Vilmavain kirjoitti: Pe Joulu 30, 2022 11:47 pm
Tämän tyyppinen ihminen turhautuu helposti kotona, ja jos siitä vielä kuulee naljailua, niin ei se ainakaan tilannetta helpota.
Tämän tapauksen voisi esittää jonkinlaisena vakioveikkausten rivinä, jossa 1 = uhri ei naljaillut, vaan oli niin herttainen kuin hänet tunteneet ovat täällä kertoneet; X = naljaili tai ei, sillä ei ole merkitystä tapahtuneen kannalta ollenkaan; ja 2 = naljaili, ja sillä oli merkitystä tilanteen kehittymisen kannalta.
Mereen ajamisen voisi ihan hyvin tiivistää samanlaiseksi, että 1 = oli vahinko, X = ei merkitystä ja 2 = oli tahallinen.
Suurin osa viesteistä tässä ketjussa on muotoa "tuulesta temmattu varma mielipiteeni on, että asian on täytynyt tapahtua kertomallani tavalla". Nyt, kun noin kymmenen henkilö on fantasioinut uhrin naljailleen ja nalkuttaneen, jota ennen viisi henkilöä fantasioi uhrin olleen pelkästään ihana ihminen, niin nyt se tutkimaton mutta mielenkiintoinen kysymys olisi, että onko olemassa joku kolmas vaihtoehto?
Vakka kantensa valitsee ja rehellistä naista on vaikea huijata. Johonkin perustui se, että uhri päätti avioitua epäillyn kanssa. Kyseessähän oli aikuinen, täysijärkinen ja täysivaltainen ihminen kuitenkin, oletettavasti? Yksi teoria on, että hänellä oli jonkinlainen karkumatka Ankkalammesta menossa, jossa hän yhdisti "karkaamisen" ja "ei karkaamisen" hyvät puolet ensin onnistuneesti ja sitten tuhoisin seurauksin. Mitä jos epäillyn oli tarkoitus olla hänen edellisen aviomiehensä vastakohta, mutta luonteen tasolla valinta meni vähän liian pitkälle? Vähemmän boheemiutta olisi riittänyt ja hengissä säilyminen olisi tullut vielä kaupan päälle.
Olen 50 % varma, että tätä skenaariota on joku ehdottanut täällä jo, mutta se on jäänyt noiden "absoluuttisen herttaisen" ja "absoluuttisen nalkuttajan" jalkoihin.
Täällä jotkut aivan alussa spekuloivat, ilman mitään perusteita ja epäasiallisesti, että uhri olisi hakenut mokkamiehistä vaihtelua ja jäänyt kiinni siitä epäillylle, jolla olisi sen seurauksena leikannut kiinni. Mitä jos epäilty oli uhrin "valkoinen mokkamies"? Sanoin aikaisemmin, että "somessa huhutaan, että epäillyllä on etupuoli ja takapuoli, pitääkö paikkansa?" Mitä jos pitääkin, mutta psyykkisesti? Ja mitä jos tässä on mennyt etupuoli ja takapuoli sekaisin?
JasseHames kirjoitti: Pe Joulu 30, 2022 11:50 pm
Toki BDSM ja psykopaatti ovat ennemmin tai myöhemmin tappava yhdistelmä, mutta eikö pitäisi ensin odottaa mahdollisen mielentilatutkimuksen tuloksia ja muita tietoja tapauksesta.
BDSM ja psykopaatti ovat siksi täysin älytön yhdistelmä, että BDSM:stä siihen
osalliset puhuvat leikkinä ja kokeiluna. Sen
kriitikot taas traumojen pakonomaisena toistona. Kun taas
kriitikoiden kriitikot sanovat, että sitä pitää tehdä mielenkiinnosta. Mutta niin, että pysytään tarpeeksi etäällä traumoista, koska traumat pilaavat sen ja tekevät siitä vakavaa. Kyse pitää olla vuorovaikutuksesta, mutta jos joku yrittää käyttää sitä terapiana, niin hän käyttää toista osapuolta silloin terapeuttina. Ja se ei ole oikein. Vallan epäsuhta, jolla siinä leikitään, pitää olla sellainen, että se palvelee molempia. Josta
kriitikoiden kriitikoiden kriitikot sanovat, että BDSM on traumojen kieltämisen harjoitus ja siksi täysin älytön viritelmä.
Psykopaatit eivät ole leikkisiä ihmisiä, joita kiinnostaisi vuorovaikutus tai kokeileminen. Tai vuorovaikutuksen ja kokeilemisen teeskenteleminen jonkin monimutkaisen, itsepetoksellisen ideologisen kehitelmän valossa. Siksi sellaista asiaa ei ole olemassa kuin BDSM:stä kiinnostunut psykopaatti.
Tai korjaan: BDSM:stä BDSM:nä kiinnostunut psykopaatti. Uskon, että kylmästi hyötymistarkoituksessa psykopaatti voi kiinnostua mistä vain.
BDSM liittyy sillä tavalla asiaan, että jos liitossa ei kenenkään mielestä ollut, no, yksinkertaisesti sanottuna järkeä, niin silloin sen on täytynyt perustua jonkinlaiselle fantasialle. Tai kahden fantasian kohtaamiselle. Hatusta vedettynä voisi veikata, että epäillyn fantasia oli uhrin kannalta vaaraton tai jopa täysin merkityksetön. Saattaa olla, että epäilty halusi vain ajatella olevansa rakastunut. Ja sitä kautta suuri hurmuri.
Mutta jos uhrin fantasiassa epäilty joutui näkemään itsensä valossa, joka oli tuhoisa hänen itsetunnolleen, niin siinä on yksi mahdollinen kriisiyttävä tekijä. Voi olla, että epäillyssä oli huithapeleita piirteitä. Mutta ehkä hän ei ollut niiden kanssa loppuun asti sinut? Tai ei halunnut tulla tunnetuksi pelkästään huithapelina? Tai kesti sen niin kauan kuin tuli tunnetuksi jonain muunakin? Tai josko uhri oli tullut siihen tulokseen, että tämä hänen seikkailunsa alkoi kääntyä kohti loppuaan?
Siis täällä on teoretisoitu, että uhri tuli jotenkin hurmatuksi ja huijatuksi, mutta totuus alkoi valjeta hänelle ja siksi hän oli puuhailemassa eroa. Mutta tämän teorian peilikuva on, että epäilty olisi ollut uhrille jonkinlainen itsensä löytämisen vaihe, josta hän nyt alkoi kokea löytäneensä sen mitä löydettävissä oli. Epäilty olisi siis tietyllä tavalla tullut käytetyksi, toki omalla aktiivisella myötävaikutuksellaan, ja alkanut siksi hajota. Voi jopa olla, että vaikka epäilty koki kaiken ajautuneen kriisiin, niin se ei vielä tarkoita, että uhrilla olisi ollut kiire pois suhteesta sinänsä. Korkeintaan siksi, jos epäillyn käytös oli muuttunut vaikeammaksi. Mutta se ei välttämättä ollut vielä hajottanut uhrin alkuperäistä, suhteeseen johtanutta fantasiaa.
Zizek analysoi Cameronin Titanicia siten, että elokuvan tarkoitus oli uusintaa myytti romanttisesta rakkaudesta. Jos Jack olisi pelastunut, hän ja Rose olisivat, Zizekin sanoin, "etsineet motellin New Yorkista, harrastaneet villiä seksiä kolme viikkoa ja todenneet, että tämä taisi olla tässä". Koska Jack ei pelastunut, oli kaikkien mahdollista uskoa, että muuten heidän rakkautensa olisi ollut taivaallista ja kestänyt ikuisesti.
Zizek samalla kiistää muualla esitetyn tulkinnan siitä, että kyseessä olisi rituaali, jossa yläluokka (Rose tai uhri) käy ammentamassa elämänvoimaa (käsitti sen sitten myyttisesti tai geneettisesti) alemmista yhteiskuntaluokista (Jack tai epäilty), mutta ero näiden kahden välillä kuitenkin säilyy aina. Jackista ei ikinä olisi tullut yläluokkaista eikä Rose ikinä olisi luopunut syntyperästään.
Sitten vielä
Janice Hocker Rushing & Thomas S. Frentz (2000) Singing over the bones: James Cameron's Titanic, Critical Studies in Media Communication, 17:1, 1-27, DOI: 10.1080/15295030009388373 analysoi elokuvan siten, että Roselle seikkailu Jackin kanssa oli itsensä löytäminen. Luin tekstin kokonaan joskus kauan sitten ja nyt silmäilin siitä pääkohdat.
Joten keskeinen kysymys siis on, että kumpi näistä olisi halunnut olla (luonnolliseen) kuolemaan saakka yhdessä? Vai halusiko kumpikaan?