Allvien kirjoitti: Ke Maalis 19, 2025 9:56 pm
Allvien kirjoitti: Ke Maalis 19, 2025 6:16 pm
Esittämäsi tulkinnat KKO:n ratkaisuista eivät kaikilta osin ole täysin tarkkoja tai ne saattavat antaa harhaanjohtavan kuvan oikeuskäytännön linjasta. Rikosoikeudessa on olennaista, että ennakkoratkaisujen tulkinta pohjautuu tarkasti niiden perusteluihin ja oikeudellisiin johtopäätöksiin, ei pelkästään yksittäisiin sitaatteihin tai irrallisiin johtopäätöksiin.
Ensinnäkin, tulkintasi murhan kokonaistörkeysarvioinnista näyttää jättävän huomiotta KKO:n johdonmukaisen linjan, jonka mukaan yksittäinen kvalifiointiperuste ei riitä murhatuomioon ilman, että teko on myös kokonaisuutena arvioiden tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi. Tämä on tullut esiin muun muassa KKO 2004:57:ssa ja KKO 2020:33:ssa, joissa murhan tunnusmerkistön soveltamista arvioitiin erityisen tarkasti juuri suhteessa teon kokonaisarviointiin.
Toiseksi, tapasi tulkita vakaata harkintaa koskevia ratkaisuja ei täysin vastaa KKO:n perusteluiden kokonaisuutta. Esimerkiksi tapaukset KKO 1981 II 32 ja KKO 1980 II 59 kyllä osoittavat, että pitkäaikainen suunnittelu ja valmistelu voivat olla osoitus vakaasta harkinnasta, mutta KKO on myös todennut, että tilanteen äkillinen kehitys, impulsiivisuus tai kiihtymystila voivat estää vakaan harkinnan tunnusmerkistön täyttymisen. Tämä käy ilmi esimerkiksi KKO 1985 II 112:sta ja KKO 1996:76:sta, joissa tappo ei täyttänyt vakaan harkinnan kriteerejä, vaikka tekijä oli tehnyt joitakin ennakkovalmisteluja. Tämä viittaa siihen, että impulsiivisuuden ja suunnitelmallisuuden välinen rajanveto ei ole yksiselitteinen, vaan tilannekohtainen arviointi on aina tarpeen.
Kolmanneksi, erityisen raakuuden ja julmuuden osalta tulkintasi ei täysin huomioi sitä, että KKO on edellyttänyt, että teko on nimenomaan ollut erityisen kärsimystä aiheuttava tai tekijän toiminta on osoittanut poikkeuksellista piittaamattomuutta. Esimerkiksi KKO 2000:3:ssa ja KKO 2005:7:ssä tuomio murhasta perustui siihen, että uhrien puolustuskyvyttömyys ja pitkäkestoinen väkivalta osoittivat erityistä raakuutta ja julmuutta. Sen sijaan KKO 2020:33:ssa todettiin, että vaikka teko oli sinänsä julma ja raakakin, se ei täyttänyt murhan tunnusmerkistössä tarkoitettua erityistä raakuutta ja julmuutta, koska tekijän tarkoituksena ei ollut pidentää uhrin kärsimyksiä. Tämä on tärkeä erotus, jota ei voida sivuuttaa oikeuskäytäntöä tarkasteltaessa.
Neljänneksi, esitit, että impulsiivisuutta ei voi arvioida ilman yksiselitteistä näyttöä, mutta oikeuskäytännössä impulsiivisuus ja hetken mielijohteesta tapahtunut teko ovat tulleet arvioitavaksi nimenomaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan kautta. Tämä näkyy muun muassa KKO 1985 II 112:ssa ja KKO 1996:76:ssa, joissa tappotuomiot perustuivat siihen, että vaikka tekijällä oli ollut jonkinasteista ennakkovalmistelua, itse teko tapahtui tilanteessa, jossa hetkellinen kiihtymys ja tilanteen kehitys estivät vakaan harkinnan kriteerin täyttymisen. Tämä osoittaa, että impulsiivisuus ei ole binäärinen ilmiö, vaan sitä arvioidaan suhteessa muihin tapauksen olosuhteisiin.
Tulkintasi KKO:n ratkaisuista ei ole täysin väärä, mutta se vaikuttaa yksinkertaistavan oikeuskäytännön periaatteita ja jättävän huomiotta sen, että KKO ei perusta murhatuomioita pelkästään yksittäisiin kvalifiointiperusteisiin, vaan arvioi tapauksen kokonaisuutta. Tämä on tärkeä ero, sillä murha on rikoslain ankarin rikos, ja sen soveltamisen tulee olla johdonmukaista ja perustua oikeudelliseen harkintaan eikä vain tiettyihin irrallisiin perusteisiin.
Lainaustorni kaadettu
-NILS-