maxi kirjoitti:
...
damfin tässä sinulle jotain
MIEHEN VAATTEET EIVÄT OLLEET LÖYDETTÄESSÄ SILLÄTAPAA MÄRKÄNÄ KUIN JOKEEN PUDONNEELLA. JOS OVAT KASTUNEET JOESSA EIVÄT OLE KUIVUNEETKAAN MAASTOSSA KOSTEILLA ILMOILLA JA OLISIVAT OLLEET YHÄ MÄRKÄNÄ.LIKOMÄRÄT EIVÄT OLLEET.
Kiitos tiedosta maxi!
Tämän voi todeksi uskoa, koska tätä tietoasi mielestäni tukee poliisin tutkinnanjohtajan tiedottaminen. Ei ole kertonut epäiltävän tuon joen ja kastumisen asiaan liittyvän tai löydetyn mitään tai ketään pikku joen läheisyydestä.
Yksinkertaisimmillaan tuo jokeen putoamattomuus selvinnyt ulkokengien tilasta. Sisältä kastuneet kengät eivät kuivu samalla tavalla syksyisessä luonnossa kuin tuulessa liehuvat pyykit. Sisältä kuivat kengät?
Kengät ovat voineet olla myös yltä päältä jossakin suomudassa, josta näkee, ettei ole jokeen pulahdettu.
Tietty tutkijat ovat voineet päätellä myös vaatteitten tilasta tuon läpikastumattomuuden. Ajattelisin, että läpikastunut vaatemytty olisi keskeltä läpimärkää, vaikka pinnalta olisi jo kuivahtanutta. Joessa kastumaton päinvastoin.
Ainakin pariksi päiväksi kansi auki olleessa koneessa ollut, ripustamatta jäänyt pyykki on pinnalta jo nihkeän kuivaksi kuivunut mutta mytyn keskeltä kuin vastapesty.
____
Viestiä näpytellessä oli tullut rolyltä pohdintaa. Minulla sattui olemaan se Iltalehden Eräopas uutissivu auki.
Savukosken Kemihaaran alueella yli 30 vuoden ajan liikkunut eräopas Martti Aaltonen sanoo, ettei Kemihaaran ja Urho Kekkosen kansallispuiston väliseltä retkeilyreitiltä voi eksyä, jos on "täysissä ruumiin ja sielun voimissa". Reitti on hänen mukaansa erittäin selvästi näkyvissä maastossa.
- Jokin katastrofi, sairastuminen tai jokin sellainen, on pitänyt tapahtua. Siitä on ehkä toinen sitten hätääntynyt, Aaltonen pohtii.
Aaltosen tietojen mukaan pariskunta ja heitä neuvonut mies kohtasivat viimeisen kerran poroaitauksen vieressä, jonka piikkilanka-aidan vierustaa seuraten pariskunta on jatkanut retkeilyreittiä pitkin kohti Kemihaaraa.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017100 ... 9_u0.shtml
Siellä kommentti osiossa oli tällaista tietoa. Itse en osaa suhteuttaa noita tietoja maastokarttaan, niin on kehnoja minun kuvien ja karttojen tulkintataidot.
Lasse Johansson: Taideteollinen korkeakoulu / University of Art and Design Helsinki
Useita kertoja Kemihaarasta Itäkairaan retkeilleenä en muista nähneeni siellä ollenkaan piikkilankaa.
Marja-Leena Mourujärvi:
Naltiosta lähtee poroaita ja liekkö sitten sama aita joka menee Auhtiseljän suunnalla.Siinä aidassa on piikkilankaa.Olen itsekkin kävellyt joskus aidan vierustaa.
________
Lisäsin tietoa Iltalehden haastattelusta.