkiksi tieteen Nobeleita jaettaessa.
Tieteen Nobelin on saanut virallisesti kaksi suomalaista: Artturi Virtanen ja Ragnar Granit.

Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat Nobelin saajatilastossa 22. sijalla.

Granit on kiistanalainen henkilö. Suomessa syntynyt Granit hankki ennen Nobelia Ruotsin kansalaisuuden.

– Kun Granitia ei lasketa, Suomen sijoitus on 28. Edellä on sellaisia maita kuin Kroatia ja Saint Lucia, Dutton sanoo.

Dutton uskoo, että suomalainen luonne selvittää outoa arvoitusta.

Suomalainen on luonteeltaan ahkera ja sovitteleva. Hän hillitsee hyvin itsensä, on epäitsekäs, ei räiskähtele.

Duttonin mielestä suomalainen kurinalainen luonne auttaa menestymään keskittymistä vaativissa tehtävissä, kuten pisa-testissä.

Samat ominaisuudet kääntyvät suomalaisia vastaan tiedemaailmassa.

– Itsehillintä ja ahkeruus voivat tukahduttaa luovuutta ja neroutta, Dutton viittaa suomalaisten heikkoon Nobel-menestymiseen.

Jos aikoo keksiä jotain mullistavaa, pitäisi olla luova ja ulospäin suuntautunut persoona.

Kylmä ilmasto muovannut luonnetta

Suomalaisten erikoinen luonteenlaatu johtuu Duttonin mukaan paljolti asuinympäristöstä. Hän muistuttaa, että ihmisen luonteenpiirteistä 66 prosenttia on perinnöllisiä.

– Erittäin kylmä ympäristö on kehittänyt suomalaista.

Luonto on karaissut suomalaista jääkaudesta lähtien. Suomalaisesta on kehittynyt sisäänpäin kääntynyt ja hillitty.

Duttonin, Jan te Nijenhuisin ja Eka Roivaisen tutkimus "The puzzle of why Finns have the highest IQ, but one of the lowest number of Nobel prizes in Europe" julkaistaan Intelligence -lehdessä.
Heidi Vaalisto
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000000774832.html

Kiinnostuneille. Suomalaisista naiskeksijöistä on selkeälukuinen kooste tässä linkissä: https://www.prh.fi/stc/attachments/pate ... ksijat.pdf . Sieltä ilmenee kuinka naisten osuus keksijöistä on kasvusuunnassa, alkujaan 1800-1900 luvun vaihteesta lähtien naiset patentoivat keksintöjä jotka liittyivät niille elämänalueille, joissa ovat perinteisestikin kulttuurin ja maailmanmenon mukaan vaikuttaneet mm. liittyen ruuanlaittoon, vaatetukseen, taloustarvikkesiin, terveydenhuoltoon. V. 1886 Vera Hjelt, ensimmäisiä naispatentoijia Suomessa, patentoi kokoontaitettavan höyläpenkin ja teki useita tutkimuksia naisten työolojen parantamiseksi. Muitakin esimerkkejä löytyy, joskin naiskeksijöiden osuus oli marginaalista. Naiset ovat siirtyneet 1940-luvulta lähtien kemian suuntaan keksimään, 1960-luvulla ja sitä seuranneiden vuosikymmenten aikana kemia on ollut naisilla yleisin patentoinnin kohdealue. 1990-2000-luvulla naiset suuntauneet yhä enemmän sähköön ja tietotekniikkaan keksimisen puitteissa.

Tiedenaisista kenties kuuluisin suomalainen nainen on Samppalaisen aiemmin mainitsema Leena Palotie, joka oli maailmanlaajuisella tasolla yksi huomattavimpia tiedeihmisiä. Alueena molekyyligenetiikka, erityisesti tautigeenien tutkimininen. Saavutuksistaan voi lukea netistä laajemmin.

Muita tiedenaisia löytyy suomalaisista myös, ei muuta kuin nettiä selaamaan. Tässä alkuun yksi linkki selvälukuiseksi pohjustukseksi : http://www.tiedettatytoille.fi/suomalaisia-tiedenaisia/
Siellä on vaihtoehtoisten energiamuotojen tutkijoita, maailmanparantajia tieteen keinoin, siellä on valaslajin säilymiseen keskittyvää tutkimusta ja sähköisen viestinnän monimutkaisia tutkimuksia, on monenlaista tieteellistä älykkyyden ilmenemistä jne.

Matemaattis-biologiset tieteenalat eivät kuitenkaan ole yhtä älykkyyden moninaisen kattauksen kanssa. Humanistisilla alueilla voi älyä harjoittaa myös. Liikunallista ja taiteellista älykkyyttäkin on. Ja älykäs voi olla vaikka ei olisi saavuttanutkaan meriittejä. Koulutus ja älykkyys eivät myöskään tarkoita yhtä ja samaa. Pultsari voi olla erittäin älykäs, toisaalta korkeasti koulutettu voi olla häntä tyhmempi. Nämä eivät ole yksioikoisia asioita.

Mitä tulee rodullisiin älyasioihin, niin tutkimusta on ollut, että aasialaiset olisivat älykkäintä kansaa testien perusteella, sitten valkoiset, latinot ja mustat. Testiälykkyys ei kata älykkyyksiä kauttaaltaan ja testeja voidaan kyseenalaistaa, ne ovat paljolti keskittyneet matemaattiseen ja avaruudelliseen hahmottamiseen, kielitesteihin myös. Voihan se olla että rodullisesti on eroavuutta älyyksissä, mutta ei siitä tarvitse vetää johtopäätöksiä kansojen paremmuuksista. Voivathan mustat olla parempia jossain muussa älykkyyden alueessa, näitä asioita ei ole tutkittu ja pystytäänko tutkimaankaan niin hyvin, ettei kyseenalaistamisia olisi.

Näistä rotuasioistakaan ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, emmehän itsekään ole aasialaisia parempia älykkyyksissä, hehhe. Saisi heittää romukoppaan ajattelun, että Suomi on rikastamisen tarpeessa ja suomalaisten vihaamisen. Me ollaan omalla tavallamme ainutlaatuista kansaa, aivan kuten jokin pienen populaation omaava eksoottinen kansa toisella puolen maapalloa, jota monet äärisuvaitsevaiset suojelisivat kaikelta muiden kansojen kansoittamisilta. Biologisesti katsoen olisi hienoa jos suomalaisten vaaleus, sinisilmäisyys ja muut väistyvät ainutlaatuiset geenit eivät syrjäytyisi maailmankansalaismaiseen rikkauteen. Samaa mieltä olen maapallon toisella puolen olevista marginaalisimmista populaatioista. Eläinlajien suhteen puhutaan asioista neutraalimmin, suojellaan pienimääräisiä lajeja tuhoutumiselta ja nautitaan oikeasti siitä, että on monia lajeja ja siis nimenomaan rikkautta.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Avatar
Samppalainen
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Loka 27, 2016 4:25 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Samppalainen »


Kiitos, hyvä kirjoitus. Suomalainen tiedemaailma olisi naisten keksintöjä ja ammattitaidollaan luomia käytäntöjä täynnä, mutta enpä viitsi helmiä sioille haaskata. Hävetkää tietämättömät paholaiset, kertokaapa lämpimikseen muutama musliminaisen muslimimaassa luoma ajatus, edes!
- "Elä minnuu kivitä", se, se ei riitä.

Ei naurata yhtään tippaa se, kuinka fanaattisia osa voivatkaan olla - käyvätkö he jollain tunteella 24/7? Ja sama taas naurattaa niin maan p-leesti, Reinikaisen sanoin, tuntein.
“Ajattele miten tyhmä keskiverto ihminen on ja pidä mielessä, että puolet heistä on sitäkin tyhmempiä.”
- George Carlin
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 10:30 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Ärrkele kirjoitti:
Chefile kirjoitti:Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan.
Haaveiletteko montakin kertaa päivässä kenties. Ai niin teillähän on se "Unelma." Tällaistahan se tosin on meno nykyään vokeissa ja monelle kuten sinulle, varmaan syy hakeutua sinne. Aika mielenkiintoista että tunnustat tuntevasi muita suvakkeja/vajakkeja. Noh, joukossa tyhmyys tiivistyy. :lol:
Se olit sinä, ja vain sinä, joka aloit täällä juttelemaan afrikkalaisen miehen kikkelistä.

Turha yrittää enää, olet jo ilmaissut itseäsi tarpeeksi ja kuten nimimerkki teppo sanoikin, tulevat juttusi tulee nähdä tässä viitekehyksessä, mustan miehen siitin pyörii siis mielessäsi. Mielestäni tässä ei kuitenkaan ole mitään väärää, sekin täytyy SUVAITA. Heh!
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
annaanna

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Naurattaa Leena Palotien kuolema. Se ironinen.

Naurattaa myös Leenan ystävät, jotka kahden päivän palstailun jälkeen kirjoittavat viestiä kuin On anoi kaa konsaan.

Myös itsensä hieman liian vakavasti ottavat pikkutärkeilijät huvittavat, toisen vuoden yliopisto-opiskelijat pitkine postauksineen.
Gladys
David Starsky
Viestit: 4548
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Samppalainen kirjoitti:
Kiitos, hyvä kirjoitus. Suomalainen tiedemaailma olisi naisten keksintöjä ja ammattitaidollaan luomia käytäntöjä täynnä
Samaa mieltä, Lassielta taas hyvä kirjoitus.
Samaa mieltä myös siitä, että meillä suomalaisilla naisilla on onneksi ollut mahdollisuus toteuttaa itseämme ja päästä pitkälle. Ja näitä mahdollisuuksia on hyödynnetty laajasti. Maailma on evidenssiä täynnä.

(Annaanna nyt vaan on jumiutunut kuivauskaappiinsa, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa jolloin hän tulee kaapistaan ulos.)
All is pretty.
- Andy Warhol
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3196
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gurney »

teppo kirjoitti:Ä. päätti sitten oikein alleviivata, mistä kognitiivisessa dissonanssissa on kyse ja miten se toimii. Ikävä kyllä tämä leimaa sinun tulevatkin sanomisesi ja ne tullaan lukemaan antamasi kehikon kautta.
Tepolle tiedoksi, että kongnitiivinen dissonanssi tarkoitta sitä, että tieto ja asenne on ristiriidassa.

Sinä tiedät, että noin 70 % maahantunkeutujista ei saa turvapaikkaa ----> eivät ole pakolaisia ( vaikka niin kuvittelet)

Sinä tiedät, että suurin osa maahantunkeutujista on luku- ja kirjoitustaidottomia ja täysin kyvyttömiä sopeutumaan maahan, jonne ovat paremman elintason toivossa tunkeutuneet. Esim. somalien työllisyysaste on välillä 10-20%. Irakeista ei vielä ole tilastoa.

Sinä tiedät, etttä nämä laittomat siirtolaiset maksavat suomelle miljardeja vuodessa.

Sinä tiedät, että suurin osa raiskauksista ja lähes kaikki seksuaaliset ahdistelut ovat laittomien maahantunkeutujien tekosia ( ja se ottaa ilmeisesti aivoon eniten)


Mutta asenne on, että kaikki näitä arvostelevat ovat rasisteja. Koska sinun asenne on se, että kaikki tänne vaan. Kehtaatkin edes puhua pakolaisista näiden karvaranteiden kohdalla. Oikeat pakolaiset ovat leireillä tai jumissa muslimien taistelutantereilla.

Ilmeisesti olet aika tyhmä, ei ne wikipediasta kopioidut mielipiteet oikein vakuuta.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Vastaa Viestiin