Luulin, ettei Milon murhajuttu voisi enää rujommaksi mennä, mutta olin väärässä.
Täällä joku harmitteli sitä, että Soile- mummelin kuvia on levitelty ja pyysi olemaan tekemättä sitä, niin olen samaa mieltä: hänenkin pärstänsä on verkkokalvoilleni palanut, ja tuskin sieltä enää minnekään häviää

Haluaisin tietää, että miten juridiselta kannalta yleensä on mahdollista, että Soile koittaa nyhtää veronmaksajilta rahaa (Muusa ja Sebuhan ovat varattomia) vaikkei ollut edes asianomistaja? Mikä lakipykälä tämän mahdollistaa? En myöskään huomannut, että hänet olisi määrätty oheishuoltajaksi käo:n päätöksellä aiemmin. Niin mitä ihmettä? On melko hävytöntä koittaa rahastaa pikkupojan kuolemalla, kun ei sitä estänyt vaikka olisi voinutkin puhumalla kiireellisen sijoituksen ajankohtana totta.
Milon kasvonpiirteissä oli jotakin erilaista, poikkeavaa, mutten nyt suoraan yhdistä mitä. Suloinen ja kuvissa iloisen näköinen lapsi

12kg painoa on aika vähän 4-vuotiaalla. Muusa näyttää kuvissa laihalta, ei sirorakenteiselta, joten ei liene selkeästi perimästä johtuvaa lapsensa pienikokoisuus. Jos eväät kotona on jogurttilitkuja, suklaata, puuroa ja leipää, niin ei se päivähoidon yksi lämmin ateria, välipala ja aamupala pelkästään riitä normaalikasvuun touhukkaalla lapsella, joka kuluttaa tosi paljon. Muusalla ei ollut minkäänlaista älliä ja kykyä olla äiti. Eikä muuten ollut lähäri- mummollakaan, kun ei edes koulutuksensa puolesta lähtenyt Milon kasvua ja kehitystä tukemaan. PLisäksi lapsella oli puheviive ja sosiaalisten taitojen puute. Siksi ei varmaan kavereitakaan ollut hoidossa

Ikävä sekin, että vastaavanlaisia lapsiraasuja on varmaan jokaisessa päiväkotiryhmässä.
Milo joutui lisäksi elämään narkkiperheessä, ja voin vain kuvitella kuinka hirveää se elämä on ollut! Paskainen kämppä, vihamielinen isäpuoli, piittaamaton äiti. Tukkapöllyjä, luunappeja, tönimistä, käsistä reuhtomista, eristämistä kännykän kanssa yksin omaan huoneeseen. Viimeinen ilta:
Pikkuinen Milo makaa yksin vuoteessaan, jossa ei ole edes kunnon liinavaatteita. Alla pissattu ja kakattu patja, sängyn vieressä kulho kylmää puuroa, jota hän ei edes pysty syömään, koska on hakattu ja poltettu niin pahasti, että kuolema istui jo olkapäällä. Äiti somettaa ja chattailee olohuoneessa, sen jälkeen kun on huolehtinut kaljalavan ja vaununrenkaat siskolleen. Isäpuoli toikkaroi huumehöyryissään ja tekee huumekauppaa puhelimella.
Mitenkähän tuo Muusakin ilkeää vielä valittaa hoviin?