ksj001 kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 1:58 am
En tiedä Karfien tämänhetkistä olinpaikkaa
En voi varmuudella sanoa ovatko he elossa vai eivät.
Pyrin erottelemaan tarkasti huhupuheet ja oikean tiedon.
Toivon asioiden järjestyvän, ja heidän pystyvän palaamaan normaaliin elämään.
En tiedä onnistuuko se koskaan. Ennustajan kykyä ei ole.
Rauhan Sanan sisällä tietoa on alettu lokeroida tarkasti.
Rauhan Sanan edustajat ovat viimeisen päivän aikana käyneet useampia keskusteluja tälläkin keskustelupalstalla mainittujen " äärikonservatiivisten" pienten seurakuntien ihmisten kanssa.
Tähän minulla on hyvä tietopohja.
Jos ei ole aivan väärä käsitys, tutkiva journalismi on alkanut omalla tahollaan tonkimaan kustannuksia säästämättä Rauhan Sanaa ja muita seurakuntia.
Pelko kiusallisten asioiden tulemisesta ilmi saa aikaiseksi yhteistyötä, jos yksi laumasta avaa suunsa, seuraavan on helpompi toimia samalla tavalla.
Eräs keskustelija mainitsi syyttäjä Ville Väkeväisellä olevan jonkinlainen rikostutkinta valtakunnansyyttäjän virastossa, jossa häntä epäillään rikoksista.
Syyttäjän tapauksessa tutkintaa johtaa Oikeuskansleri.
Väkeväinen toimi vaimonsa kanssa aktiivisesti Karfien asiassa, aika näyttää onko tässäkin jutussa peräti rikostutkinnan mahdollisuus
Väkeväisen osuus voi kyllä hyvinkin kuittaantua papin oikeuksilla.
Tämä ei ole varmaa tietoa,, kuulin illalla ex pääministeri Juha Sipilän aikovan ottaa kantaa Karfien tilanteeseen.
Mielenkiintoista.
Sipilä kuitenkin edelleenkin on Rauhan Sanan ja Keskustapuolueen taustavoimissa, vaikka antaa ymmärtää muulla tavalla.
Epäily törkeästä pahoinpitelystä liittyy osittain lasten terveydenhoitoon.
Nimikkeessä voi olla mukana poliisin taktikointia.
Vakavalla nimikkeellä saadaan enemmän pakkokeinoja.
Keskusrikospoliisin tietokonepuoli on eri planeetalta kuin Pohjanmaan poliisilaitoksella, kansainvälisistä yhteyksistä puhumattakaan, muistutan KRP:n ja Suojelupoliisin tekevän läheistä yhteistyötä.
Aivan eri potentiaali verrattuna yksittäiseen poliisilaitokseen, olen myös liki varma että saatu tieto ei vuoda eteenpäin.
Resurssit kovaan etsintään parhaat Suomessa.
Jos halutaan, myös varmasti kykyä katsoa asioita läpi useammalta näkökannalta, eli käydä läpi koko ketju, miksi tilanne on nyt tämä.
Pohjanmaan poliisilaitos vuotaa seulan tavalla Karfien asiassa, Oulun poliisilaitos varmaan yhtä pahasti.
Syyttäjistä jätän jo kommentoimasta.
Yksi asia mikä keskustelufoorumilla ei ole tullut esille on Karfien vanhimman lapsen muutaman kuukauden päästä koittava täysi-ikäisyys.
18 vuotiaana hän voi kävellä juristinsa seurassa poliisiaseman tiskille ja pyytää peruuttamaan kuulutukset.
Hänellä ei ole velvollisuutta kertoa mitään tai todistaa perheenjäseniään vastaan
Pahoittelen välillä kulmikasta kirjoitustapaa.
Toisten kirjoittajien tekstin lainaus vaatii sekin vielä harjoittelua.
Muokkaan tosiaan tekoälyllä tekstin tyyliä tunnistamattonaksi
Kiitos vastauksesta Ksj001

.
Arvioit varmasti oikein, että moni ammattitoimittaja tai muuten vain nokkela tiedonetsijä penkoo nyt Rauhan Sanaa ja sen lisäksi muita Karfeihin liittyviä pienseurakuntia ja seurakuntia, johtajistoineen ja niine tilitietoineen joihin pääsee käsiksi. #FollowTheMoney on useissa tutkimuksissa jossain kohdassa hyvä tie seurata. Vaikka vallanhaluisia tai vallanhaluttomia uskonveljiä (tai sisaria) olisimmekin.
Ketkä vaikuttavat, ketkä päättävät, ketkä ovat asemissa xyz joissa he pystyvät ja ovat pystyneet vaikuttamaan esimerkiksi nyt Karfin perheen tilanteiden kehittymiseen, nousuun ja tuhoon vuosia — sekä mahdolliseen Karfin vanhempien ja lasten tukemiseen elämän korkeissa aallokoissa.
Suomen politiikassa ex-pääministeri Sipilä (Keskusta) on rauhansanalaisia. Ex- Euroopan Komissaari Jutta Urpilainen (SDP) on nähty useammassa Rauhan Sanan -tilaisuudessa.
Ketkä ovat päättäneet, että yli vuosi sitten kadonneesta seitsenlapsisesta Karfin perheestä, perheestä, jossa nopeita huostaanottoja on tehty jo useampi ja rahaa ei virallisesti ole, ketkä päättivät ettei heitä tarvitse etsiä vuoteen? Ketkä estivät kansainvälisen haun aloittamisen aiemmin? Karfit hävisivät aiemminkin, vuonna 2019, jolloin heidät löydettiin Raaseporista, etelärannikolta.
Perheen vanhempia ja heidän mielenterveyttään ei ole vielä suuresti kommentoitu tai haluttu kommentoida julkisesti. Eikä perheen lapsien. Faktaa on, että poliisi ei syyttä suotta kulje ympäriinsä murtamassa monilapsisten perheiden ovia, vaan toimintaan ja kaikkien lasten kiireelliseen huostaanottoon on täytynyt olla perusteltu syy. Huostaanotto on pikkukunnille hyvin, hyvin kallista ja siksi siihen päädytään liian usein vasta kun se on lapsille jo turhan myöhäistä. Seitsemän ja nyt jo kahdeksan lapsen huostaanotto voi olla pikkukunnan taloudelle käytännön katastrofi.
Oletettuun kotikouluun huostaanottojen syy ei liity. Tämä, koska jo aiemmin perheen alle kouluikäiset lapset huostaanotettiin perheen autosta, sen jälkeen kun auto oli pysäytetty. Muita lapsia autossa ei kai tuolloin ollut. Syytä tähän huostaanottoon ei ole julkaistu.
Onko pienten huonokuntoisten asumusten sisällä kasvaneiden lasten mielenterveys ja muu terveys kunnossa? Saivatko he monipuolista ruokaa tarpeeksi? Ulkoilivatko he ja pääsivät liikkumaan? Tapasivatko he perheensä ulkopuolisia ihmisiä jotka olisivat opettaneet heille omalla esimerkillään mikä maailmassa kodin ulkopuolella on oikein ja väärin, eli mikä on sallittua ja mikä ei?
Kun lapsista vanhin astuu nyt täysi-ikäisyyteen, voi hänellä olla jopa mainitusta rauhansanalaisesta valtavirrasta hyvin poikkevia näkemyksiä siitä, mitä perheissä saa ja voi tapahtua. Mitä vanhemmat tekevät ja saavat tehdä. Kaikilla meillä on ollut omat kotimme ja siellä aikoinaan normaaleiksi opitut tavat. Jos ei näillä lapsilla ole ollut kotiin eristämisen vuoksi mitään muuta sosiaalista verkostoa mihin kotielämää pystyi vertailemaan, niin kaikki kotona tapahtunut on ollut heille sitä normaalia, normaalielämää. Oli se sitten vasten lakeja ja asetuksia tai ei.
Kuka suojelee siksi täysi-ikäistyvää Karfien vanhinta lasta, tytärtä, nyt muutaman kuukauden? Antavatko ylipäänsä perheen vanhemmat hänen lähteä (elossa) pois ’kotoa’, kertomaan oman tarinansa. On selvää, että jos hän niin itse haluaisi, niin TikTok ja Insta -fame selkeine tuloineen

samoin kuin mitä luultavimmin kirjadiili & elokuvasopimus olisivat hänellä käsissä vain viidessä minuutissa vanhempien alta ulospääsystä — jos se tarina olisi tarpeeksi raflaava.
Uusi elämä:

























& aina hyvää ruokaa.
The Story of Karfs
The Sound of Karfs
Seuraava Scandinavian Noir meets True Crime -dekkari?
Päästävätkö Karoliina ja Tommy tytärtään tähän maailmaan?
—
Tommy Mikael Karf. Isä-Tommy vaikuttaa olevan työuraltaan ja osaamiseltaan tarkasti kahtiajakautunut persoona. Toisaalla hän ylläpiti 2008-2011 ’alakouluikäisen tekemän tason erittäin kökköjä nettisivuja huonoine kuvineen lumenluonti-talkkari-leipuri tmi-yrityksestään’, joilla tuskin montakaan asiakasta löysi edes uskonveljien keskuudesta = viralliset nollatulot.
Toisaalla Tommy Karf taas toimi mm. rahastonhoitajan apurina seurakunnassa, oli mukana aatteeseen sopivan online-nettirippikouluprojektin kehittelyryhmässä jo 2000-luvun alussa (jolloin asia ei ollut vielä edes monen uskovaisuuden ulkopuolella elelevän alan ammattilaisen ajatuksissa), toimi kotiopettajien yhdistyksen hallituksessa jossakin roolissa vuosia, järjesteli uskonveljien puhujamatkoja heidän kontakihenkilönään. Lisäksi hän ilmeisesti oikoluki aikamoisen haastavia eri tavoin kirkollisia ja lutherillisia tekstejä (välillä vaimo mukana) siellä täällä. Eli, mitä ja miten Karf ansaitsi
kaikellä tällä osaamisellaan?
Jollakin rahalla tai lahjoilla alati kasvava, kehittyvä ja lisääntyvä suurperhe on elänyt kaikki vuodet. Naapuriapua he eivät naapuri-Stenvallin mukaan huolineet. Silti, pelkällä naapurin perunamaalle unohdettujen perunoiden syönnillä ja hirsitalon hirsistä höylätyllä petulla ei kasvateta koko ajan kasvavaa lapsimäärää terveiksi aikuisiksi.
Lapsilla on oikeutensa. Julmien pakomatkojen, jatkuvien muuttojen ja mätänevien kosteiden hirsiseinien sijaan, he ansaitsisivat kokea vaihteeksi elämää, jossa suuntaa antaisi jokin muukin kuin Raamattu ja vanhempien ilmeiset kiistat, logiikka ja epätietoisuudet sen eri kirjoittajista ja eri opinkappaleiden merkityksistä ja painoarvoista.
Olisipa näillä lapsilla yhä mahdollisuus nousta Feenix-linnun tavoin uuteen valoisaan elämään ja nähdä maailma kauniina ja hienona, erilaisia elämänmahdollisuuksia ja elämänmalleja tarjoavana.

(Minäkin käytän täällä eri kirjoitustyyliä kuin muutoin. Syy1: koska se on hauskaa. Syy2: koska en halua minäkään tulla tunnistetuksi.)