”Vaatii kylmähermoisuutta” – tämä tekee Ullanlinnan epäillystä taposta poikkeuksellisen
Ullanlinnan henkirikos ei sovi perinteisten suomalaisten henkirikosten kaavaan, kertoo asiantuntija.
Ullanlinnassa laskeutui joulukuun puolivälissä surulippu, kun kerrostalossa asunut nainen löytyi kuolleena. Psykiatrian erikoislääkärinä työskennellyttä miestä, Roope Bob Tikkasta epäillään vaimonsa surmaamisesta.
Nainen löytyi kuolleena, kun Tikkanen oli siirtämässä hänen ruumistaan autoon. Kyseistä lauantaiaamua edelsivät laajat etsinnät.
"Iso riski jäädä kiinni”
Naisen läheiset tekivät katoamisilmoituksen heti perjantaina, kun nainen ei ilmestynyt normaaliin tapaan töihin. Poliisi osallistui nopeasti etsintöihin, sillä asiassa ei ilmennyt mitään syytä sille, että nainen olisi halunnut kadota.
Perjantaina naista etsivät niin poliisi kuin naisen läheiset – ja Tikkanen.
Vielä samana iltana poliisi kävi pariskunnan kotona. Poliisin tietojen mukaan nainen oli jo tuolloin kuollut ja hänen ruumiinsa oli samassa asunnossa.
Seuraavana aamuna Tikkanen siirsi muun muassa mattoon käärittyä ruumista autoon. Helsingin Sanomien haastattelemalle naapurille Tikkanen kertoi olevansa ”siivouspuuhissa”.
Mikä saa ihmisen esittämään täysin tietämätöntä samaan aikaan, kun ruumis on samassa asunnossa tai mattoon ja muihin kääreisiin käärittynä vieressä?
– Vaatinee kylmähermoisuutta. Tiedetään, että jotkut rikoksentekijät jäävät rikospaikalle. Näin he kokevat voivansa tarkkailla ja kontrolloida tilannetta, sanoo oikeuspsykologi Pia Puolakka.
Puolakan mukaan ihminen yrittää toimia vallitsevan tilanteen mukaan.
– Jos ei ole kykyä tai mahdollisuutta tehdä rikosta peitellymmin, niin siinä tilanteessa voi yrittää esimerkiksi harhauttaa muita. Jutella mukavia ja auttaa, jolloin muiden huomio on pois muista seikoista tilanteessa.
– Toisaalta voidaan kysyä, että miksi ei toiminut ovelammin tai suunnitelmallisemmin. On ollut iso riski jäädä kiinni, kun pysyy samassa paikassa missä ruumis on.
Puolakka on oikeuspsykologi ja työskennellyt muun muassa vankilapsykologina. Hän puhuu Ullanlinnan tapaukseen liittyvistä seikoista yleisellä tasolla, eikä ota kantaa yksittäiseen rikoksesta epäiltyyn henkilöön.
Puolakka huomauttaa, että henkirikoksessa on kyse poikkeustilanteesta. On mahdotonta arvioida, kuinka rationaalisesti ihminen pystyy toimimaan sellaisessa tilanteessa.
– Ihmisen käytös voi ulospäin näyttää leppoisalta ja rauhalliselta, vaikka sisäisesti olisi hyvin stressaantunut.
Tausta tekee poikkeukselliseksi
Poliisin tämän hetkisten epäilyjen mukaan Tikkanen surmasi puolisonsa perjantain vastaisena yönä aamuyön tunteina.
Poliisi ei ole ottanut kantaa siihen, missä päin asuntoa ruumis oli, kun viranomaiset seuraavana iltana kävivät jututtamassa Tikkasta.
Tuolloin ei kuitenkaan tehty kotietsintää, vaan aviomiehen kanssa käytiin läpi kadonneen naisen tilannetta. Tässä vaiheessa mies ei ollut epäiltynä.
Se, että poliisit tai naapurit eivät heti huomanneet mitään erikoista miehen käytöksessä, ei Puolakan mukaan ole yllättävää. Etenkin, kun ottaa huomioon sijainnin.
Aviopari asui arvoasunnossa Ullanlinnassa. Asunnon omisti vaimo, jonka luokse Tikkanen oli muuttanut vuosi aiemmin.
Asuinpaikka yhdistettynä molempien ammatteihin erottaa epäillyn henkirikoksen selvästi niin sanotusti perinteisestä suomalaisesta henkirikoksesta. Uhri työskenteli finanssialalla.
– Epäilty on sosioekonomiselta taustaltaan poikkeuksellinen henkirikoksen tekijä, Puolakka sanoo.
Kolme henkirikoksen perustyyppiä
Puolakka kertoo, että tyypillisesti suomalainen henkirikos tapahtuu yhteiskunnasta syrjäytyneiden keskinäisissä porukoissa yksityisasunnossa niin, että molemmat osapuolet ovat päihtyneitä.
Kun puhutaan harkituista ja suunnitelluista henkirikoksista, voidaan syytä hakea myös psykopaattisista piirteistä. Suunnitelmallisia henkirikoksia tapahtuu esimerkiksi rikollisjengimaailmassa.
– Silloin kyseessä ei ole mikään pikaistuksissa tehty teko.
Toisinaan henkirikoksen tekee syyntakeeton ihminen. Henkilö, jolla ei ole todellisuudentajua.
– He voivat olla psykoosissa, eli psyykkisesti sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat hoitoa.
Tikkanen vangittiin taposta epäiltynä 20. joulukuuta Auroran sairaalassa. Kyseessä on oikeuspsykiatrinen osasto. Poliisi pääsi kuulemaan epäiltyä vasta aivan joulukuun lopulla.
Iltalehti julkaisee epäillyn nimen poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska epäilty on työskennellyt yhteiskunnallisesti merkittävässä ammatissa ja hoitanut potilaita, joiden kannalta heitä hoitaneen psykiatrin rikosepäilyllä on suuri merkitys.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dc74 ... 072cce8f5e
Tänään klo 8:03
Tekstiä tiivistetty
-NILS-