Poika on näköjään saanut Sivistyssanakirjan vanhemmiltaan tuleviin yo-kirjoituksiin.
Onnea tulevalle abiturientille.


Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan. Hauskinta siinä en se etteivät tyhmyydessään älyä edes mitä heidän tekstinsä kertoo heistä! Suomeksi siis kipuillaan itse niin pahasti siellä kaapissa, että kohdistetaan viha sinne haaveilun kohteeseen.Ärrkele kirjoitti:Totta. Teppo, chefile, ulrike, annaanna, radiopuhelin, paxcow ja muut suvakit pyllistelevät housut kintuissa päivittäin tiettyyn suuntaan ja kun taakseen katsovat rynnii sieltä musta neekeri parru ojossa kohti kun tavaraa on tarjolla. Lisäksi on nähty mitä avustustyöntekijät oikeasti tekevät vokeissa; nimittäin levittelevät vähän muutakin kuin rahojaan. Kohta on zikavikaisia lapsia Suomi täynnä.
Sille vaikuttaa. Pitkäaikaisella ystävälläni Leena Palotiellä(ironisesti edesmennyt vain 57-vuotiaana) saattaisi olla pari sanaa kerrottavanaan tuontyyppisten ihmisten genetiikasta; sieltä saattaisi todennäköisesti löytyä selitys ja root cause, mutta ei valitettavasti (vielä) parannuskeinoa.Rescuer kirjoitti:Ja tupla itse ei pääse edes lähellekään tuota halveksimaansa tasoa.annaanna kirjoitti: Kukaan noista ei muuten ollut suomalainen nainen. Joitten suurin suurin älyllinen taidonnäyte on edelleen astiankuivauskaappi.
Tuppo on keksinyt uuden sanan, ihan wikipediastako löysit?teppo kirjoitti:Kun rasisti jakaa näitä monikulttuurisia fantasioitaan, voidaan puhua kognitiivisesta dissonanssista.
Lähempää. Kauanko kestää, että keksit mistä?Gurney kirjoitti:Tuppo on keksinyt uuden sanan, ihan wikipediastako löysit?teppo kirjoitti:Kun rasisti jakaa näitä monikulttuurisia fantasioitaan, voidaan puhua kognitiivisesta dissonanssista.
Haaveiletteko montakin kertaa päivässä kenties. Ai niin teillähän on se "Unelma." Tällaistahan se tosin on meno nykyään vokeissa ja monelle kuten sinulle, varmaan syy hakeutua sinne. Aika mielenkiintoista että tunnustat tuntevasi muita suvakkeja/vajakkeja. Noh, joukossa tyhmyys tiivistyy.Chefile kirjoitti:Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000000774832.htmlKyllä nyt kelpaa - tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä . Oululaiset tutkijat tekivät yllättävän havainnon.
Suomessa asuvat Euroopan älykkäimmät ihmiset.
Tätä mieltä on oululainen tutkijaryhmä.
– Suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein, suomalaisilla on Euroopan parhaat tulokset pisa-testeissä, Oulun yliopistossa dosenttina vaikuttava Edward Dutton perustelee.
Duttonin mukaan monessa tieteellisessä tutkimuksessa suomalaisille on mitattu poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä.
Dutton viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jossa suomalaisten älykkyysosamääräksi on laskettu yli 105.
Luku on Euroopan korkein ja edustaa myös maailman huippua. Vain joissakin Aasian maissa, kuten Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, äly säkenöi terävämmin.
Missä tieteen Nobelit?
Vaikka suomalaisella riittää älyä vaikka muille jakaa, omituista on, etteivät hengen lahjat näy esimerkiksi tieteen Nobeleita jaettaessa.
Tieteen Nobelin on saanut virallisesti kaksi suomalaista: Artturi Virtanen ja Ragnar Granit.
Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat Nobelin saajatilastossa 22. sijalla.
Granit on kiistanalainen henkilö. Suomessa syntynyt Granit hankki ennen Nobelia Ruotsin kansalaisuuden.
– Kun Granitia ei lasketa, Suomen sijoitus on 28. Edellä on sellaisia maita kuin Kroatia ja Saint Lucia, Dutton sanoo.
Dutton uskoo, että suomalainen luonne selvittää outoa arvoitusta.
Suomalainen on luonteeltaan ahkera ja sovitteleva. Hän hillitsee hyvin itsensä, on epäitsekäs, ei räiskähtele.
Duttonin mielestä suomalainen kurinalainen luonne auttaa menestymään keskittymistä vaativissa tehtävissä, kuten pisa-testissä.
Samat ominaisuudet kääntyvät suomalaisia vastaan tiedemaailmassa.
– Itsehillintä ja ahkeruus voivat tukahduttaa luovuutta ja neroutta, Dutton viittaa suomalaisten heikkoon Nobel-menestymiseen.
Jos aikoo keksiä jotain mullistavaa, pitäisi olla luova ja ulospäin suuntautunut persoona.
Kylmä ilmasto muovannut luonnetta
Suomalaisten erikoinen luonteenlaatu johtuu Duttonin mukaan paljolti asuinympäristöstä. Hän muistuttaa, että ihmisen luonteenpiirteistä 66 prosenttia on perinnöllisiä.
– Erittäin kylmä ympäristö on kehittänyt suomalaista.
Luonto on karaissut suomalaista jääkaudesta lähtien. Suomalaisesta on kehittynyt sisäänpäin kääntynyt ja hillitty.
Duttonin, Jan te Nijenhuisin ja Eka Roivaisen tutkimus "The puzzle of why Finns have the highest IQ, but one of the lowest number of Nobel prizes in Europe" julkaistaan Intelligence -lehdessä.
Heidi Vaalisto
Se olit sinä, ja vain sinä, joka aloit täällä juttelemaan afrikkalaisen miehen kikkelistä.Ärrkele kirjoitti:Haaveiletteko montakin kertaa päivässä kenties. Ai niin teillähän on se "Unelma." Tällaistahan se tosin on meno nykyään vokeissa ja monelle kuten sinulle, varmaan syy hakeutua sinne. Aika mielenkiintoista että tunnustat tuntevasi muita suvakkeja/vajakkeja. Noh, joukossa tyhmyys tiivistyy.Chefile kirjoitti:Tämä on kiinnostava piirre monella näistä vajakeista, aina mennään persepano-haaveisiin ja nimenomaan se neekerin siitin on se mistä haaveillaan.
Samaa mieltä, Lassielta taas hyvä kirjoitus.Samppalainen kirjoitti:▲
Kiitos, hyvä kirjoitus. Suomalainen tiedemaailma olisi naisten keksintöjä ja ammattitaidollaan luomia käytäntöjä täynnä
Tepolle tiedoksi, että kongnitiivinen dissonanssi tarkoitta sitä, että tieto ja asenne on ristiriidassa.teppo kirjoitti:Ä. päätti sitten oikein alleviivata, mistä kognitiivisessa dissonanssissa on kyse ja miten se toimii. Ikävä kyllä tämä leimaa sinun tulevatkin sanomisesi ja ne tullaan lukemaan antamasi kehikon kautta.