Tämä ehkä saattaisi kuulua lautamiehiin tai muualle, mutta tuon sen kuitenkin tänne.
Kirjoitin pitkään ja väliin on tullut useita viestejä.
Maiju on aivan oikeassa.
Ja asioihin pitäisi ulkopuolisten rohkeasti puuttua.
Minulla on naapurissa esimerkki tuosta hallitsevasta kontrollista.
Neitonen onneksi poistui reilu kuukausi sitten. Edellinen teki saman.
Tämä voi olla puuduttavaa luettavaa, joten jos ei kiinnosta elävä esimerkki, kannattaa skipata.
Me teimme virheen. Kauhistelimme tilannetta kaksin ja mietimme mitä voisimme tehdä ja miten.
(Emme tunne naapuriamme kunnolla.)
Erittäin miellyttävä, kohtelias, huumorintajuinen, komea ja ymmärtääkseni varakaskin tuo herra naapurissa.
Meille alkoi valjeta asian vain viikkoja ennen kuin tämä viimeisin pakkasi ison kaverilauman kanssa tavaroitaan muuttoautoon.
Nuo muut ihmiset olivat selkeästi turvaamassa muuttoa. Herra kulki perässä ja todennäköisesti kyttäsi, ettei edes yhtään hänen kahvilusikkaansa katoa.
Tilanne olisi pitänyt kuitenkin tajuta jo vuosia sitten.
Aloitan siis alusta.
Ko mieshenkilö muutti tuohon noin 6 vuotta sitten kesäkuussa kauniin kihlattunsa ja molempien pienten (4-10v) lasten kanssa.
(2 lasta kummallakin edellisistä liitoista)
Samana kesänä oli häät.
Vaimo, sanotaan häntä tässä nyt Martaksi, oli iloinen, sosiaalinen ja juttelimme todella paljon jo pelkästään koirienkin vuoksi.
Usein, kun höpöttelimme Martan kanssa rajalla, puolisonsa (olkoon hän tässä Veikko) ilmestyi kuin tyhjästä kuuloetäisyydelle.
En kiinnittänyt tuohon alussa erityisemmin huomiota.
Ajanmyötä (n 1 vuosi) naapurista alkoi kuulua riitelyä. Martan hiusten väri muuttui lähes kuukausittain, mikä hämmästytti minua, mutta en kysynyt tai kommentoinut asiaa hänelle mitenkään.
Huutoriitelyt pahenivat. Toistuva Martan painokas huuto oli ”sä et korota sun ääntä mulle tai lapsille yhtään tohon sävyyn”.
Martta vältteli meidän puoleista rajaa ja tuli juttelemaan enää kaupassa tai metsässä, jos törmättiin koiralenkillä.
Hän oli väsyneen ja kireän oloinen.
Pienemmät lapset itkivät ja kiukuttelivat paljon useammin. Veikko huusi myös heille ja koiralle useammin ja vihaisemmin.
Lopulta Martta muutti pois. Olimme itse tuolloin reissussa, joten huomasimme asian vasta viikkoja myöhemmin, kun pihassa pyöri uusi nuorempi neito.
Selityksenä Veikko kertoi puolisolleni, että vaihtoi nuorempaan, kun vanha alkoi kyllästyttämään.
Tämä uusi, olkoon hän Viivi, oli hiljainen Marttaan verrattuna. Ujon ja aran oloinen.
Koska Veikon lapset olivat selkeästi paljon enemmän äidillään ja Viiviä ei pihalla pahemmin näkynyt, en jutellut hänen kanssaan paljoakaan.
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota Viivin hiuksiin. Luulin jo muutamaan kertaan häntä joksikin toiseksi, koska hiusten väri ja jopa pituus alkoi vaihdella tosi usein.
Mieheni kertoi, että oli törmännyt Viiviin koiralenkillä ja jäänyt juttelemaan hänelle. Koko ajan Viivi vilkuili hermostuneena ympärilleen, kuin peläten, että Veikko näkee. (Tämä oli siis puolisoni oma fiilis tilanteesta)
Jos Viivi oli koiran kanssa pihassa, hän pysytteli toisella laidalla pihaa. Sillä laidalla, jossa ei ole naapuria.
Veikko kyllä tuli juttelemaan entistä useammin.
Sinä lauantaina he saapuivat kotiin autolla. Minä olin lähdössä koiran kanssa lenkille ja mieheni laittoi autoihin lasoleita (heh).
Veikko alkoi keskustella mieheni kanssa Viivin uudesta autosta. Viivi seisoi koiran kanssa paikallaan hiljaa ja tuijotti kengän kärkiään. Taas hiukset uuden värisenä, vain noin sentin pituisina ja violetteina

(Hän on kaunis, eikä violetti siili ollut ollenkaan hänen tyyliään.)
Jutustelun loppupuolella puolisoni löi autojen konepellit kiinni ja minä lähdin koiran kanssa metsään.
(Talomme ovat niin, että ajotiet ja autopaikat ovat rajalla olevan aidan molemmin puolin.)
Mieheni lähti kävelemään sisään, mutta muisti ovella, että puhelin jäi auton katolle.
Kun hän palasi autolle, hän näki kuinka Veikko kuristi Viiviä kaksin käsin ja kiroili tälle ”käyttäydy saatanan paska naapureiden edessä”. Viiviltä tuli tuskin ääntä ja hän kerjäsi ”kulta älä tapa mua”.
Mieheni jähmettyi paikalleen kauhusta ja Veikko ehkä näki hänet keittiön ikkunansa heijasteesta ja irrotti otteensa Viivistä, joka haukkoi henkeä ja juoksi sisään.
Kun palasin tunnin kuluttua koiralenkiltä, mieheni oli terassilla vastassa järkyttyneenä.
Veikko oli kaahannut pois paikalta ja hetkeä myöhemmin Viivi oli mennyt takin huppu tiukasti päässä omaan autoon kassin ja koiran kanssa ja ajanut pois.
Mieheni kertoi, että oli kuullut useasti aiemmin ”älä väännä”, ”älä purista noin kovaa”, mutta koska perässä oli aina se ”kulta” eivätkä he olleet ollut näkyvissä, mieheni oli luullut, että kyse on halauksesta tai leikistä.
Me mietimme mitä tehdä.
Koska kumpikaan ei ollut enää kotona, päätimme aktiivisesi tarkkailla tilannetta.
Meistä kehittyi järkyttäviä naapurikyttääjiä, koska päätimme, että soitamme poliisit paikalle, jos havaitsemme yhtään mitään outoa naapurissa.
Vaan eipä tarvinnut soittaa. Sillä kertaa sisällä oli varmasti tapahtunut lisää, koska seuraavan kerran näimme Viivin kavereiden ja muuttoauton kanssa.
Uutta ei ole vielä ilmestynyt, mutta kun ilmestyy, tarkkailemme todellakin ja jotenkin varoitamme.
******
Se mitä ihmettelin jo Martan aikaan oli omituinen hiusten värin ja muodon jatkuva muuttuminen. Mutta oudoksi se muuttui vasta Viivin myötä.
Olemme 100% varmoja, että Veikko pakotti naisensa noihin hiusjuttuihin.
Ja ties mihin muuhun.
Kauhulla odotamme hänen seuraavaa uhriaan.
Mieheni kertoi, että eräs yhteinen ystävämme oli nuorena miehenä aina huolissaan, että tyttöystäviensä hiukset olivat LIIAN seksikkäät. Mitä ihmettä?? Hän ei kuitenkaan vaatinut muuttamaan niitä ja avioituin myöhemmin hyvin ”neutraali hiuksisen” naisen kanssa.