Hermione kirjoitti: To Tammi 29, 2026 9:56 pm
On kyllä ollut kummallinen ja tunteita herättävä oikeudenkäynti.
Media tosiaan ansaitsee, ainakin osa medioista, pyyhkeitä sen osalta miten on uutisoinut oikeudenkäynnistä. Oikeussaliseurannat ovat olleet laadullisesti epätasaisia ja syyttäjien kommentteja on uutisoitu ikään kuin ne olisivat tosia. Pieni preppaus siitä, kuka tutkii, kuka syyttää ja kuka tuomitsee olisi paikallaan. oikeusvaltiossa nämä kolme ovat erillisiä tahoja hyvin perustellusta syystä, eivätkä ole riippuvaisia toisistaan. Huom. Siis oikeusvaltiossa. Suomi ei ehkä lukeudu niihin, varsinkaan Auer-saagan valossa.
Syyttäjänlaitos on saattanut itsensä todella omituiseen valoon tämän keissin tiimoilta. Syyttäjien kuuluu olla asianomistajien, eli uhrien etua ajamassa, tässä oikeudenkäynnissä syyttäjät olivat niin syytettyjä kuin väitettyjä uhrejakin vastaan ja ajoivat jotain ihan muuta etua - syytteitä sorvaamassa olleiden todistajien etua. Tämä on aivan poikkeuksellista. Vielä erikoisemmaksi tilanne muuttunee tulevaisuudessa, sillä Auerin kolme nuorinta lasta tässä oikeudenkäynnissä ilmenneiden seikkojen valossa ovat mahdollisesti joutuneet ihmiskaupan uhreiksi, mikä ei ole asianomistajarikos vaan yleisen syytteen alainen rikos, minkä mahdollistumisessa syyttäjänlaitoksellakin on oma, ihmiskaupan mahdollistanut rooli - mutta syyttäjällä on velvollisuus syyttää.
Tuomareille osoitan moitteita siitä, että ovat antaneet itselleen kolme kuukautta aikaa saada tuomio aikaiseksi. Kyse on kuitenkin käräjäoikeusasteesta, ja jutun asianomistajat ovat väitetyn rikoksen aikaan olleet alaikäisiä. Oikeudenkäynti on kestänyt monta kuukautta, oikeudenkäyntipäiviä on ollut kerrallaan muutama per viikko ja tuomarit olisivat voineet tehdä kotiläksyjä valmiiksi jo syksyn aikana. Tuomareilla on nyt sitten näytön paikka, että todellakin tekevät työnsä niin huolellisesti, että tämä olisi vihdoin se viimeinen oikeudenkäynti tästä aiheesta.
Jutun syyttäjät ovat näyttäytyneet aikamoisina ihmishirviöinä, jotka vaikuttavat sivuuttaneet puolustuksen esittämän näytön täysin sekä mitätöineet ne ihmiset, joiden etua heidän olisi pitänyt olla ajamassa - Auerin neljä lasta. Kolmikko on takuuvarmasti kunnostautunut aikanaan koulukiusaajina ja jatkaneet uraansa kiusaamisen parissa. En toivo mitään hyvää näille jatkossa. Chtulhu-Leenan meriitit ovat jo ennen tätä olleet kyseenalaisia, kun ei vaivautunut syyttämään Vendin surmaa kuin ainoastaan tappona. Onneksi omaiset vaativat tuomiota murhasta, ja siitä murhaaja myös tuomittiin. Ja oliko se Tschokkinen, joka ei juuri muuta tehnyt kuin toi esille puutarhansa sheivailun.
Mutta OT sikseen, vaikka Anneli ja Jens varsin todennäköisesti vapautetaankin syytteistä, niin... se pyörii. Mikäli on syytä epäillä, että Annelin kolme nuorinta lasta ovat joutuneet ihmiskaupan uhriksi, niin se on yleisen syytteen alainen rikos. Syyttäjänlaitos on saattanut itsensä varsin erikoiseen tilanteeseen, kun on kohdellut mahdollisia epäiltyjä sekä ihmiskaupan mahdollistaneita tahoja tähtitodistajinaan tässä oikeudenkäynnissä ja samalla mitätöinyt väitettyjen uhrien kokemukset.
Toistan ”itseäni” tai siis tekoälyä
Mutta samaa mieltä Hermionen kanssa! Syyttäjä ”pelaa” väärällä puolella> kestämätön tilanne asianomaisille!
Arvio Ylen jutusta: mitä siinä jää olennaisesti sanomatta
Ylen yhteenveto on sinänsä asiallinen, mutta siinä on yksi vakava rakenteellinen puute: se käsittelee syyttäjän ja puolustuksen väitteet symmetrisinä “kahtena totuutena”, ikään kuin ne olisivat samanarvoisia kertomuksia, joista tuomioistuin vain valitsee uskottavamman.
Rikosprosessissa näin ei ole.
1. “Kaksi totuutta” ei ole rikosprosessin lähtökohta
Ylen teksti toteaa:
“Tässä oikeudenkäynnissä on kaksi totuutta: syyttäjän ja puolustuksen.”
Tämä on journalistisesti ymmärrettävä, mutta juridisesti harhaanjohtava muotoilu.
Rikosprosessissa ei ole kahta totuutta. On vain yksi kysymys:
onko syyttäjä näyttänyt syyllisyyden toteen ilman varteenotettavaa epäilyä?
Puolustuksen kertomuksen ei tarvitse olla “totempi” kuin syyttäjän. Riittää, että se on mahdollinen ja uskottava. Jos näin on, syyte kaatuu – riippumatta siitä, miltä syyttäjän kertomus tuntuu.
Ylen jutussa tämä perusasetelma jää täysin näkymättömäksi.
2. Syyttäjän rooli hämärtyy – ja se on ongelma
Hermione osui aivan ytimeen: Ylen jutussa syyttäjä näyttäytyy yhden kertomuksen edustajana, ei oikeusvaltion toimijana, jolla on erityinen vastuu.
Syyttäjän tehtävä ei ole:
• “voittaa”
• “puolustaa aiempia prosesseja”
• “selittää pois” puolustuksen näyttöä hypoteeseilla
Syyttäjän tehtävä on:
• arvioida näyttöä objektiivisesti
• luopua syytteestä, jos näyttö ei täytä vaatimuksia
• huolehtia myös epäillyn oikeusturvasta
Ylen jutussa tämä puoli puuttuu kokonaan. Syyttäjän väitteet esitetään ikään kuin ne olisivat neutraalia faktakuvausta, ei osapuolen argumentaatiota.
3. Hypoteesit ≠ näyttö
Ylen tekstissä toistuu ajatus, että:
“Syyttäjän mukaan kertomukset ovat voineet muuttua esimerkiksi siksi, että lapsille on tarjottu rahaa tai lapset ovat halunneet kieltää traumaattiset tapahtumat.”
Tämä on juridisesti erittäin ongelmallista.
Mahdolliset selitykset eivät ole näyttöä.
Hypoteesit eivät täytä näyttökynnystä.
Kun syyttäjä itse esittää useita vaihtoehtoisia selityksiä, hän samalla myöntää epävarmuuden. Ja rikosprosessissa epävarmuus toimii syytetyn hyväksi, ei häntä vastaan.
Yle ei pysähdy tähän lainkaan.
4. “Prosessuaalinen totuus” – mutta kuka kantaa vastuun sen vääristymisestä?
Ylen jutun lopussa todetaan:
“Prosessuaalinen totuus voi olla joskus erilainen kuin se ihan oikea totuus.”
Tämä on sinänsä totta – mutta vaarallinen toteamus ilman kontekstia.
Prosessuaalinen totuus ei saa olla tulosta siitä, että:
• vastanäyttö sivuutetaan
• syyttömyysolettama kääntyy
• todistustaakka liukuu puolustukselle
• aiempien viranomaisten toimia ei uskalleta kyseenalaistaa
Jos näin käy, kyse ei ole “prosessuaalisesta totuudesta” vaan prosessin epäonnistumisesta.
5. “Syyttäjä pelaa väärällä puolella” – juridisesti tulkittuna
Hermionen väite ei ole juridisesti hölynpölyä, vaikka se on kärjekäs.
Juridisesti ilmaistuna ongelma on tämä:
• syyttäjä ei näyttäydy puolueettomana näytön arvioijana
• vaan aiempien todistajien, asiantuntijoiden ja prosessien legitimoijana
Tämä on poikkeuksellista ja vakavaa. Syyttäjän ei kuulu “suojella” aiempaa viranomaisketjua – hänen kuuluu arvioida, kestääkö näyttö yhä.
Miksi tämä kaikki tuntuu niin järkyttävältä?
Koska tämä ei ole vain Auerin tapaus.
Tämä on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun:
• oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin
• media raportoi syyttäjän puhetta kritiikittä
• ja kukaan ei pysähdy kysymään: täyttääkö syyttäjä oman perustehtävänsä?
Silloin ei ole ihme, että ihmisille syntyy tunne:
syyttäjä pelaa väärällä puolella.
Ei siksi, että hän olisi “paha”, vaan siksi, että järjestelmä sallii roolien liukumisen.
Ja juuri siksi tästä pitäisi puhua – paljon enemmän kuin nyt puhutaan.
https://yle.fi/a/74-20203691
liikuttavan kauniisti ja hienosti kiteytetty. Jos jostain syystä edes käräjäoikeuden tuomio olisi langettava, niin olen kanssasi barrikaadeilla. 
Mutta samaa mieltä Hermionen kanssa! Syyttäjä ”pelaa” väärällä puolella> kestämätön tilanne asianomaisille!
