Birmakissa kirjoitti: Ke Helmi 15, 2023 5:48 pm
Tämä on hieno, julmuus näkökulma. Pyöritelty kovasti vain suunnitelmallisuutta. Miksi sinä ajattelet hänen toimivan niin? Epävakaus? Mistä mielestäsi kumpuu se, että pystyy tekoon ja antaa vuotaa kuiviin? Teko ehkä äkkipikainen tai kerännyt vihatunnetta pitkään, mikä lauennut ärsykkeestä eikä valittavana olevista keinoista ollut hänellä itsellään muuta käytössään. Tuleeko se taivas-helvetti jne tunneajattelusta? Ollaan koko ajan / eletään tunteiden ääripäissä eikä välillä ole harmaansävyjä, ennen kuin henkilö rauhoittunut. Silloinhan kai käsittääkseni huomaa oman käyttäytymisen typeryyden ja turhan korkean tunteen, muttei voinut sille mitään sillä hetkellä. Impulsiivisuutta liikaa. Ja miksi tuo peittely, valehtele. Ei ihan valkoisena valheena tarkoituksella mene läpi, oltava jotakin, mihin tunteet laittaa tauolle sen roolin aikaan. Haluaisitko avata?
Poliisin lausuntojen mukaan ruumiissa olevat ulkoiset vammat ovat sellaiset, että niistä jo näkee mihin on kuoltu ja että kyseessä on vähintään tappo. Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoo uusimmassa IS:n jutussa mm. seuraavat asiat epäsuorina lainauksina:
- Nainen kuoli ulkoiseen väkivaltaan
- Ei paljasta käytettiinkö henkirikoksesssa jotakin välinettä, vahvistetaan vain, ettei ammuttu.
- On kysytty erikseen teräaseesta, Lehtonen ei sano siihen juuta eikä jaata
- Mahdollinen myrkytys (joka selviää vasta oikeuslääketieteellisen tutkimuksen jälkeen) ei ole ensisijainen kuolinsyy
Suorat sitaatit:
"Oikeuslääketieteellisistä lausunnoista selviää, mitä uhrilla on mahdollisesti ollut veressä, mutta se ei ole ollut päätutkintalinjana."
"Tutkimukset ovat sen osalta kesken, että olemmeko me samaa mieltä hänen (epäillyn) kanssaan (tapahtumien kulusta). Odotamme vielä, että saamme lopulliset oikeuslääketieteelliset lausunnot,
joissa otetaan kantaa muun muassa teon kestoon. On selvää, mikä kuoleman on aiheuttanut."
"Pyrimme selvittämään, pitääkö hänen kertomansa paikkansa (siitä mihin hän oli ruumista siirtämässä) ja voiko se pitää paikkansa."
[Epäilty on kertonut oman versionsa siitä, mikä on johtanut henkirikokseen.) "Pyrimme tietysti myös muuta kautta, muun muassa laite-etsinnöillä, selvittämään motiivia."
Lähde:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009391619.html
Lähden olettamuksesta, että poliisi on erittäin tarkkka lausuntojen kanssa eli yksikään sana ei ole ylimääräinen. Miksi poliisi mainitsisi erikseen "otetaan kantaa muun muassa teon kestoon" ellei se olisi jotenkin olennainen tieto sen kannalta onko kyseessä tappo vai murha. Tappaminen, joka on raaka esim. keston takia on murha.
Olen tavannut epäillyn vuosia sitten ja tuttuni on aikanaan tuntenut hänet paremminkin. Epäilty on (selvinpäin ja työkykyisenä ollessaan) ollut ihan älykäs ja looginen, vaikkakaan ei kauhean käytännöllinen. Hän on työssään oikeuspsykiatrina nähnyt monenlaisia henkirikoksia koskevia asiakirjoja kaikkine yksityiskohtineen (kuuluvat osaksi oikeuspsykiatrisia tutkimuksia). Eli hänellä on ollut myös tietoa siitä miten poliisit tutkivat rikoksia.
Jos teko olisi ollut edes jossain määrin täysissä sielun voimissa suunniteltu (vrt. monien hellimä psykopaatti-/sosiopaatti-/narsistiteoria), ruumiista ei olisi heti ensimmäiseksi nähnyt ulospäin, että kyseessä on vähintään tappo. Sitä ei olisi tehty kotona, josta ruumiin hävittäminen on vaikeaa eikä ajankohtana, jolloin uhrin katoaminen huomattaisiin heti seuraavana päivänä, kun hän ei ole tullut töihin eikä varsinkaan paria päivää ennen juhlia, jotka pariskunnan piti järjestää.
Eli koska tekijä ei ole vajaaälyinen tai täysin tietämätön siitä miten henkirikoksia tutkitaan, mikään hänen toiminnassaan ei viittaa suunnitelmallisuuteen (ajankohta, paikka ilmiselvä tekotapa, ruumiin hävittämisyritys). Näin ollen murhaepäily tuskin tulee suunnitelmallisuudesta. Koska poliisi on erikseen maininnut teon keston, se viittaa siihen ettei uhri ole kuollut heti.