Ulvilan tapaus ( ketju 2 )
No, kun tähän täkyyn tartuttiin, niin voisihan siitä kehitellä mielikuvitustarinaa: tunnettu MC-jengi perustaa sivukonttorin jostakin syystä juuri Harjavaltaan. Toisaalta Lahden sumaajakin on MC-yhteensopiva, ainakin vartalon muodoiltaan, miksei muutenkin. Jos oli olemassa hyvinvoideltu kultalija, joka tuotti epävirallisesti hyvinvointia tehtaan ympäristöön, niin sen loppuminen olisi toki koettu vähintäänkin kiusalliseksi. Jos jostakin syystä juuri Lahti(tässä on varmaan tämänkin tarinan heikko kohta) vaikuttaa siihen, ettei kultalinja enää toimi, niin varmaankin olisi raivattu pois tieltä.
Tarinana tämä kuitenkin on epäjohdonmukainen, eikä ilman mitään yhtymäkohtia todellisuuteen ansaitse juurikaan kannatusta. Mutta ainahan sitä voi tarinoida, kunhan ei esitä mitään vakavissaan.
Todetaan tähän loppuun, ettei viitaukset tiettyy tunnettuun MC-yhteisöön olleet muuta kuin sarkasmia.

Miksi Lahti olisi asunut Ulvilan Vanhassakylässä (lähellä Porin Luvataa), jos työpaikka olisi ollut Harjavallassa?konsta kirjoitti:skoone kirjoitti:Jaahas, onko mulla jokin väärinkäsitys? Olen ainakin alusta asti kuvitellu, että Harjavallan tehdas on siis sama kuin Porin tehdas(Harjavalta on noin 20 km Porista). Onko Porissa jokin toinenkin tehdas?konsta kirjoitti: Harjavallan tehtailla? Eikö se Lahti ollutkaan siellä Porin tehtailla?
Ennen vanhaan ainakin puhuttiin Kummusta ja tarkoitettiin Porin Outokummun tehtaita ja Harjavallan Rikkihaposta ja Kuparista.
Mutta on siitä muutama vuosi kun muutin niiden väliseltä alueelta Turkuun.
Muista lähdekritiikki!
^^
Jalometallipuolta on käsitelty oheisessa dokumentissä.
Kuparin elektrolyysissä erottuva jalometallisakka poistetaan käsityönä, ja metalleja saadaan talteen tonneittain. Tuotanto vaihtelee raaka-aineen mukaan.
Tuote Tuotanto tonnia/vuodessa
...........v. 2001 v. 2002 v. 2003 v. 2004
Katodit 115 500 114 900 125 600 124 400
Kulta 5,5 4,7 5,6 4,9
Hopea 23 30 34 36
Pt/Pd-rikaste 0,51 0,51 0,46 0,71

Anodikuparin liuetessa kuparia jalommat aineet sekä osa muista epäpuhtauksista laskeutuvat altaan pohjalle anodiliejuksi. Anodilieju poistetaan ja altaat puhdistetaan manuaalisesti anodien vaihdon yhteydessä 21 päivän välein. Anodilieju käsitellään jalometallilaitoksella.
Anodilieju itsessään ei tunnu kiinnostavalta vilpin kohteelta (700 tonnia/vuodessa). Sen sijaan kultamuta (n. 7000 kg/a) voisi jo olla. Arvaan, että sitä sitten jo vahditaan tarkasti. Paljonko voisi syntyä mittatappiota? 7 kg/a, 0,7 kg/a, 0,07 kg/a? Paljonko maksetaan palkkamurhasta? Kunhan kuvitellaan suuruusluokkia ilman mitään varsinaista tietoa, tähän loppuun.Hopeatuotanto on noin 25 t/a. Kulta ja platinametallit pysyvät liukenemattomana hopeaelektrolyysissä ja putoavat kultamutana polypropeenipussien pohjalle. Hopeaelektrolyysistä saatava kultalieju (n. 7 t/a) liuotetaan suolahappoliuoksessa vetyperoksidilla. Näin kulta ja platinametallit saadaan liuotettua ja syötteessä oleva hopea saostettua hopeakloridina. Hopeakloridi suodatetaan pois ja käsitellään erikseen. Kulta saostetaan natriummetabisulfiitilla kultapulveriksi. Kultapulveri pestään, kuivataan ja valetaan kultaharkoiksi. Vuoden kultatuotanto on noin 5 tonnia. Platina ja palladium saostetaan kultavapaasta liuoksesta raudalla sekarikasteeksi.
Taitaa olla niin, että minä olen sotkenut tuon Outokumpu metalssin ja Luvatan keskenään. En tiedä onko yrityksillä mitään yhteistä, muuta kuin aikaisempi omistaja Outokumpu. Joku paikallinen voisi selittää nämä kiemurat.skoone kirjoitti: Ennen vanhaan ainakin puhuttiin Kummusta ja tarkoitettiin Porin Outokummun tehtaita ja Harjavallan Rikkihaposta ja Kuparista.
Mutta on siitä muutama vuosi kun muutin niiden väliseltä alueelta Turkuun.
Wikipediassa on hyvä tiivistelmä aiheesta:konsta kirjoitti:Taitaa olla niin, että minä olen sotkenut tuon Outokumpu metalssin ja Luvatan keskenään. En tiedä onko yrityksillä mitään yhteistä, muuta kuin aikaisempi omistaja Outokumpu. Joku paikallinen voisi selittää nämä kiemurat.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Outokumpu_(yritys)
Nykyään Harjavallassa toimi sekä Norilsk Nickel (nyt venäläisten omistama) että Boliden Lainaus kotisivuilta: Boliden Harjavalta Oy:llä on kaksi tuotantolaitosta – Harjavallan sulatto, jossa valmistetaan kuparianodeja, ja Porin kuparielektrolyysi, jossa kuparianodit jatkojalostetaan kuparikatodeiksi. Harjavallassa sulatetaan myös nikkelirikasteita tollausperiaatteella. Molemmat ymmärtääkseni kuuluivat aikoinaan Outokumpuun.
http://www.nornik.fi/
http://www.boliden.fi/
Jep. Näin on, niobititaania erittäin ohuiksi säikeiksi vedettynä:ABC kirjoitti:Sivuhuomautuksena, että suprajohteiden valmistuksessa käytetään harvinaisia metalleja, jotka ovat paljon kalliimpia kuin kulta.
Outokumpu myi muuten jo 1990-luvulla varsinaisen magneettituotantonsa Neorem Magnetsille Ulvilaan: Ks. esim.http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Ark ... rn3899.htm
Suprajohtava lanka on puhtaassa kuparissa olevaa niobititaania. Langan halkaisija on 1,280 millimetriä ja sen kuparimatriisissa on kaikkiaan 552 NbTi-säiettä. Kunkin säikeen halkaisija on 38 mikrometriä ja ne erottaa toisistaan noin 6 mikrometrin vahvuinen kuparikerros.
http://www.profitagroup.fi/?pageid=25&p ... &newsid=26
Kiitos Raidille linkistä Satakunnan Viikon Joutsenlahden haastatteluun. Tässä loput varsinaisesta lehdestä. Selvästi toimittaja on perehtynyt murha.infon antiin. Huhuja kuitataan:
Satakunnan Viikko 2.2.-3.2.2008
^
Konstan aiheen pohjalta vielä: Kultaa sisältäneen anodiliejun talteenotto elektrolyysilaitoksella mainittiin aikoinaan sottaiseksi prosessiksi, kertoivat sen nähneet. Tavaraa lapioitiin lattioilta, jotka lopulta pestiin vesisuihkuilla puhtaiksi. Pois huuhdeltu anodilieju joutui sakokaivoihin, joista se arveluni mukaan otettiin talteen jalometalliprosessiin. Ämpärillisestä liejua sai kymppitonnin (EUR) arvosta kultaa, joten varmaankin kaikki otettiin talteen.
Luettuani Konstan kommentin nousi epäilys, että päättelinköhän aikanaan kuitenkaan oikein valtionyhtiön paikallisen suhtautumisen mittatappioihin. Jos pienehkö kultavirta paikkakunnan yhdeltä tuotantolaitokselta olisi päätynyt sovinnolla takaovesta ulos yhtiöstä, niin firman jakautuminen aikanaan kahtia olisi voinut johtaa ongelmiin. Edun loppuminen olisi voinut aiheuttaa sitä koskevaan informaation antamiseen uudelle omistajalle tai sen uhkaan siltä yhtiön puoliskolta, missä kultaa ei tuotettu. Myöhemmin perustettu kuparituotetuotanto olisi ollut ilman jäävällä puolella, ja siellä murhattu Lahtikin työskenteli.
Jossakin vaiheessa on mahdolliseksi motiiviksi mainittu kosto. Tähän malliin voisi liittyä myös vaientaminen, erityisesti, mikäli tekijä olisi ammatti-ihmisiä. Kulta on kuitenkin tyhjä konsepti. Mitään konkreettista tai edes vinkkiä ei ole tiedossa sen enempää mahdollisten materiaalivirtojen kuin Lahdenkaan osalta. Tarkastelu on puhtaasti teoreettinen ja ilman mitään vihjailua. Ainoa syy teoretisointiin on, ettei juttu ole selvinnut.
Täsmennän edellistä: Harjavallan tehtaiden elektrolyysilaitos perustettiin Poriin, nykyiselle kupariteollisuusalueelle. Mahdollisesti ympäristö oli miellyttävämpää Porissa kuin sulaton alueella Harjavallassa. Elektrolyysilaitos on nykyään Boliden Harjavalta Oy:n osa, kuten Primavera jo mainitsikin. Oheisesta turvatiedotteesta käyvät ilmi teollisuusalueen muut yhtiöt, joihin kuuluu mm. Luvata. Tiedotteessa on alueen kartta. Murhapaikka on kilometrin verran kartan oikeasta alanurkasta itään (oikealle). Kartta on vuodelta 2006 ja tiedote vuodelta 2007.teemu kirjoitti: ...Harjavallan anodilieju ..
Konstan aiheen pohjalta vielä: Kultaa sisältäneen anodiliejun talteenotto elektrolyysilaitoksella mainittiin aikoinaan sottaiseksi prosessiksi, kertoivat sen nähneet. Tavaraa lapioitiin lattioilta, jotka lopulta pestiin vesisuihkuilla puhtaiksi. Pois huuhdeltu anodilieju joutui sakokaivoihin, joista se arveluni mukaan otettiin talteen jalometalliprosessiin. Ämpärillisestä liejua sai kymppitonnin (EUR) arvosta kultaa, joten varmaankin kaikki otettiin talteen.
Luettuani Konstan kommentin nousi epäilys, että päättelinköhän aikanaan kuitenkaan oikein valtionyhtiön paikallisen suhtautumisen mittatappioihin. Jos pienehkö kultavirta paikkakunnan yhdeltä tuotantolaitokselta olisi päätynyt sovinnolla takaovesta ulos yhtiöstä, niin firman jakautuminen aikanaan kahtia olisi voinut johtaa ongelmiin. Edun loppuminen olisi voinut aiheuttaa sitä koskevaan informaation antamiseen uudelle omistajalle tai sen uhkaan siltä yhtiön puoliskolta, missä kultaa ei tuotettu. Myöhemmin perustettu kuparituotetuotanto olisi ollut ilman jäävällä puolella, ja siellä murhattu Lahtikin työskenteli.
Jossakin vaiheessa on mahdolliseksi motiiviksi mainittu kosto. Tähän malliin voisi liittyä myös vaientaminen, erityisesti, mikäli tekijä olisi ammatti-ihmisiä. Kulta on kuitenkin tyhjä konsepti. Mitään konkreettista tai edes vinkkiä ei ole tiedossa sen enempää mahdollisten materiaalivirtojen kuin Lahdenkaan osalta. Tarkastelu on puhtaasti teoreettinen ja ilman mitään vihjailua. Ainoa syy teoretisointiin on, ettei juttu ole selvinnut.
Ja on muistettava, että Lahti ei ehtinyt Luvatalla kovin montaa vuotta työskennelläkään...teemu kirjoitti:^
. Kulta on kuitenkin tyhjä konsepti. Mitään konkreettista tai edes vinkkiä ei ole tiedossa sen enempää mahdollisten materiaalivirtojen kuin Lahdenkaan osalta. Tarkastelu on puhtaasti teoreettinen ja ilman mitään vihjailua. Ainoa syy teoretisointiin on, ettei juttu ole selvinnut.
Muista lähdekritiikki!
Kovin on poliisilla varmat mielipiteet avoinna olevasta tapauksesta.Primavera kirjoitti:Kiitos Raidille linkistä Satakunnan Viikon Joutsenlahden haastatteluun. Tässä loput varsinaisesta lehdestä. Selvästi toimittaja on perehtynyt murha.infon antiin. Huhuja kuitataan:
Satakunnan Viikko 2.2.-3.2.2008
Muista lähdekritiikki!
-
Patricia C. Itämaa
- Javier Pena
- Viestit: 1863
- Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am
Paripäivää poissa ja täällä mennään jo kohta teollissuusvakoilussa ja vaikka missä.Häh,mistä tämäkin kahden sivun jutut on saaneet alkunsa,menikö mulla joku juttu ohi 
Ja onpas todellakin tuossa yllä Satakunnan viikko 2-3.2 artikkelissa vahvat ja varmat mielipiteet.
Toki sukupuolihan näkyy dna tutkimuksesta,mutta mistä voidaan olla varma että Puputti oli sattuma,sitä en aivan käsitä.Tarkoitan nyt sitä,etteikö hän olisi voinut tietää jotain,uskomaton sattuma kyllä.Mikähän on todennäköisyys tällaseen sattumaan,lotossakin taitaa voittaa enemmin.
Muut kohdat jotenkin ymmärtää...
Tulee tuntuma,ikäänkuin tekijä joko a)tiedetään jo melkovarmasti tai b)siitä ei ole aavistustakaan
No ehkä ratkaisu on sitten jo lähellä.
Olisi muuten kiva tietää kuka tuo toimittaja on,on meinaan kysymykset aikalailla tämän saitin pohdintojen mukaan......Japatiajaa

Totuus on tarua ihmeellisempää
-
Patricia C. Itämaa
- Javier Pena
- Viestit: 1863
- Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am
Ai tuossa jossa nuo kysymykset 2-3.2,huomasin kyllä Jääskeläisen tuossa 1.2 tekstissä,onko siis sama kummassakin.No terveiset sitten vaan kun täällä käyt taas lukemassa,mikä olikaan nimimerkki vai vierailijako vainPrimavera kirjoitti:Sanna Jääskeläinen, verkkolehden mukaan.Patricia C. Itämaa kirjoitti:Olisi muuten kiva tietää kuka tuo toimittaja on,on meinaan kysymykset aikalailla tämän saitin pohdintojen mukaan......Japatiajaa
Totuus on tarua ihmeellisempää
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
No ihmehän se olisi, jos ei asiasta kirjoitteleva reportteri olisi tutkinut ensin taustoja netissä näinä aikoina. Hyvä vaan jos meidänkin spekulaatiot joitain kiinnostaa.
Kerrankin oli esitetty mielenkiintoisia kysymyksiä tutkimuksesta, eikä vaan kerrattu vanhaa lisäten siihen iänikuisia fraaseja. Hyvä näin.
Kerrankin oli esitetty mielenkiintoisia kysymyksiä tutkimuksesta, eikä vaan kerrattu vanhaa lisäten siihen iänikuisia fraaseja. Hyvä näin.